Koli, taiteen ja tunteen Suomi100 mansikkapaikka

Olipa matkaseuranamme ihana aurinko. Kirkkaasti se valaisi tietämme kohti Kolin jylhiä maisemia.

Viikonloppulomanen Ukko-Kolin kansallismaisemiin siinteli silmissämme, kun lähdimme torstai-iltana ajelemaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa Mikkelin Vaakunassa. Tarkoitus oli viettää pieni arkea virkistävä lomanen ulkoillen ja kylpylän lämmöstä nauttien, mutta koska matka sinne täältä Helsingin kupeesta on ylen pitkä, olin varannut pysähdyksen puolimatkan krouviin.

Mikkeliin saavuimme sopivasti kuuden jälkeen, iltapalaa nauttimaan. Maukasta ruokaa tarjoilikin mainio Frans ja Michelle -ravintola Vaakunan päärakennuksen alakerrassa. Kauniskin oli. Somat kukkakimput koristivat ruokailutiloja ja baaritiskiä. 

Aamulla jatkui taipaleemme kohti itää.

En ole talvi-ihminen ollenkaan, mutta saatan ymmärtää mikä riemu on, kun hehkuva aurinko ja vitivalkeat hanget sekä tykkylumeen peittyneet puut valaisevat putipuhtaan maiseman. 

Ajelimme aina vain talvisemmaksi muuttuvassa säässä kohti määränpäätä. Varkauden ohi pyyhältäessämme oli jo sopiva tauon paikka. Tuhdin hotelliaamiaisen jälkeen ei nälkä vielä vaivannut, mutta mukava oli jalkoja verrytellä Varkauden kauppakadun vilinää katsellen. Toden totta, vilinää siellä oli! Oikein mukavasti normaaliksi perjantai-aamupäiväksi väkeä riitti kulkemaan viehättävän kylän raitteja. 

Me suuntasimme matkamme kohti vesitornia, jonka kesäinen kahvila lie ollut kiinni - emme tutkineet - ja siitä sitten rantapuistoon Hertunrannalle.

Kauniit, suuret ja pyöreät salavat ovat upea näky talvellakin ja valkoista hankea vasten käännettyjen veneitten värikkäät pohjat näyttivät mukaville.

Keli ei olisi voinut olla parempi. Koko ajomatkan meitä hellivät yhä valkeammaksi käyvät maisemat. Rauha ja seesteisyys, joka syveni mitä edemmäs kohti itää pääsimme. Viimeiselle, Kolille vievälle tieosuudelle päästyämme muuttui maisema merkittävästi. Tie oli vitivalkoinen, tien penkat korkeitten, tasattujen lumikinosten reunustamat. Taivas kirkkaan sininen.

Hotellin vastaanoton vinkistä osasimme käyttää perjantai-iltamme Kolin kuohuissa Spa-hotellin altaiden rentouttavassa huumassa. Yllätys oli, että kylpylän hintaan ja tarjontaa kuuluivat erilaiset hoitavat Lumene-tuotteet - ja viinipullo!  Mitäs siinä, kuohuvat saunapaljussa vain mukaan ja kylpemään.

Rentouttavaa oli. Perjantaina todellakin oli tilaa porealtaissa mukavasti. Jalkakylpyjä ja suoloja pääsi testaamaan esteettä ja ulkoporeisiin mahtui mukavasti. Erilaisten elämyssuihkujen ja saunojen ovissa oli mainittuna mitä Lumene-tuotetta passaa missäkin paikassa kokeilla ja kylläpä tulikin pehmeät kädet ja jalat!

Lauantaina, hyvin syöneinä ja hoidetuksi tulleina kipusimme mahtavimpien maisemien ääreen Ukko-Kolille. Voi niitä jäisiä polkuja. Ylös vielä hyvin pääsin, mutta alas jouduin suosiolla laskettelemaan peffamäkeä. Sen seurauksena sain tietysti lunta selkään, mikä taipaleen jatkuessa suli mukavasti pitkin pintoja.

Polkuja pitkin Pielisen rantaan saavuttuamme sain vielä älynväläyksen, että kapuamme metsän halki Pikku-Kolille. - Tokihan nyt sinne jaksan, kun Ukko-Kolinkin valloitin. Voi hyvät pyhät niitä jyrkkiä nousuja! Kovin oli hapottavaa reisilihaksille ja selässä tuntui polttava viiltely. Mutta perille päästiin.

Hieno reissu. Suosittelen jokaiselle Suomi 100 kohteeksi, etenkin jos et ennen ole käynyt.