Kadonneet kolme viikkoa

Unohtiko reissubloggari itsensä Kallion kuppiloihin kesken kiihkeimmän kirjoituskauden? Ottiko luomisvimma niskalenkin? Mihin katosi kolme viikkoa kaikkeudesta? Huolestuneimmat lukijat ovatkin udelleet, onko kirjoituskone kanitettu käteistä vastaan ja Helsingin kesäiset kadut vaihdettu Sambaan Rio de Janeiron faveloissa. Ehkä? Kyllä? Ei kuitenkaan. Kadonneet kolme viikkoa. Kuulostaa ihan melankoliaa pursuavalta räminärokilta. Olisi varmasti hieno kappale. Saattaisi kyllä kärsiä sensuuristakin, jos sinne aivan kaiken kadonneista kolmesta viikosta lyyrikoisi. Siinä jää mielikuvitus toiseksi kun tositapahtumista aletaan inspiraatiota ammentamaan.

Saako reissubloggarikin välillä ottaa rennommin?

Siis mitä ihmettä? Tunnustan. Olen ollut runonkeräysmatkalla kuin Elias Lönnrot ikään. Se olikin sen verran reipashenkinen kansantarujen keräyskiertue, että siinä sai tuohikontti kyytiä ja virsut taitavat vieläkin olla hivenen hukassa. Äkkinäisessä lähdössä ei aina muista kertoa kaikille, että muistakaa kastella kukat kotona. Vauhdikkaissa käänteissä ei myöskään aina tarinointiin tarvittava tekniikkakaan pysy mukana. Se vähä joka pysyy, niin ei välttämättä kestäkään käyttökuntoisena. Aina oppii uutta. Ei kannata käydä sukeltamassa ja unohtaa kameran virkaa toimittavaa aparaattia taskunpohjalle. Toiseen taskuun unohtunut kynänpätkä ja nenäliina olivat kuitenkin aivan käyttökelpoisia pienen kuivaustuokion jälkeen. Nuotion loimussa tuolle nenäliinalle käsinkirjoitetut selonteot sekalaisista seikkailuista lähetin kyyhkyjen mukana kohti pääkallopaikkaa, mutta ilmeisesti myös kyyhkysissäkin on jotain vikaa kun näyttävät olevan vielä omilla teillään. Luonto-oppi ei kyllä koskaan ollut vahvinta osaamistani, joten voivathan nuo matkamuistiinpanot olla sidottuna vallan erilaisten tipusen ja laululintusen nilkkoihin.

Jatkon varalta En-Tule-Yöksi-Kotiin -reppu on pakattu täyteen sirpalesuojattua kamerapatteristoa ja lennätinlaitteistoa sekä taskussa pyörii kirjekyyhkyjen käyttöopas. Ja eipä sillä, eivät nuo kolme viikkoa täysin kadonneet ole ja kunhan horisontin heilunta hivenen tasaantuu, niin herkullisimpia seikkailuja tullaan vielä blogissa muistelemaan erityisellä lämmöllä ihanan takautuvasti. Joten siimat kireiksi, sillä kohta taas pärähtää ruudun täydeltä! Oikeastaan onkin parempi ryhtyä jo nyt pitämään ruudunpäivitysnappia pohjassa, etteivät yksityiskohdat vain mene ohi!