Mökillä viimeinkin

Napsautin avaimet lukossa, ja astuimme ystäväni kanssa sisään puiseen mökkiin. Mökki jossa yövyimme, oli alle kymmenen kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta ja se sijaitsi taajama-alueella. Tästä huolimatta tunnelma oli hyvin idyllinen hirsiseinineen sekä vilasukkineen, ja kesämökkitunnelmaan pääsi vaivatta. 

Ensimmäinen asia, joka hoidettiin paikalle saapumisen jälkeen, oli musiikki. Leevi and the Leavingsin soidessa raapaisin tulitikun palamaan, ja ojensin tulen takassa lojuvaan kaarnaan, joka sytytti halot ympäriltään. Näin sinetöitiin täydellinen mökkitunnelma. Seuraavana vuorossa oli ruoka. Halpa ja helppo nuudeli sai lisäpotkua mausteista, ja kyytipojaksi maukkaan kanafileen. Siirsimme tämän vihannesten täyteisen illallisen parvekkeen lakanoin verhoillulle lattialle, köykänen demostraatio japanilaisesta ruokailumenetelmästä. Suomirock seurasi meitä tänne, ja seuraan liittyi saippuakuplat. Mainittakoon, olen tyystin obsessoitunut saippuakupliin, enkä yksinkertaisesti saa niistä tarpeekseni. Oli miten oli, ne sopivat tunnelmaan kuin nyrkki silmään!

Kylläisenä, tuvan lämmittäneinä ja lakanat laittaneina olimme valmiita lähtemään tutkimaan ympärisöä ristiretkelle. Nappasimme kameran lisäksi tietenkin saippuakuplat ja musiikinhuudatusvälineet, ja olimme valmiita oman elämämme seikkailija Doria. Vein ystäväni rannalle, jossa naapuruston soutuveneet nukkuivat harrastaen lahoamista päivästä toiseen. Ihastelimme tyynen järven heijastusta vaaleanpunaisesta taivaasta. Itikoiden hyökätessä kimppuumme turhan sankoin joukoin, huputimme itsemme ja jatkoimme seikkailua hiekkateiden sekä nurmikenttien läpi metsän siimekseen. Rämmimme lähes umpeen kasvaneiden polkujen läpi metsän keskellä kulkevalle Puru radalle. Siellä vaihdomme ajatuksia, näkemyksiä sekä toiveita. Löysimme itsemme lenkkipolun kärjestä, ja poikkesimme sivupolulle syvemmälle metsään. Löysimme kameran arvoisen paikan, jossa pysähdyimme tallentamaan luonnonauneutta sekä saippuakuplia filminauhalle. Tovi vierähti, ja jatkoimme paluumatkaa tietä pitkin teitä ihmetellen maailman menoa ja ihmisen sokeutta. Puiston kohdalla pysähdyimme keinumaan. Aivan kuten saippuakuplat, keinut ovat aliarvostettuja. Tähän päättyi ristiretkemme hyvin tavallisessa ympäristössä. En olisi uskonut, mutta löysimme paikkoja, joissa olosta nautin, arjessa niitä ei huomaa. Ehkä yössä on taikaa, vaikkei se juhannusyö ollutkaan. Ehkä vain avasin silmäni.