Kirsti

Kun nuorena kävin ensimmäisen kerran Joensuussa tunsin tulleeni kovasti eksoottiseen paikkaan. Muistelen nähneeni siellä sellaisia liikkeitä kuin Joen Leipurit, Joen Lahjakulma ja Joen Kirja. Nimi Joe toi mieleen villinlännen tarinat. Kunnes sitten tajusin, että kyseessä on sana ”joki”, ei erisnimi Joe.

Hyvästä syystä Joensuu on Joen kaupunki. Sen läpi virtaa Pielisjoki ja joki antaa keskustalle omanlaatuisen ja kauniin ilmeen.

Elien Saarisen suunnittelema kaupungintalo sijaitsee ihan joen rannalla upealla paikalla. Ilosaari on tullut tunnetuksi rock-juhlista. Siellä sijaitsee myös kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen suunnittelema pronssiveistos Tukkilaiset. Pielisjoella uitettiin tukkeja jo 1700-luvun lopulla. Vielä nykyisinkin joella voi nähdä perinteistä tukinuittoa. Joensuu on kai ainoita kaupunkeja, joissa tukkinippujen lipumista voi seurata vaikka kaupungintalon pihalta.

Vaikka Joensuussa on paljon muuttunut nuoruuteni ajoista, niin yksi on pysynyt. Se on Marttakahvio. Se toimii kesäisin Sinisellä virralla ihan keskustassa. Siellä saa nauttia kahvikupposen aitojen käsinleivottujen karjalanpiirakoiden kera. Lapsilla on mahdollisuus opetella leipomaan piirakoita piirakkakoulussa.

Myös kylmempinä vuodenaikoina Joensuussa löytyy näkemistä ja kokemista. Keskustassa kannattaa poiketa Taitokortteliin, joka mainostaa itseään matkailu- käsityö- ja kulttuurikorttelina. Sen yli 100 vuotta vanhat puu- ja tiilirakennukset ovat viihtyisiä ja tunnelmallisia. Kauppaneuvoksen kahvila sijaitsee puutalossa, jonka on rakennuttanut kauppaneuvos Mustonen asunnoksi peheelleen ja palvelusväelleen. Kahvilan antimista nauttivan matkailijan sielukin lepää puutalon rauhallisessa ilmapiirissä. - Ja santsikupin kahvia saa ilmaiseksi!

Linnunlahdella, bussi- ja kävelymatkan päässä keskustasta, sijaitsee eksoottinen tapahtumapuutarha Botania. Sieltä löytyy noin 2000 kasvilajia ulko- ja sisäpuutarhan eri osastoista. Se on myös Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha. Botania on sinnitellyt pitkään taloudellisissa vaikeuksissa, mutta nyt sen jatkuvuus on toivottavasti turvattu uusien omistajien ansiosta. Toivotaan parasta, että paikka kehittyisi tulevaisuudessa kansainvälisestikin tunnetuksi matkailukohteeksi.

Sitä samaa toivon myös Joensuulle, josta on tullut itselleni tärkeä käyntikohde. 

Jos ajelet kuutostietä Joensuun suunnalla, kannattaa poiketa Vanhalle Valtatielle ja pitää tauko Kukkolan tilalla. Sinne on matkaa kuutisen kilometriä Joensuun keskustasta etelään.

Paikka oli käydessäni hiljainen. Se on jotenkin jäänyt matkailureittien ”katveeseen”. Sääli, sillä alueelta löytyi paljon katsottavaa. Ehkä siellä panostetaan enemmän ryhmiin,  joille on tarjolla virkistyspäiviä. Mutta yksittäinenkin matkailija on tervetullut.

Ensimmäisenä tutustuin Kotiseutumuseoon tilan päärakennuksessa.  Huoneiden sisustus on jugend-henkistä. Selvisi, että tila on ollut Kukkolan suvun hallussa 1700-luvulta alkaen. Erityisesti kansanedustaja Antti Kukkosen elämäntyö on esillä museossa. . Pääsymaksu museoon taisi olla vapaaehtoinen.

Ulkoa löytyi monenlaista katsottavaa. Kävellen kiersin arboretumin, jossa on kotimaisia puulajeja, esitteen mukaan 14 eri suvun lajeja muunnoksineen. Löysin terijoen salavia, vuorijalavan, erilaisia koivuja ja pihlajia. Vaikuttavan näköisiä ovat surukuuset.

Puiston reunalla on hiljainen huone, kivinen pieni ”kappeli”. Se on rakennettu raunioituneen kivinavetan kivistä. Hellepäivänä sen viileydessä oli hyvä hiljentyä ja levätä hetken.

Marttojen näytepuutarha ihastuttaa puutarha-harrastajan mieltä. Kasvit on varustettu nimikyltein,  joten erikoisemmatkin kasvit tulevat tutuiksi. Siellä näkyi olevan "satoloota", puukehyksinen laatikko, jossa voi kasvattaa vihanneksia pienessäkin pihassa.

Taidettakin löytyy aittagalleriasta: Tarja Malisen puhuttelevia keramiikkaveistoksia, jotka ovat kiertäneet näyttelyissä eri puolilla Suomea ja Pohjoismaita. 

Lopuksi ennen kotimatkaa istuuduin pullakahville kivinavetassa olevassa Ruustinnan kahviossa. Löysin kahviosta esitteen, jossa kerrotaan, että alueella sijaitsevalla kodalla järjestetään myös hiljaisia rukoushetkiä ja lauluhetkiä torstaisin ja sunnuntaisin ja nokipannukahvitkin keitetään.

Kotiseutumuseo ja kahvio ovat avoinna kesäajan 13.6.-12.8. keskiviikosta sunnuntaihin.

Viipuriin liittyy paljon nostalgiaa ja kaipausta. Millainen kaupunki se on nykyisin? Sitä lähdin tutkailemaan pienen seurueen kanssa. Viipuriin pääsee kätevästi Lappeenrannasta. Viisumia ei tarvita 1-3 päivän risteilylle. 

Matka sujuu leppoisasti Saimaan kanavaa pitkin. Saimaan kanava on vanhanaikaisen tunnelmallinen, sehän rakennettiin jo 1800-luvulla. Kesäisenä päivänä on nautinto istuskella laivan kannella katsellen ohi soljuvia maisemia ja nauttien kahvilan antimia. Jos ei pidä varaansa ja varustaudu aurinkovoiteella, nenä punoittaa koko loppumatkan, vaikka ei alkoholin kanssa liikoja törsäisikään. Näin kävi matkatoverilleni.

Vaikka Viipuri on päässyt rapistumaan, on monia kohteita kunnostettu. Kaupungin suosio matkailukohteena on alkanut nousta sitä mukaa kuin sen ilme on kohentunut. Kerjäläisiä ja kaupustelijoita ei näkynyt. Vehreässä Torkkelinpuistossa sai kävellä iltaisin ihan rauhassa. Puisto on saanut nimensä Viipurin linnan perustajasta Torkkeli Knuutinpojasta. Patsaan hänelle on veistänyt Ville Vallgren ja se on nähtävillä vanhan raatihuoneen torilla.

Monia suomalaisten arkkitehtien suunnittelemia rakennuksia on Viipurissa ihailtavissa. Jalmari Lankisen 1920-30-luvuilla suunnittelemia rakennuksia löytyy pari kymmentä.  Alvar Aallon käsialaa oleva kirjasto, joka valmistui 1935, on nyt upeaksi restauroitu.  Kirjasto on avattu uudelleen 2013. Esimerkillinen kunnostustyö sai Europa Nostra 2015-palkinnon.  Kirjastossa oli myös flyygelillä varustettu konserttitila. Olisi hienoa käydä siellä joskus konsertissa. Naapurimaamme kulttuuritarjontahan on tunnetusti korkeatasoista. Tällä matkalla siihen ei kuitenkaan tullut mahdollisuutta.

Viipurissa näkyy sen monien historiallisten vaiheiden kerrostumat. Kaupunkihan on perustettu yli 700 vuotta sitten. Arkkitehtuurista, kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle sieltä löytyy ainutlaatuisia kohteita.

Maineikas ravintola Espilä on rakennettu ulkopuolelta uudelleen saman näköiseksi kuin sodassa tuhoutunut rakennus oli. Onpa sinne lahjoitettu keittokirjakin, jota käytettiin sotaa edeltävänä aikana. Viipurin taidemuseo on avattu yleisölle 2010. Rakennuksen suunnitteli aikanaan Uno Ullberg. Se on nykyisin kuuluisan Pietarin Eremitaasin viides sivutoimipiste.

Viipuri yllätti positiivisesti. Tunnustan, että ennakkoluuloja oli hieman. Mutta kannatti käydä.