Heini

Puhelimeni näytöllä välkkyi tuttu numero: "Lähdetäänkö tänään Helsinkiin?", ja muutaman tunnin päästä istuimmekin jo lähijunassa matkalla pääkaupunkiimme. Vähän surettaa kanssamatkustajiemme puolesta, sillä jälleennäkemisen ilomme volyymitaso kohosi laittomiin lukemiin ja voin melkein myötäelää hidän ärtymyksensä.

First things first, saavuttuamme Helsinkiin suunnistimme tietä Kampin Subwayhyn hemmottelemaan makunystyröitämme. Kylläisinä siirryimme muutamaa kerrosta ylemmäs metsästämään ystävälleni kesämekkoa, joka löytyikin Bik Bokin sekä Cbuksen lannistavien valikoimien jälkeen Carlingsin vaaterekeiltä. Kyseisessä liikkeesä sovitin kauan himoitsemaani paitaa housuitta (sillä olin pukeutunut mekkoon sinä päivänä), ja tämä yksilö lähtikin kassan kautta matkaani.

Kolmipäiseen seurueeseemme liittyi neljäs henkilö, ja stereotyyppisinä Suomityttöinä päädyimmekin istumaan pöydän ääreen frappuchinot kameran toisella puolen. Se Starbuckssessio ei kestänyt kovinkaan kauaa, sillä jouduimme kirmaamaan minuuttien sisään lähtevään junaamme. Kiireessä tarkistetut raiteet ohjasivat meidät väärän junan ravintolavaunuun seisoskelemaan, ja näin Helsinki-Hämeenlinna reissu muuttui lennosta Helsinki-Lahti reissuksi. Ystävällinen kondyktööri ohjeisti meitä paluujunien ja aikataulujen kanssa vahinkomatkan veloituksen sijaan, ja pääsimme viimein Hämeenlinnaan hyvillä mielin. 

Kokeilin omia siipiäni Helsingin lentokentällä, ja laskeuduin ventovieraiden kanssa Kööpenhaminaan. Suunnistin Kastrupin rautatieasemalle, ja hyppäsin junaan. Juna vei minut Malmön kautta Hööriin, missä minua odotti tien kysyminen tuntemattomilta, ja suunnistaminen ilman täysin päivitettyä karttaa. Hakuammuntaa harjoittamalla löysin perille, ja minut otettiin hyvin vastaan.

Niinkuin Suomessakin, etelä-Ruotsissakin ilmat paranivat heti karattuani maasta toiseen, ja reissun aikana rusketusrajat muuttuimat näkyvämmiksi kuin Tukiainen internetissä. Viikkoni sisälsi ruskettumisestani päätellen paljon ulkoilua. Pelattiin hirmu paljon erilaisia pallopelejä perheen tyttöjen kanssa, Skäralidsin kansallispuistossa, ja heitin viimein talviturkkini lähistöllä sijaitsevan järven pohjaan vesipatjojen avustuksella. Höör on tunnettu luonnostaan, joten kiskoin juoksutossut jalkaan ja lähdin seikkailemaan ympäristössä olevaan metsään. Maisemat olivat uskomatomat, ja olisin mielelläny tuonut ko. metsän mukanani nyrkin kokoisista etanoista huolimatta. 

Jätin ruotsiin pari murusta sydäntäni, joista toinen jäi Malmööhön. Tämä kaupunki piti sisällään kaunista arkkitehtuuria, kauniita ihmisiä ja onnekseni vierailuni aikana myös lähes tukahduttavan kauniin sään. Ihmiset seurusteli ostoskatujen kymmenien kahviloiden ja ravintoloiden terasseilla, kulkivat käsi kädessä ja hymyilivät. Kaiken lisäksi Malmö on hyvin monikulttuurinenn kaupunki, jonka havaitsi jopa muutaman tunnin mittaisella visiitillä. 

Sydämeni isompi muru jäi Ruotsin ilmatilaan, jonnekin Malmöön ja Tukholman väliin. Perheen isä lentää pienen yhtiön pieniä matkustajakoneita, ja tämä kysyi kulmakarvojaan nostaen tahtoisinko lähteä hänen mukaansa töihin. Häkellyin, innostuin ja vastasin myöntävästä, ja näin alkoi yksi elämäni parhaista seikkailuista. Maisemien upeus moninkertastui näköalan laajetessa 180 asteeseen. Sanat loppuisivat kesken yrittäessäni kuvailla sitä näkymää tai tunnetta, joten jätän ne mielikuvituksenne varaan.

Palasin Suomeen hyvin tyytyväisenä, monia kokemuksia rikkaampana ja vähän kielitaitoisempana melkein puolelta öin. Lentokentällä minua odotti vanhempani, syntymäpäivä toivotuksia, veljeni ja vadelmasorbettia. Lähteminen oli mahtavaa, mutta palaaminen oli vähintään yhtä mahtavaa.

Napsautin avaimet lukossa, ja astuimme ystäväni kanssa sisään puiseen mökkiin. Mökki jossa yövyimme, oli alle kymmenen kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta ja se sijaitsi taajama-alueella. Tästä huolimatta tunnelma oli hyvin idyllinen hirsiseinineen sekä vilasukkineen, ja kesämökkitunnelmaan pääsi vaivatta. 

Ensimmäinen asia, joka hoidettiin paikalle saapumisen jälkeen, oli musiikki. Leevi and the Leavingsin soidessa raapaisin tulitikun palamaan, ja ojensin tulen takassa lojuvaan kaarnaan, joka sytytti halot ympäriltään. Näin sinetöitiin täydellinen mökkitunnelma. Seuraavana vuorossa oli ruoka. Halpa ja helppo nuudeli sai lisäpotkua mausteista, ja kyytipojaksi maukkaan kanafileen. Siirsimme tämän vihannesten täyteisen illallisen parvekkeen lakanoin verhoillulle lattialle, köykänen demostraatio japanilaisesta ruokailumenetelmästä. Suomirock seurasi meitä tänne, ja seuraan liittyi saippuakuplat. Mainittakoon, olen tyystin obsessoitunut saippuakupliin, enkä yksinkertaisesti saa niistä tarpeekseni. Oli miten oli, ne sopivat tunnelmaan kuin nyrkki silmään!

Kylläisenä, tuvan lämmittäneinä ja lakanat laittaneina olimme valmiita lähtemään tutkimaan ympärisöä ristiretkelle. Nappasimme kameran lisäksi tietenkin saippuakuplat ja musiikinhuudatusvälineet, ja olimme valmiita oman elämämme seikkailija Doria. Vein ystäväni rannalle, jossa naapuruston soutuveneet nukkuivat harrastaen lahoamista päivästä toiseen. Ihastelimme tyynen järven heijastusta vaaleanpunaisesta taivaasta. Itikoiden hyökätessä kimppuumme turhan sankoin joukoin, huputimme itsemme ja jatkoimme seikkailua hiekkateiden sekä nurmikenttien läpi metsän siimekseen. Rämmimme lähes umpeen kasvaneiden polkujen läpi metsän keskellä kulkevalle Puru radalle. Siellä vaihdomme ajatuksia, näkemyksiä sekä toiveita. Löysimme itsemme lenkkipolun kärjestä, ja poikkesimme sivupolulle syvemmälle metsään. Löysimme kameran arvoisen paikan, jossa pysähdyimme tallentamaan luonnonauneutta sekä saippuakuplia filminauhalle. Tovi vierähti, ja jatkoimme paluumatkaa tietä pitkin teitä ihmetellen maailman menoa ja ihmisen sokeutta. Puiston kohdalla pysähdyimme keinumaan. Aivan kuten saippuakuplat, keinut ovat aliarvostettuja. Tähän päättyi ristiretkemme hyvin tavallisessa ympäristössä. En olisi uskonut, mutta löysimme paikkoja, joissa olosta nautin, arjessa niitä ei huomaa. Ehkä yössä on taikaa, vaikkei se juhannusyö ollutkaan. Ehkä vain avasin silmäni. 

Askeleet, joita sinulla on mahdollisuus seurata, ovat aloittamassa uuden polun kulkemista blogimaailmassa. Ne askeleet harhailevat pääosin Hämeenlinnan ympäristössä, mutta kokemuksia janoava mieli vetää maailmalle.  Niiden askelten varrelta löydät iltoja nuotiolla, maailman matkailua, niin pienessä kuin isommassakin mittakaavassa sekä tonneittain iloa ja naurua.

Ne askeleet kuuluvat sille seikkailijalle, joka on aina mukana päähänpistoista kehkeytyneissä retkissä ja viilettämässä  kohti näitä suunnittelemattomia seikkailuja pää kolmantena jalkana. Ne askeleet kuuluvat sille lapsenmieliselle viihdyttäjälle, jonka suusta kuuluvat ne kaikkein mustimmat vitsit. Se lapsenmielinen ekstrovertti on ikuinen Disney-fani, jonka laiskat päivät valuvat nostalgian puitteissa. Sille, joka yllyttää muita tanssimaan kaduilla kuin humaltuneet rukoilijasirkat ja harjoittamaan ryhmäakrobatiaa vaatteet nurmitahroilla ja polvet ruvilla. Ne askeleet kuuluvat sille kaikkien kaverille, jonka kuvitteellinen kaverikirjani olisi täynnä värikästä tekstiä eri fontein, sekä persoonia aivan joka lähtöön. Ne askeleet kuuluvat sille melkein 17-vuotiaalle opiskelija tytölle, joka suorittaa matkailualaa kaksoistutkintona. Ne kuuluvat sille haaveilijalle, joka on vamis tekemään töitä niiden toteuttamisen eteen. Ne askeleet kuuluvat minulle, tervetuloa seuraamaan Spontaania elämääni.