Mervi

Vietimme joulun ajan Imatran kylpylässä.

Olen jo muutaman vuoden haaveillut valmiista joulusta. Ehdotellut olen joinakin vuosina kartanojouluja ja rekiajeluita ja sen sellaista ohjelmaa sisältäviä joulupaketteja, mutta eivät ole tuulta ottaneet.

Tänä vuonna sattui silmiini Imatran kylpylän aktiivisesti markkinoima joulupaketti, jonka suurin iskulause oli "Meillä saa yölläkin syödä!".

Mitäpä sitä muutakaan, kun klikkaamaan buffet-menu auki ja tutkimaan ruokapuolta. Hyvä oli, ja siltä siunaamalta lähetin houkuttimen tämä kärki edellä myös joulutontuilleni :) Ja tarttuivathan hekin mukaan jouluohjelman innostukseen.

Siispä matkamme kävi aaton aattona, mukavassa poutasäässä kohti Imatraa. Ajatuksenamme oli ostella mukaan pientä syötävää keskipäivän nälkäisiä tunteja varten, koska pakettiin kuuluivat aamiainen ja päivällinen.

Olipa ajatuksena käydä päivämurkinaa hakemassa keskustasta, Buttenhofista tai Valtion hotellista. No, harmiksemme netistä totesimme, että Buttenhof oli joulun ajan suljettuna,  mutta Valtion hotelli tarjosi useampiakin menuja.

Vaan kuinkas kävi. 

Saavuttuamme perille ja kannettuamme tavarat: lahjat, pieni pöytäkuusi, koristeet, patteri tuikut ja muut valokäädyt, punaiset viltit, ruoka- ja juomakassit, vaatepussit yms. yms. aivan ihanaan ja viihtyisään luhtiasuntoomme, olikin aika jo taapertaa aaton aaton ruokapöytään.

Noutopöydän tarjonta oli perinteinen ja runsas. Syötyämme oli mukava köllähtää jouluohjelmien ääreen pehmeälle sohvalle.

Eikä aikaakaan, kun oli jo aamu - ja aamupalan aika. Mäkeä alas kylpylälle kulkiessamme tervehdimme iloisesti pakollista pientä jaloittelulenkkiä ennen ja jälkeen jokaisen syömingin, sillä noutopöydän ihanuus ja turma on liiallinen, ja aivan omaehtoisesti aiheutuva, syömisen ähky!

Ei ollut tarvetta muille ruokapaikoille, ei Buttenille eikä hotellille! Omat eväätkin, kevyesti "vain" muutama juusto - ja naksu ja raksupussit, tulivat osittain reissulta takaisin.

Mukava joulu! Tykkäsin kyllä. Kauniissa huoneistossamme oli suuri sauna, jota lämmitimme ja lokoisasta joulusaunasta nautimme. Toki kylpylässä kävimme myös kynttiläuinteja katsastamassa - no niissä ei ihmeellistä tunnelmaa ollut, kun ei edes valoja oltu hämärretty, mutta muu kylpylä tuli tutkittua jokaisen altaan mitalta. Ihanin niistä oli minun mielestäni lämmin Yorokobi, johon kuului vierelle solisevan vesiputouksen rentouttava ääni.

Kiitos Imatran kylpylälle mainiosta joulutarjonnasta, kauniista huoneistosta ja ihanasta maisemasta. 

Terveisiä myös Glögi-kodan emännille iloisista joulun toivotuksista.

xx mervi

Kotimaan matkailu on ihanaa, kunhan vaan löytää ne kaikki mukavat kohteet (ja siitäpä syystä minäkin tänne infosivuille näitä juttuja laadin).

Yritin löytää sopivaa tekemistä juhannukseksi. Mökkiä meillä ei ole ja asuntoautossa nökötyskin joskus puuduttaa, joten jotakin ohjelmallista kivaa etsiskelin. Automatkailua olemme nyt harrastaneet jo useamman vuoden, joten monet mukavat paikat on koluttu. Olisi ollut Kotkan puistoja, Tammisaaren rantoja, Fiskarsin pittoreskia kylää ja Hangon merellisiä maisemia, mutta ei, ei aina sinne. Mitä muuta olisi?

Tyrväntö. Ai mikä? Kyllä, semmoinen paikka löytyi suhteellisen läheltäkin, Hämeenlinnan kupeesta paikkakunta, josta emme olleet kuulleet mitään. Rengossa olemme vanhaa museota ja keväistä koskea käyneet ihailemassa ja Tuuloksen läpi ajaa suhauttaneet, mutta Tyrväntö tuntui tuiki oudolta. Petäys resort mainosti siellä sijaitsevansa ja juhannusjuhlaa järjestävänsä. Oli kokon polttoa ja karaokea, uimarantaa ja soutuveneitä. Kaikkea mukavaa siis. Aivan viimeinen niitti tälle valinnalle oli Petäyksen sivujen kautta avautuva linkkilista lähellä olevista nähtävyyksistä ja käyntipaikoista ja siellä Lepaa. Sinne olen halunnut jo monta kertaa ja aina vain on jäänyt reissu tekemättä.

Auto otettiin hetimiten pois seisonnasta, nykyään se on helppo toimitus ja hoituu hetkessä netti-ilmoituksella, ja pakkaussuunnitelmat tehtiin. Sääennusteitakin luettiin, mutta mitäpä niistä, sää on sitä mitä sattuu tulemaan.

Ajelimme Hämeenlinnan maisemiin, yövyimme kaupungin kupeessa ja aamusella jatkoimme Lepaalle. Kiertelimme Lepaan ihanat Smart Park Gardenin alueet, kuvasimme ja nautimme suhteellisen suotuisista keleistä. Asioimme Lepaan viinimyymälässä ja ihastelimme aina vain idyllisemmäksi muuttuvia maisemia Tyrväntöä kohti edetessä.

Petäys osoittautui nettisivujensa lupauksen veroiseksi. Joka huoneesta oli todellakin näkymä ihanalle Vanajavedelle. Huoneet olivat viihtyisät ja siistit ja vastaanoton henkilökunta oikein ystävällinen. Asetuttuamme kävimme heti syömässä "jotain pientä" ennen varsinaista juhannuksen noutopöytää, jonne olimme suunnitelleet menevämme illalliselle. Tilasimme hauskalta kuulostavat sankokukkoannoset, olisi pitänyt ottaa vain yksi!

Syötyämme lähdimme kiertelemään aluetta ja tutustuimme venelaituriin, johon olikin jo muutamia veneitä kiinnittynyt, tutkimme saunat ja uimalaiturit ja -rannat sekä katsoimme kun saunamajuri hämmensi tilaussavusaunan suurta paljupataa melalla. Paljuun lasketaan kuulemma haalean lämmintä vettä, ettei lämmityksessä menisi kovin pitkään, savusauna lämpiää neljässä tunnissa.

Kun sitten aikanaan saavuimme juhannuskattausta nauttiaksemme ruokasaliin, joka on avara, valoisa ja Vanajavedelle avautuvin näkymin varustettu kuten huoneetkin, saimme todeksi huomata, että noutopöytä niittää suosiota paikallisten ja vähän kauempaakin tulevien keskuudessa. Aula suorastaan pursui ihmisiä. Onneksi olimme sankokukon ääressä ilmoittaneet tulevamme illastamaan, joten ystävällinen hovimestari ohjasi meidät ikkunanvieruspöytään muitta mutkitta. Ja kyllä me söimme... ja hyvää oli yltäkylläisesti tarjolla.

Vaan sitten iskivät luonnonvoimat todella kapulaa juhannusjuhlinnan rattaisiin. Myrskytuuli yltyi liki 20 m/s lukemiin, eikä ollut mitään toiveita myrskyhälytyksen takia sytytellä kokkorisuja, saatikka että ne olisivat suostuneet paikallaan pysymään - tai syttyneet, sillä aallokko tyrskytti vettä nuotiopressun päälle, ja taivaalta vihmoi lisää.

Makkaran myynti sentään kävi. Paikallinen, kaiketi urheiluseura, oli pystyttänyt myyntikojun jokavuotiseen malliin hotellin pihamaalle ja siitä sai lohdutusta ostaa juhannusnälkäänsä. Sitä meillä ei kuitenkaan ollut, joten myrskybongauslenkin jälkeen päädyimme huoneeseen katselemaan illan elokuvaa. Ja mitäs sitten?

Sähkökatko pimensi koko hotellin, vieden mennessään myös juoksevan veden. Raitisilmamyrkytys toi kuitenkin unen nopeasti. Heräsin vasta kun auki jääneestä televisiosta alkoi pauhata Lampaansyöjien mekastus.

Täytyy todeta, että tämä juhannus oli mieleenpainuva ja odottamaton. Petäys on mukava ja kaunis paikka, ehkäpä sinne pääsen joskus paremmissa keliolosuhteissa, esimerkiksi rapuaikaan olisi siellä luvassa mukavaa ohjelmaa. Uskaltaisiko...

Vaikka patikoijan haaveissa siintelevät Lapin tunturipolut ja solisevat purot, löytyy mukavaa maisemaa tallattavaksi paljon lähempänä kotikontuja. Mukava retki Luukin ulkoilualueelle, Kaitalammen rannalle oli toukokuisen hellepäivän huipennus.

Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, joten tilaa grillipaikalla oli hyvin ja koska porukalla kokoonnuimme, oli joukossa myös heitä jotka jäivät kipinämikoiksi muiden suunnatessa lammen ympäri kulkevalle polulle. Toki osa söi eväsmakkaransa jo alkuhaminoissa.

Puoleen väliin saakka lampikierros on leveätä sorabaanaa. Ihan lällyä semmoiselle joka tahtoo hyppiä kannokoissa ja lyödä varpaansa kiveen tunteakseen elävänsä. Loppumatkasta sai sitten kokea kallioille kiipeämistä ja nostattaa sykettä kiperissä kivikoissa. Lammen päädyssä olevalta korkealta kalliolta on huikea näkymä veden yli ja loistavia luonnon koloja auringon ottoon ja näkyipä siellä nuotion jälkiäkin.

Makkaran paistoon saapuessamme olikin leiripaikalla toinen meininki. Porukkaa kuhisi laajan grilliritilän ympärillä, mutta hyvin sopu sijaa antoi. Mukava oli myös katsella Triathlonin harrastajia, jotka uivat lampea päästä päähän hinaten perässään kirkkaanpunaisia ponttooneja, nousivat laiturille ja lähtivät juoksemaan kivikkopoluille.

Mukava tapa viettää kesäpäivää, ja reissun kruunasi ennen näkemätön toukokuinen helle

Vielä ehtii ruskaretkelle ennen kuin värit sammuvat ja lehdet putoavat. Meidän retkemme ulottui Huovilan puiston ja Kärkolän 150 vuotispäivien kautta Lohjaan, Tytyrin elämyskaivoksen teatteriesitykseen sekä Siuntion lintutornin ruovikkorannoille.

Huovilan puistossa oli vilkas tunnelma, tuikut välkkyivät polkujen varsilla ja makkara- sekä lettukojuilla jonotettiin kiihkeästi. Lapsille oli ohjelmassa jännitystä, kun paloautojen kolonnat esittelivät sisuksiaan ja pitivät myös sammutusesityksen. Kuvia yritin räpsiä tapahtumasta parhaani mukaan, mutta hämärän hetki teki kuvista suttuisia, eikä valojen satumainen välke välity niistä juurikaan. Mukava tapahtuma se oli. Ihmisiä satamäärin niin pieneen puistikkoon saapuneina sai aikaan melkoisen markkinatunnelman. Mutta kyllä kannatti tulla, ilotulitus juhlan loppuhuipentumana oli mahtava!

Viikonlopun varsinainen kohde oli Tytyri ja siellä Elämyskaivoksen teatteriesitys Meidän aika. Olipa erikoinen juttu. Kokoonnuimme ensin pieneen toimisto/kahvilaan kaivoskuilun ja Kone Hissien esittelyrakennuksen liepeille, josta meidät sitten pienissä ryhmissä vietiin kypärin varustettuina modernilla ja äänettömällä sekä uskomattoman nopealla hissillä syvälle, 80 metriä maan alle ulottuvalle, kaivoskäytävälle. Käytävän varrella oli kaikenlaista taidetta jota pitäisi mennä vielä erikseen tutkimaan varsinaiselle kaivoskierrokselle. Niitä järjestetään kuulemma joka päivä, paitsi maanantaisin.

Tietysti taas kiersimme Lohjanjärven rannan polut ja Laguksen lammikot.

Näytelmä oli koskettava ja kummasti tunnelmassa kiinni pitelevä, vaikka esiintyjiä siinä olikin vain kaksi. Näytelmän isä ja tytär eli Kai Lehtinen ja Anna Rimpinen. Jutun näytelmästä voi lukea vaikka tästä. Koskettava ja todellinen tarina. Hyvä ja satuisan kaunis 3D-lavastus  pehmensi tunnelmaa sopivasti.

Kotiin koukimme Siuntion kautta ja ihailimme lintutornin maisemia ja veden rantaan muuttoaikeissa kerääntyneitä valkoposkihanhia ja joutsenia. Mahtava meteli oli, kun milloin mikäkin porukka läpsytteli siipiään ja teki lähtöä. Useat ryhmät kuitenkin tyytyivät vain lennähtämään kierroksen ja palasivat sitten takaisin kaislikon reunaan ruokailemaan.

Joutsenet näyttivät olevan päättäväisempiä, sillä ne nousivat siivilleen ja häipyivät juhlavasti etelän suuntaan. Niinkuin mekin pian niiden jälkeen.

Osuipa alkukesään sateeton ja kaunis ilta jolloin matkani suuntautui Vallisaaren ennalta tuntemattomiin maisemiin. Vesibussiin siirryttiin Kauppatorin laidalta ja kirkas aurinkoinen keli kirkasti matkalaisten taipaleen. Kansipaikoille oli päästävä, vaikka tuuli raikkaasti heiluttelikin hiuksia sekaisin ja kaulahuivia sai kietoa hitusta tiukemmalle. Kyselimme olisiko samalla lipulla mahdollista tehdä pysähtykset Suomenlinnassa ja Lonnassa ja kuulimme, että vaikka bussi laitureissa pysähtyykin, ei maihin nousu samalla lipulla ole suotavaa. Menomatkalla pysähdyimme Lonnan laituriin ja kyllähän siinä niin kävi, että vieraita kieliä puhuvia pariskuntia paatista maihin kiipesi. Ajattelimme heidän ehkä menneen Lonnan ravintolaan, mutta Vallisaaren poluilla heidät pian taas näimme.

Vallisaaren Torpedolahden laituriin rantauduttuamme lähdimme kävelemään pitkin Aleksanterin polkua kohti piknik-paikkaamme, jonka tunnustelujoukot olivat ottaneet etukäteen selville. Noin viidentoistaminuutin kävelyn aikana ohitimme sievän lammen, jossa eräs seurueemme jäsen kertoi lapsena uineensa. Nyt ei enää lampea suositella uimakohteeksi, sillä sen pohjalla vaanivat terävät romut joihin voi itsensä rikkoa, tiesi joku kertoa.

Minut yllätti saaren vihreys ja se, että polku kulki korkeaksi kasvaneitten puitten siimeksessä. Vettä hädin tuskin häämötti reitin varrelle. Kustaan miekan saavutimme pian ja pikkuisen matkaa sen jälkeen avautui silmiimme laajempi niitty, jossa oli hyvä pitää taukoa. Hyvä onni meillä olikin, sillä niittyaukion pöydät olivat vapaina meidän saapuessamme.

Ryhmämme valoitti pöydät, kävimme evästämään ja niihän siinä kävi, että juttu porisi iloisesti niin pitkään, että oli aika jo siirtyä lauttalaituriin, jotta kotiin pääsy tuli turvatuksi. Vallisaaren toinen puoli retkisatamineen jäi siis selviteltäväksi seuraavalla kerralla.

Mukava päiväretkikohde. Helppokulkuiset sorakäytävät joissa voi työntää vaikka pyörätuoliakin. Kuivakäymälöitä sopivin välimatkoin, samoin katettuja pöytä/penkkiryhmiä. Kaunis keli kruunaa kokemuksen.

Olipa matkaseuranamme ihana aurinko. Kirkkaasti se valaisi tietämme kohti Kolin jylhiä maisemia.

Viikonloppulomanen Ukko-Kolin kansallismaisemiin siinteli silmissämme, kun lähdimme torstai-iltana ajelemaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa Mikkelin Vaakunassa. Tarkoitus oli viettää pieni arkea virkistävä lomanen ulkoillen ja kylpylän lämmöstä nauttien, mutta koska matka sinne täältä Helsingin kupeesta on ylen pitkä, olin varannut pysähdyksen puolimatkan krouviin.

Mikkeliin saavuimme sopivasti kuuden jälkeen, iltapalaa nauttimaan. Maukasta ruokaa tarjoilikin mainio Frans ja Michelle -ravintola Vaakunan päärakennuksen alakerrassa. Kauniskin oli. Somat kukkakimput koristivat ruokailutiloja ja baaritiskiä. 

Aamulla jatkui taipaleemme kohti itää.

En ole talvi-ihminen ollenkaan, mutta saatan ymmärtää mikä riemu on, kun hehkuva aurinko ja vitivalkeat hanget sekä tykkylumeen peittyneet puut valaisevat putipuhtaan maiseman. 

Ajelimme aina vain talvisemmaksi muuttuvassa säässä kohti määränpäätä. Varkauden ohi pyyhältäessämme oli jo sopiva tauon paikka. Tuhdin hotelliaamiaisen jälkeen ei nälkä vielä vaivannut, mutta mukava oli jalkoja verrytellä Varkauden kauppakadun vilinää katsellen. Toden totta, vilinää siellä oli! Oikein mukavasti normaaliksi perjantai-aamupäiväksi väkeä riitti kulkemaan viehättävän kylän raitteja. 

Me suuntasimme matkamme kohti vesitornia, jonka kesäinen kahvila lie ollut kiinni - emme tutkineet - ja siitä sitten rantapuistoon Hertunrannalle.

Kauniit, suuret ja pyöreät salavat ovat upea näky talvellakin ja valkoista hankea vasten käännettyjen veneitten värikkäät pohjat näyttivät mukaville.

Keli ei olisi voinut olla parempi. Koko ajomatkan meitä hellivät yhä valkeammaksi käyvät maisemat. Rauha ja seesteisyys, joka syveni mitä edemmäs kohti itää pääsimme. Viimeiselle, Kolille vievälle tieosuudelle päästyämme muuttui maisema merkittävästi. Tie oli vitivalkoinen, tien penkat korkeitten, tasattujen lumikinosten reunustamat. Taivas kirkkaan sininen.

Hotellin vastaanoton vinkistä osasimme käyttää perjantai-iltamme Kolin kuohuissa Spa-hotellin altaiden rentouttavassa huumassa. Yllätys oli, että kylpylän hintaan ja tarjontaa kuuluivat erilaiset hoitavat Lumene-tuotteet - ja viinipullo!  Mitäs siinä, kuohuvat saunapaljussa vain mukaan ja kylpemään.

Rentouttavaa oli. Perjantaina todellakin oli tilaa porealtaissa mukavasti. Jalkakylpyjä ja suoloja pääsi testaamaan esteettä ja ulkoporeisiin mahtui mukavasti. Erilaisten elämyssuihkujen ja saunojen ovissa oli mainittuna mitä Lumene-tuotetta passaa missäkin paikassa kokeilla ja kylläpä tulikin pehmeät kädet ja jalat!

Lauantaina, hyvin syöneinä ja hoidetuksi tulleina kipusimme mahtavimpien maisemien ääreen Ukko-Kolille. Voi niitä jäisiä polkuja. Ylös vielä hyvin pääsin, mutta alas jouduin suosiolla laskettelemaan peffamäkeä. Sen seurauksena sain tietysti lunta selkään, mikä taipaleen jatkuessa suli mukavasti pitkin pintoja.

Polkuja pitkin Pielisen rantaan saavuttuamme sain vielä älynväläyksen, että kapuamme metsän halki Pikku-Kolille. - Tokihan nyt sinne jaksan, kun Ukko-Kolinkin valloitin. Voi hyvät pyhät niitä jyrkkiä nousuja! Kovin oli hapottavaa reisilihaksille ja selässä tuntui polttava viiltely. Mutta perille päästiin.

Hieno reissu. Suosittelen jokaiselle Suomi 100 kohteeksi, etenkin jos et ennen ole käynyt.

#VisitFazer, Fazer Visitor Center on käynnin arvoinen.

Vantaan Vaaralassa sijaitseva Fazerin moderni vierailukeskus avattiin viime vuoden lokakuussa. Pyöreän, kauniin ja kutsuvan rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto K2S ja sen sisälle rakennetun näyttelykokonaisuuden on määrittänyt Tuuli ja Kivi Sotamaa.

Minä menin paikalle bussilla ja linjan 562 pysäkki jäi reilun kilometrin päähän Kirkkotielle. Onneksi pysäkillä seisoskeli paikallistuntemusta omaava mies, jolta sai kysyttyä oikean suunnan. Googlen ohjeiden perusteella olisin ollut pulassa, sillä se antoi ohjeeksi kävellä pysäkiltä lounaaseen nousevaa ylämäkeä, jollaista ei ollut näkyvissä mailla halmeilla. Sen sijaan tasamaata tallaten pääsi erehtymättä perille.

Kuussillantietä pitkin matka taittui nopeasti ja hetkisen jälkeen silmiin jo mutkan takaa häämötti kirkkaana loisteleva rakennus. Talo sulautuu mukavasti maastoon, mutta erottuu kuitenkin houkuttavana avaran piha-alueen reunassa. Sisällä tutustumiskierroksella kerrottiin, että laajalle piha-aukealle on istutettu hyötytarha hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Näiden lisäksi siinä kasvaa kauraa ja ruista sekä yrttejä ja kukkasia, joten paikkaan on ehdottomasti mentävä kesällä uudelleen.

Vierailukeskuksen ovi avautuu lasiseinien keskeltä suoraan avaraan tilaan, jonka keskustaa hallitsee trooppinen viherhuone. Sen seinien läpi saattaa ihailla kaakaopuita, joista yhdessä näkyi kehittymässä olevia hedelmiä. Suipot, sitruunan muotoa muistuttavat heldelmät sisältävät kymmenittäin noin sadan gramman painoisia kaakaopapuja, ja erilaisia kaakaolajikkeita on kymmenittäin ja hedelmiäkin usean värisiä.

Kierroksen alussa tulijaa tervehti valtaisa Mignonpupu. Se on munista muotoiltu, huomiota herättävä maskotti. Aluksi kerrottiin napakka tietoisku Fazerin perustamisen ajoista uuden vierailukeskuksen syntyyn. Maisteltiin suklaita jolloin sai kokea miten kaakaomassan määrä vaikuttaa suklaan makuun. Sitten olikin näyttelykierroksen vuoro.

Voi ihme miten on osattu sisällyttää niin paljon yrityksen historiaa, esineistöä ja mielenkiintoisten, toimintaan vaikuttaneiden henkilöiden tarinoita kompaktiin näyttelytilaan oivaltavalla tavalla. Ihana oli kuulla esimerkiksi Tove Janssonin osuudesta Fazerin historiassa. Kuinka hän nuorena vähävaraisena taiteilijana maksoi joskus Fazerin omistaman asuntonsa vuokran maalaamalla tapetteja ja tekemällä mainosjulisteita.

Todella mielenkiintoisia olivat esineet ja muistot yrityksen alun venäläis-ranskalaisen kahvilan ajoilta Kluuvikadulta. Mielenkiintoista oli kuulla myös rouva Berta Fazerin vaikutuksesta yrityksen kehittymiseen. Vahvoja naisia on yrityksen kahvassa edelleen, sillä Majlen Fazer on voimakkaasti kehittämässä vastuullisuustoimintaa ja valvoo muunmuassa kaakaoviljelmien tuotantoa ja toimintaa. Hän pitää otteessaan muun muassa sopimusviljelijöiden koulutuksen ja kehittämisen sarkaa ja huolehtii kaikin puolin raaka-aineiden eettisistä arvoista.

Ja kaiken kruunasi tietysti viimeinen pysäkki. Se maistelu! Alun suklaatastingin kuluessa saattoi jo harhautua ajattelemaan, että tässäkö se sitten oli, se maistelu. Vaan mitä vielä! Viimeisellä etapilla avautuivat tuhannet makoisat maut, ja pitihän niitä maistella. Ensin vaan suosikkeja, ja sitten sellaisia, joita ei tuntenut ja sitten vielä vähän toisten suosikkeja ja vielä pikkuisen kauniin värisissä kääreissä olevia... Huh. Tämän jälkeen odotti vielä kahvilan makoisa - ja onneksi suolainen - kinkkujuustopiirakka paahteisen kahvin kera.

Makoisaa, mielenkiintoista ja muistiin painuvaa oli. Kesällä taas uudelleen kavereitten kera.

Rooman vihreät keuhkot eli suuri keskuspuisto Villa Borghese Gardens, sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Kätevimmin sinne pääsee Espanjalaisten portaiden kautta, Villa Medicin ohi kävellen ja Viale di Villa Medicia pitkin kulkien. Toinen selkeä reitti puistikkoon nousee Piazza del Popololta.

Me osuimme paikalle pitkän viikonlopun matkamme lauantaina, jolloin oli puistossa paljon paikallisia liikkeellä. Koirat, eväät, vanhemmat ja isovanhemmat sekä lapset ja lapsenlapset kulkivat suurina ryhminä pitkin puiston käytäviä ja asettautuivat mukavasti nurmikkoalueille syyspäivän viettoon. Ja mikäpäs oli päivää viettäessä, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja suomalaiselle lämpötilakin vastasi keskikesän tunnelmia.

Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Poljettavia autoja oli monenlaisia,oli myös istuttavia potkulaudan näköisiä vehkeitä lapsille ja potkulautaa sekä polkupyörää monenmoista. Suosituin taisi olla polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse.

Me kuljimme kuitenkin jalkaisin, sillä kuvattavaa riitti monella puolella ja välillä piti poiketa puiden siimeksessä pilkahteleville vesiaiheille ja kukkapuskien luokse.

Varsinainen etsintämme kohdistui kuitenkin puiston keskellä, tai ainakin keskemmällä, sijaitsevalle, kartan mukaan suurelle lammikolle eli Lagolle. Sinne löysimme tiemme modernin taiteen museon portaiden kautta pyörähtäen ja vanhoja juhlavia kiviportaita pitkin nousten. Portaiden päästä löytyi portti, josta olikin lähes suora reitti Lagolle. Siellä olivat jo ensimmäiset vapaapäivän viettäjät veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa.

Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat asustelivat lammen rannoilla ja antoivat ihmisten kuvata itseään kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa saaressa kimalteli valkoinen marmoripylväikkö Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, jonka kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle alkuperäiselle temppelille.

Poistuimme puistikosta Passeggiata del Pincion kautta Piazza del Popololle vielä ihailemaan sen suurta keskusobeliskia.

Vielä kannattaa tehdä viikonloppureissu Fiskarsin viehättävään ruukkikylään.

Me osuimme paikalle parahultaisesti maastopyörien kokoontumisajoon, emmekä todellakaan olleet yksin. Vaan ei hätiä mitiä, hyvin mahtui ruukkimaisemiin suurempikin joukko viikonlopun viettäjiä.

Pajat ja ravintolat olivat auki. Hyvää ruokaa sai Kuparipajan tasokkaassa ravintolassa ja mukavia iltoja saattoi istua Pesulaan perustetun café Laundryn terassilla. 

Märän kesän ja alkusyksyn jälkeen oli mukavaa osua kerrankin poutaiseen viikonloppuun. Kuivempien kelien ansiotako lie, mutta Fiskarsin upeissa tammi- ja vaahterametsissä oli myös jo aavistus ruskan muhkeista sävyistä nähtävissä. Kiertelimme kylän raitteja, piipahdimme olusille kahviloiden terasseilla ja katselimme museoiden antia sekä pikku putiikkien tarjontaa. 

Lasipajalla oli meneillään lasinpuhalluksen saloja raottava kurssi, jota saimme myös hetken verran seurata paikan päällä. Edullisia lasituotteita, sekä käyttölasia että taidetta, olisi ollut myytävänä, mutta valitettavasti hektisen kurssin työvaiheet pitivät lasimestarin kädet kiireisinä. No, toisella kerralla sitten ostoksille.

Katsastimme tarjolla olevat tontit sekä kauempana Katinsuolla, että aivan kylän ytimestä rinteelle kohoavalla punaisten tupien alueella. Mukava oli haaveilla asumisesta tässä entisaikojen tunnelmaa henkivässä paikassa.

Vanha yläruukin alue Nikarin kalusteverstaineen ja museoineen oli hiljaisuudessaan suloinen. Monenlaista uutta toimintaa siellä näytti olevan, teatterin tiloja vanhassa valimossa sekä pihaproduktioiden jälkiä menneeltä kesältä.  

Tietysti piipahdimme myös Rekolan panimolla (jonka pihasta kirmasivat metsiin ja pelloille kymmenet maastopyöräilijät). Maistelimme Mustaa valssia ja Katajan kuisketta; hyviä olivat molemmat oluet. Panimon myymälästä saimme ostettua myös Fiskarsin juustolan Thierry Jungin valmistamia artesaanijuustoja. Oivallisia makuyhdistelmiä syntyi!

Tässä joitakin vuosia sitten löysimme Forssan. No, eihän se toki hukassa ollut aiemminkaan, mutta emme sinne olleet koskaan retkeä tehneet tai pysähtyneet ohi kulkiessa. Asuntoauton tultua perheeseen, on moni lähitienoon kaupunki ja kylä tullut tutuksi, myös Forssa. Ensimmäisen reissun jälkeen olemmekin sitten Forssassa pistäytyneet lähes joka kevät tai syksy.

Minulla ei Forssasta ollut juuri minkäänlaista käsitystä. On siitä läpi tullut ajeltua ensin vanhempien kyydissä ja sitten myöhemmin ajettaessa Tampreelle tai ylemmäs. Nyt kuitenkin piirtelimme sopivaa, alle 200 kilometrin ympyrää kotikylästä nähden, ja tutkimme mikä lähiseudun paikka olisi vielä tutkimatta.

Totesimme, että voisihan tuolla Forssassa nyt käydä, kun se on jäänyt vähemmälle huomiolle menneiden vuosien aikana ja suuntasimme auton keulan sinne.

Forssan viehätys yllätti

​​

Saavuimme kaupungin pääväylälle ja tutkailimme yleisilmettä. Pian osuimme hidastekivien katkoman, ja tietöiden vallassa olevan, pääväylän suurelle liikenneympyrälle ja pyörähdimme takaisin keskusta-alueelle. Johan se ehti livahtaa... se keskusta.

​​ ​​
Varsin mukava ja vilkas meiniki näytti torin kupeessa olevan. Netistä olin jo etukäteen kaivellut tietoja mielenkiintoa herättävistä paikoista, ja puistoihmisenä tiesin löytyvän mm. Wahrenin puiston ja kehräämön alueen. Erityisen kaunis tuo Finlaysonin vanha tehdasalue onkin, sekä kehräämön että kauppakeskuksen puolella katua. Monenmoista pienyritystä toimii tänä päivänä kehräämön entisissä saneeratuissa tiloissa sekä kirjasto ja nuorisotiloja.

​​  ​​

Wahrenin puisto on laaja ja avara. Ei siellä paljoa kukkaistutuksia ole, eikä suuressa vesialtaassakaan vielä käyntimme aikaan ollut vettä, saati suihkua paikoillaan, sen sijaan joitakin porukoita oli piknikillä vilttien päällä nurmikon aurinkoläiskissä.

​​

Aivan yllätävän kodikas ja lämminhenkinen on Forssan tori. Lauantaipäivänä ihmisiä oli liikeellä paljon ja Paviljongin lavalta kuului soittoakin.

Kun palasimme Kehräämölle, kävelimme pitkin joen vartta suloiselle huvimajalle, jossa istui mies lukemassa sanomalehteä auringon paisteelta suojassa. Nurmikolla juoksi joukko lapsia pienen koiran perässä, oli kaunista ja kesäistä.

​​

Pääväylän toisella puolella on Finlaysonin tehtaita myös. Vanhoihin rakennuksiin on sijoittunut terveystaloja, lääkärifirmoja ja yrittäjien pajoja. Suuri kauppa sieltä löytyy myös. Vanhojen rakennusten sisäpihojen kautta pääsee kiertelemään  mukavaa kävelyreittiä pitkin. Sen varrelta, pihojen sopukoista pääsee myös erilaisiin putiikkeihin, jotka myyvät etupäässä kankaita ja sisustustavaroita. Sopiva viikonloppureissu. Suosittelen.

Kaunista ja kukkivaa oli huhtikuun puolessa välissä Toscanan kumpuilevissa maisemissa. Lumoava Chiantin viiniviljelmien keskellä kiemurteleva Strada del Vino puikkelehti monien pikkukylien ja kaupunkien läpi. Brolion linna (kuva ihan alhaalla), tuo Ricasoli-viinisuvun hulppea kotipaikka, paistatteli päivää poggion eli mäen huipulla. Sen pihatasanteilta oli loistavat näkymät alas laakson viiniviljelmille ja puutarhan puksipuukäytäville. Kevättä oli ilmassa kovin, sillä linnan pihan tulppaanit olivat täydessä kukasaan ja puistopuutarhassa leiskui jakaranda sinipunaisessa värissään. Mustarastaan laulu kuului sypresseistä ja lämmin tuuli hulmutteli hiuksia. Ihanaa!

Linnapuiston pääsymaksu (5 €) sisälti viinin maistelun, jonne osallistuttiin alhaalla, kylän keskustassa olevassa viinimyymälässä. Myymälärakennukseen kuului myös suuri juhlatila, ja vitriineihin oli kerätty seudun valokuvia ja vanhoja viinin valmistuksen välineitä. Oli esillä myös tilan viinien saamia pokaaleja ja muita palkintoja.

Täältä tiemme mutkitteli eteenpäin, halki peltojen, kirkkaan punaisten unikkojen reunustamaa strada localea pitkin. Nautimme maisemien vilinästä ja pysähdyimme tutkailemaan Greve in Chiantin kylää ja pitämään ruokataukoa. Voi niitä antipasteja! Alkuruuan alkupalaksi tuli korillinen ohutta, rapeaa leipää ja tomaattilevitettä. Alkuruuaksi maukasta toscanalaista kinkkua, makkaraa, juustoa, oliiveja ja paikallista muffinin malliin leivottua leipää. Pääruuaksi valitsimme 'kevyesti' pastaa, joka oli höystetty kasviksilla. Niin tuhti olo ei kuitenkaan tullut, etteikö olisi jaksanut nauttia jälkiruuaksi Tre Dolce -annosta, joka piti sisällään palan kolmea erilaista äkkimakeaa leivonnaista.Näillä eväillä jaksoikin jo pitkälle iltaan.

Tiistaina, toisena lomapäivänä matkamme suuntautui Firenzeen (kuvat alhaalla). Autolle oli vaikeaa löytää parkkipaikkaa, mutta viimein äkkäsimme pienen parkkialueen jota vartioitsi musta mies. Mies viittilöi meitä tulemaan ja osoitti paikan pian vapautuvan lähtemässä olevan auton ansiosta. Ajoimme ruutuun ja kyselimme menettelytapoja. Ei muuta kun raha kouraan ja kaikki ok. Vähän jäi epämääräinen olo, mahtoiko kyseessä olla lainkaan virallinen paikoitusalue ja odottaisiko tullessa sakkolappu ikkunassa. No, ei auttanut ihmetellä, jos jotain meinasi ehtiä nähdä. Niinpä kiertelimme keskikaupungin nähtävyydet, päivittelimme Uffizin pitkää jonoa ja toista ja kolmatta mokomaa Duomolle ja sen näkötornia muistuttavaan tapuliin. Kuvasimme katunäkymiä ja patsaita ja tietysti Ponte Vecchiota Arno-joen yllä. Aurinko läkätti kuumasti ja olo oli ihanan kesäinen.

Minulla paloi mieli Bobolin puutarhaan (kuva alhaalla) ja sinne päädyimmekin mutkan kautta takaportista. Itse puutarha oli vielä vihreässä asussaan. Pionit ja ruusut vasta nupulla. Palazzo Pitti avautui ylhäältä katsoessa näkyviin koko komeudessaan ja polveilevat portaikot ja suihkulähde esiintyivät edukseen. Komea oli myös maisema alas kaupunkiin, joen toiselle puolelle.

Kauniin Fiesolen kukkulan (kuva alhaalla) kautta palailimme kotihotelliin Laterinaan.

Seuraava retkikohteemme suuntautui vanhaan, alkuperäisessä asussaan säilyneeseen Gubbion vuorikylään. Sen Isä Matteo -televisiosarjasta tutut kapeat kadut ja käytävät lumosivat puhtaudellaan, ruukkuistutuksillaan ja jylhillä maisemillaan. Kesäkelistä huumautuneena halusin vielä kiivetä jyrkän koukerotien ylös mäen harjan Alberghille ja näköalaterassille. Puolessa välissä matkaa meinasivat voimat hiipua, mutta sain lupauksen terassibaarissa odottavasta Sprizzistä ja jaksoin kuin jaksoinkin perille saakka!

Täältä jatkoimme matkaa Assisiin, jonka totesimme jäävän toiseksi vertailussa, mutta kenties voittavan turistien määrässä. Kierroksen viimeinen etappi oli Cortona, joka osoittautui siistiksi, leveämpikatuiseksi ja varakkaammaksi kyläksi kuin edeltävät. Hienoja merkkiliikkeitä oli katujen varsilla ja näkymät laaksoon hyvät. Täällä valitsimme illallispaikaksi näköalaravintolan, vaikka epäilimme sitä kalliiksikin. Ruoka oli hyvää ja hinnat sittenkin kohtuulliset. Kaksi ruokalajia viineineen 68 € kahdelta. Laterinaan palasimme pimeän laskeuduttua, onneksi matka ei ollut pitkä.

Riminiin tutustuminen oli ollut kotosalla puheen aiheena ja jäänyt epäilyksi, mutta suuntasimme sinne kuitenkin, muka rantapäivää viettämään. Perillä vallitsi kova tuuli ja vaalean, melkein valkoisen leveän rannan yllä viuhui harmaa hiekkapilvi. Kävimme kuitenkin autiota rantaa ihastelemassa. Turistitoiminnot olivat vielä talviunilla, vain viitisen ihmistä osui silmiin koko pitkällä rantakaistaleella.

Rantakadulta löysimme kuitenkin terassiravintolan, joka oli lasisilla seinämillä tuulelta suojattu ja tilasimme annoksen Cozze alla Marea. Saimme vadillisen sinisimpukoita ja vaaleaa, rapeaksi paahdettua leipää sekä sitruunan lohkoja. Hyvää oli.

Riccione osoittautui rannoiltaan nuhjuiseksi ja oli yhtä lailla autio vielä. San Marinoon päätimme mennä kokeeksi, josko autolle sieltä paikka irtoaisi - ja löytyihän se, tosoin vain maksulliselta alueelta. Kannatti kuitenkin käydä, sillä linnat ovat aivan ihanat!

Loppupäivät kierreltiin lähiseudun kyliä ja metsäteitä. Vallombrosa oli ihana. Aivan erilaista Italiaa, kiekuraisten vuoristoteiden ja kastanjametsien kätköistä löytyvät luostari, jossa nyt Riserva Naturale ja Botanica, joka tosin jäi käymättä. Lämpöasteita siinä viisi-kuusi, kuvatessa henki höyrysi ja sormet menivät kohmeeseen. Luostarin edustan karppiallas oli kaunis ja siellä asusti suuria kaloja sekä joku harvinainen valkoinen sammakko!

Kastanjametsän pohjassa kukki valkoisia kukkasia, joista en vielä ole selkoa saanut, mitä lie ovat.

Stia puolestaan on kylä Arno-joen rannassa. Sen pikkuruinen vanha keskusta oli sievä ja nopsaan läpi kävelty. Ihana linnapuisto Kameliapuineen jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Poppi ja Bibbiena olivat somat pikkukylät matkan varrella. Poppin keskustasta huiskautimme vahingossa ohi. Se kun sijaitsee korkealla mäellä, joka jäi sivuun uuden keskustan läpi ajaessamme. Emme jaksaneet kääntyä takaisin, vaan katselimme Poppiin sitten Bibbienan keskustan tasanteelta.

Lopuksi suuntasimme vielä Caprese Michelangeloon. Siellä ei juuri muuta mainittavaa nähtävää ollut kuin juuri tuo Michelangelo Buonarottin synnyinkoti ja alkutaipaleen asumus. Etsimme valtaisaa taloa, sillä tiesin että 'Angelon' isä toimi kaupungin Podestana määräten siis lähes kaikesta. Talo oli kuitenkin aika vaatimaton, vanhan muuripihan keskellä seisova rakennus. Museokin siellä olisi ollut, mutta ei siellä Angelon töitä ollut esillä, vaan myöhempien aikojen ikonien, joten sen sivuutimme.

Nämä paikat tuli koluttua:

ma: Chianti: Brolio, San Felice, Greve in Chianti
ti: Firenze, Fiesole, Monterchi
ke: Gubbio, Assisi, Cortona
to: Rimini, Riccione, San Marino
pe: Vallombrosa, Stia, Poppi, Bibbione, La Verna, Caprese Michelangelo
la: Arezzo, Rondine, Castello di Fibocchi
su: Orvieto

Hei! Vielä on aikaa käydä tutustumassa ainutlaatuiseen ja mielenkiintoiseen Ai Weiwein näyttelyyn Helsingin taidemuseossa. Samalla tulee tutuksi tuo uusi HAM nimellä kulkeva museo, joka kunnostetiin Tennispalatsin tiloihin. Kaikki on puhtoista ja avaraa. Tilat sopivat mukavasti suurtenkin teosten esittelyyn ja totisesti, suuria ovat Ai Weiwein luomukset. 

Näyttely on esillä 28.2. saakka, joten vielä ehtii. Ja jos Tove Janssonin näyttely Ateneumissä jäi väliin, niin ei hätää HAM:n alakerrassa on nyt esillä Toven töitä ja muun muassa suuret, aikanaan Helsingin kaupungin tilaamat seinäfreskot saivat pysyväispaikan museon seinillä. Ainakin ne kannattaa käydä katsomassa, samalla avautuu aivan uusi ymmärrys Toven uskomattoman monipuolisesta lahjakkuudesta ja upeasta taidosta maalata kauneutta ja ihanuutta ihmisten iloksi.

Välähdyksiä Ai Weiwein oivaltavista teoksista tässä:

-Mervi

Syysloma Eviaa kierrellen sujutteli sukkelasti. Matkatoimistojen viimeisiä Kreikka-viikkoja vietiin, kun lokakuun puolessa välissä suuntasimme Evian saarelle. Tämä kohtalaisen tuntematon saari on Kreikan toiseksi suurin, heti seuraava, jo paljon paremmin tunnetun Kreetan jälkeen.

Hyvin vähän on tietoa saatavissa Evialta löytyvistä nähtävyyksistä, mutta jonkin verran kuitenkin. Kohdekaupunkimme, tai kylämme, Eretria mainittiin erääksi Kreikan varhaisimmista asutuskeskuksista ja vanhat temppelin ja amfiteatterin rauniot sieltä löytyivätkin.

Nyky-Eretria palmubulevardeineen on eläväinen kylä, josta on suora yhteys mantereelle puolen tunnin autolauttakyydin avulla. Maanteitse matka kulkee kauniin Halkidan (Chalkis, Chalkida eng.) kaupungin läpi, joko vanhaa viehättävää siltaa ja merenlahden rantateitä pitkin kierrellen, tai uutta upeaa riippusiltaa pitkin huristaen. (vinkki: Ateena - Halkida moottoritie tulee suoraan uudelle sillalle).

Halkidaan ihastuin kovasti. Siellä voisin viettää koko loman. Kaupungin kauniit rannat ja kukkulan huipun Venetsialaislinnan, Karabalan, rauniot, maisemat ja kansantaiteen museo ovat näkemisen, ja kiipeämisen arvoiset. Linnakukkulalle voi toki ajaa myös autolla. Kukkulan juurella on myös sievä julkinen uimaranta kaikkine palveluineen.

Pohjois-Evia

Halkidasta pohjoiseen päin ajellessa vastaan tulee Limnin kylä, joka muinoin on ollut merenkulun keskus, mutta nyt vain pienempien veneitten satama. Sievä kylä rantakatuineen ja tavernoineen. 
Ajella kannattaa vielä pohjoiseen päin, sillä edessä on todellinen uimarien paratiisi, Edipsoksen kaupunki kuumine lähteineen, Thalassa-hotelleineen ja lämpimän veden rantoineen. Merivettä lämmittää maan uumenista pulppuava kuuma vesi, jonka ansiosta uiminen on miellyttävää, vaikka ei haluaisi vulkaanisissa rikkialtaissa viruakaan.

Kun tekee hyppäyksen Halkida-Edipsos-tieltä saaren itärannalle, löytää kreikkalaisten oman rantakohteen Agia Annan. Se on matalasti rankennettu lomakylä pensionaatteineen ja bungaloweineen. Näin syksyllä kaikkialla oli autiota ja kuppilat kiinni, mutta ranta oli siisti ja maisemat mukavia. Ranta on sorapohjainen, joten sukeltajille ja snorklaajille lienee täällä hyvät mahdollisuudet nähdä jotakin, kun tyrskyt eivät vello sedimenttiä silmille.

Etelä-Evia

Halkidasta etelään, Eretrian jälkeen seuraavaksi, (joka välissä on toki pikkuisia, toisiinsa kiinni kasvaneita kyliä), saavutaan Amarynthoksen kalastajakylään.

Suloinen Amarintti on kasvanut kaupungiksi, jossa on paljon tarjontaa. Löytyy yökerhoa ja hotellia, rantakuppilaa ja tavernaa sekä pitkä rantaa myötäilevä kävelykatu, jonka varrella nähtävää, juotavaa ja purtavaa on sopivin välimatkoin. Amarinttiin kävelimme hotellistamme, Eretria Conference & Spasta, osittain pitkin vilkasta, penkereetöntä maantien laitaa ja osittain meren rannasta löytyneitä vanhoja kävelyteitä ja rantavesiä pitkin kahlaten. Mainiot maisemat ja täysi hiljaisuus. Kesäresidensseinä käytetyt talot seisoivat tyhjinä.

Saaren eteläkärjessä sijaitsee kaunis kaupunki Karistos. Karistos on kuuluisa laajoista, kirkasvetisistä rannoistaan. Sieltä tehdään myös saaren parhaimmat sukellusretket.

Meitä hämmästyttivät Karistoksen niemeä raidoittavat betonipintaiset maantiet, jotka kulkivat ristiin rastiin pitkin vuorten huippuja keskellä jylhää ja kivikkoista autuitta. EU-tukirahoin on täällä rakennettu infra valmiiksi rahakkaiden Ateenalaisten tulla. Muutama hulppea villa olikin jo rakennettu, mutta pääosin maisemat olivat avarat ja tyhjät.

Vielä on mainittava Kymin kaupunki, jonne reitti kulkee aivan meren rannassa kiemurtelevaa tietä. Jos navigaattorimme asetuksena olisi ollut rantakaupunki, olisimme ehkä säästyneet tällä erää vuoriston serpentiiniltä, mutta yläkaupunkiin kiertelimme jonkin matkaa pitkin mutkaista, mutta ruskan värjäämää ja kaunista metsämaisemaa. Yläkaupunki on perinteinen, kapeiden ja sokkeloisten katujen ahtauttama taajama, jonka keskellä on suuri kirkko. Valitettavasti sade pilasi orastavat valokuvaustoiveet ja jatkoimme ilman pysäystä rantaan. Ranta-Kymissä ei satanut juuri lainkaan, joten kävelimme pitkin rantarakennelmia, meren tyrskyjä ihaillen. Meri värjäytyi oranssiksi ylhäältä vuoristosta valuvan ruskean mutaveden osuessa turkoosiin veteen.

Mukava saari, jossa on paljon nähtävää. Lokakuun puolivälissä alkavat syyssateet, joten kannattaa matkustaa ennen sitä. Vettä nimittäin tulee kaatamalla, eikä suinkaan leppoisasti ripsutellen. 

Haminan syksy näkyy maahan pudonneina kultaisina lehtinä ja keskuspuiston jäätyneitten lampien kimmeltävässä pinnassa. Bastionien punaiset tiilimuurit hehkuvat kuuran harmaaksi hopeoimassa maisemassa ja historiallinen ympyränmuotoinen keskusta katuineen on herttainen ja kaunis. Päivän kirkkaus korostuu talojen keltaiseksi maalatuissa seinissä, ne kertaavat auringon valon heijastuksillaan.

Historialliset rakennukset; Raatihuone, Johanneksen kirkko sekä Upseerikoulu edustavat vanhaa kaunista arkkitehtuuria. Uusklassista tyyliä edustava, C.L. Engelin piirtämä kirkko on väriltään harvinainen, vaalean sinisiä kirkkoja olen harvemmin tavannut. Oranssina puolestaan hehkuu Pietari Paavalin ortodoksinen kirkko. Aivan toisenlainen muoto on saanut asunsa ranskalaisen arkkitehtinsa L. Viscontin kynästä.

Kävelemme pitkin kaartuvia katuja, aukeita puistikoita ja ihailemme talojen väritystä. Eräässä pihassa kasvaa oransseja lyhtykoisoja, jotka nyt pakkasten tultua hehkuvat väriloistossaan lumikiteiden valkoisuutta vasten.

Rannassa on vielä paljon veneitä. Niiden värikkäät pohjat ja valkoiset sisustat hohtavat veden sinistä ja tyyntä peiliä vasten. Syksyn kuivattama lämpimän ruskea heinä ja rantakaislat taipuvat tuulessa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen pysähtynyt Haminaan. Aikaisemmin on tieni kulkenut aina kaupungin ohitse jonnekin muualle.

Syksyisessä hämärässä vesitornien sinertävä valoteos on kaunis tummenevaa taivasta vasten. Rantoja pitkin kulkeva kävelyreitti ulottuu torneille saakka ja sillan alta voi suunnata tiensä Tervasaareen, Rampsin laituriin, jossa räiskyvän punainen laivan kylki ilostuttaa silmiä. Saari jatkuu kiilamaisena kielekkeenä kurotellen kohti ulappaa ja sen kärjessä on viihtyisä uimaranta somine piknik-katoksineen. Suloinen paikka, mutta pirteä pikkupakkanen ei innosta pitemmäksi aikaa leiriytymään.

En tiedä kuinka tyhmäksi itseni tunnustan, kun kerron, että en ollut älynnyt lainkaan, että Lohja sijaitsee aivan järven rannassa. Niin monta kertaa olen auton kyydissä istuen suihkinut kaupungin läpi vettä näkemättä, että oli suuri yllätys tajuta Lohjanjärven ulottuvan aivan kaupungin keskustaan.

Ihana hiekkaranta löytyy aivan kauppakadun katveikosta, kiven heiton päässä linja-autoasemalta. Kaunis ja vehreä rantapuisto houkuttelee piknikille ja auringon ottoon. Ja mikä parasta, järven rannassa kulkee kävelypolku, jota pitkin pääsee taivaltamaan muutaman kilometrin matkan veden selkää ihaillen ja maisemista nauttien.

Patikkaa voi halutessaan jatkaa LIessaareen, josta löytyy vielä hulppeampi uimaranta ja metsäpolkuja samoiltavaksi.

Metsän siimeksessä kivikkoiset polut vievät vanhoille jylhille kaivannoille ja louhoksien reunamilla on syytä varoa, sillä seinämät ovat jyrkät ja pelottavat. Polun päästä löytyy nuotiopaikka ja laavu, johon talvella retkiä tekevät luistelijat, jotka suihkivat pitkin järven jäätä, saaresta saareen piirretyillä reiteillään.

Syksyisen hiljainen keskusta tarjoaa myös värikkäitä nähtävyyksiä. Kaunis Pyhän Laurin kirkko vie ajatukset vanhaan aikaan kun kirkko vielä oli keskellä kylää ja merkittävässä asemassa. Nyt liikerakennukset ympäröivät niin kirkkoa kuin hautausmaatakin ja saavat aikaan kompaktin tunnelman, kun keskustassa lähes kaikki "elämän ja kuoleman palvelut" ovat hahmotettavissa yhdellä vilkaisulla.

Ruska-aikaan hautausmaa on erityisen kaunis. Sen monikirjoinen puulajisto hehkuu oranssin ja punaisen sävyissä ja vaahteroiden kultaiset lehdet värjäävät maan pinnan.

Suloisen pikkuinen ja ympäri käveltävän kokoinen Loviisan kaupunki tarjoaa paljon elämyksiä yhden viikonlopun ajalle.

Tutustumisen voi aloittaa vaikkapa venerannan suola-aitoilta aivan vanhan kaupungin laidalta ja kulkea sievien puutalojen väleissä vanhoja kujia pitkin seikkaillen.  

Sen jälkeen on kuitenkin syytä laajentaa kierros keskusbulevardin toiselle puolelle, kappelin puistoon, kommendantin talolle ja linnoituksille saakka.

Komendantin talossa toimii kaupungin museo, jossa historian vaiheisiin voi tutustua monipuolisesti. Komendantin yrittipuutarha on sievä vielä syksyn tultuakin. Ruskan väreihin taipuneet ryydit kehittävät eri muotoisia siemenkotia ja luovat mausteista tuoksua ympärilleen.

Yllätyksellinen terveyslähdekin on kiven heiton päässä yhä paikoillaan ja tutkittavissa, vaikka sen oudon hajuinen radiumvesi ei juuri nykyihmistä houkuttele.

Linnoitusten varjossa voi fiilistellä kaupungin vanhaa historiaa, aikaa, jolloin Rosen ja Ungern olivat puolustuksellisesti merkittävässä asemassa ja linnakkeet sekä kaupungin kehittyminen toden teolla alkamassa.

Linnoituksen muureilta lähtevän Ehrensvärdin lenkin varrelta voi ihailla näkymiä hoidetuille pihoille ja sieville tonteille, jotka pilkottavat vanhojen säilyneitten, ja uusien väliin rakennettujen, talojen ympärillä.

Toteutumatta jääneen laajemman linnoituksen kaivannot ovat edelleen olemassa ja muodostavat romanttisia vesiväyliä sorsapesueille tarjoten samalla rantapolkuja matkailijan tallattavaksi. Rantojen vehreät pensaistot heijastuvat veteen suloisesti lehvästön läpi pilkottavan auringon valossa ja sievät sillat johdattavat vesien yli uusille alueille.

Kaupungin toisella laidalla, Tamminiemen tuntumassa, voi ihastella kaunista hiekkarantaa, jota koristavat somat siniset pukukopit ryhdikkäässä rivissä. Uimarannan tuntumassa on tenniskenttiä, joiden takaa aukeaa historiallinen tammilehto lenkkipolkuineen ja kuntoreitteineen. Polkua pitkin pääsee kiipeämään kalliolle, jota koristaa sievä näköalatorni kiehkuraisine kaiteineen.

Kukkukiveltä lienee ollut aikanaan esteettömämmät maisemat vedelle, kuin mitä nykyisen metsän siimeksessä kulkiessaan saattaa ymmärtää. Näillä poluilla ovat kulkeneet lukuisat kylpylävieraat 1800 luvulla, jolloin Loviisa kuului lukuisten kylpyläkaupunkiemme joukkoon tarjoten terveyskylpyjä, hoitoja ja lomanviettopaikkoja aikansa säätyläisperheille.

Nykyisistä nähtävyyksistä parhaimpiin kuuluu ehdottomasti Riitta Nelimarkan ateljee ja näyttelytila Bongan linna. Siellä vastaan räiskyy värien ilotulitus ja ulos voi astella aivan uusin aistein ja avautunein ajatuksin.

Pitkin vuotta on Loviisassa paljon nähtävää ja vireitä hyvän mielen tapahtumia, kuten keväiset Avoimet puutarhat ja loppukesän Wanhat talot. Mukavia ruokapaikkoja riittää myös. Bistro Cantor, Degerby Gille ja Kallej - tietysti unohtamatta sieväksi kunnostettua kappelin ruusukahvilaa, joka on auki ainakin kesäaikana.

Mukavia tapahtumia muistiin säilöttäväksi:
www.avoimetpuutarhatloviisa.com
www.loviisanwanhattalot.fi

Vedellinen Varkaus on maakravulle suuri elämys. Rantoja löytyy kaikilta suunnilta, niin paljon kuin vain jaksaa kiertää.

Vesitornin kahvila

Edellä mainitusta syystä on reittimme jo muutamana kesänä koukannut Varkauden kautta. Aikataulumme on laadittu siten, että tuloiltamme jälkeisenä aamuna suuntaamme oitis Vesitornin kahvilaan (aukeaa klo 10) aamiaiselle syömään sampivohveleita.

Tänä kesänä osuimme paikalle oivallisesti juuri kun paikallislehti teki juttua kolean sään vaikutuksesta kesämenekkiin ja kamerahelikopteripojat saapuivat kuvaamaan kaupunkinäkymiä tornin huipulta. Samalla saatoimme päästä kahvilan mainosmateriaalin somisteeksi, mene ja tiedä.

Wanha Varkaus

Aivan vanhan kaupungin laidalta löytyy juhlavaan ja kauniiseen historialliseen rakennukseen sijoittuva ravintola Kaks Ruusua, joka on myös sampitapahtumien kaviaarikumppani.

Myös Varkauden museon rakennus henkii tunnelmaa vanhoilta tehtaan patruunoiden aikakaudelta ja sen välittömässä tuntumassa sijaitseva Taidekeskus Väinolä antaa tunnelmaan mukaan ripauksen romantiikkaa suloisine pitsiverantoineen.

Tänä kesänä Väinölässä on esillä hyvän mielen näyttely. Näyttelyssä on naivistisia töitä monelta taiteilijalta ja kävijälle jää käynnistä mukava ja elämän monimuotoisuutta kunnioittava olo.

Varkauden Kotiseutukeskuksen talo myötäilee tunnelmiltaan Väinölän vaaleankeltaista romanttista linjaa. Talon on tehtaan johto rakennuttanut työntekijöiden terveydestä huolehtimaan hankitun lääkärin asunnoksi.

Tehtaan ohi, kirkon edestä kurvaten saavutaan Kommilan kaupunginosaan. Ja kun Varkaudessa ollaan, on tämäkin alue aivan veden rannassa. Tällä puolella kaupunkia rantaa hallitsevat monet venevalkamat, mutta löytyypä täältä myös oivallinen uimaranta laitureineen ja uimakoppeineen.

Koiran ulkoiluttajien ahkerasti käyttämä rantapolku jatkuu ties kuinka pitkälle, mutta me kävelimme aina juhlavan korkean Komminselän sillalle saakka.

Taulumäki

Varkauden keskustan asemakaava on Taulumällä sijaitsevasta vesitornista katsellen varsin yksiselitteinen. Viivasuora Kauppakatu halkoo maisemaa torilta veden ylittävälle sillalle saakka.

Kadun varrella on useita liiketiloja. Kaikki välttämätön kenkäkaupasta elokuvateatteriin löytyy kyllä.

Tänä kesänä usean liiketilan ikkunassa oli muutto- tai lopetusilmoitus. Ei liene ihme, sillä hätää kärsimässä ovat suurempienkin sityjen ravitsemusliikkeet ja putiikit, saatika sitten pikkukaupunkien yritykset.

Mukava kesärieha korvan taakse merkittäväksi:

http://www.sampeajasamppanjaa.fi/etusivu