Kun kaapissa on liikaa tilaa täytettäväksi

Jos omat kaapit eivät pursua joutavaa roinaa ennestään, on tilannetta helppo parantaa Helsingissä. Kesäinen kaupunki on täynnä erilaisia kirpputoreja, joiden myyntipöydät notkuvat tavarapaljoudesta. Ja kun tarpeeksi monikulttuurisen myyntitiskin äärelle ehtii kirpputorin laitamilla, niin meno muistuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan muinaista Mustamäen basaaria, jossa kaikki oli kaupan, jos ruplia oli riittävästi. Valitettavasti nuo tekijämiesten päivät ovat jo kaukana takana ja nykyisin tarjolla enää onkin koppalakkeja, kiikareita ja kotona nauhoitettuja VHS-kasetteja. Eipä sillä, on kirpputoreilla mahdollisuus tehdä hyväkin löytöjä - vaaterekissä voi riippua merkkipukuja ja vanha muumimuki voi paljastua pienen kiillotuksen jälkeen keräilykappaleeksi. Ja mikä parasta, kirpputoreja kierrellessä voikin kiillottaa omaa kilpeään lähituotantoa suosivien hippikaveriensa parissa ja kehuskella kierroksen jälkeen kuinka trendikkäästi on kyltymättömässä materialistisessa himossaan ostanut kierrätystavaraa kaappiensa täytteeksi.

Pehmoeläinparaati Hietalahden torikirppiksellä

Rytkyjä jos jonkinlaisia, joukossa varmasti hyviäkin löytöjä, jos vain vaaterekkejä jaksaisi kesäkuumalla käydä läpi

Kirpputorit, kirppikset, saivat alkunsa jo 1800-luvulla Ranskassa. Nimi juontaa juurensa ihan oikeista kirpuista, joita torilla kaupatuissa käytetyissä rievuissa kovin tavanomaisesti oli. Täällä karussa pohjolassa tosin ollaan hivenen hitaita omaksumaan uusia asioita. Näinpä kirpputorit nousivat pinnalle ja tulivat todella jäädäkseen vasta 1990-luvun laman kouristuksissa. Hiljalleen kirpputoreista onkin tullut eräänlaisia statusmittareita valveutuneille kuluttajille - yhä enemmissä määrin kirpputorit nähdään köyhäilyn sijasta oivallisena keinona kierrättää kulutushyödykkeitä ja siten olla entistä ekologisempi. Illalla hippirumpujen lyödessä taas tahtia voikin sitten vertailla omassa hipsteriringissään kenen purjehduskengät ovat parkkiintuneimmat ja montako norpan nahkaa kiva ja kierrätetty kameralaukku kulutti vähemmän kuin upouusi, kaupasta haettu kantoväline.

Asiantuntijan hyväksymä komea koppalakki

Tueksi ja turvaksi kirpputorien ja myyntibasaarien kapeille käytäville otin kaksi paikallista kirpputoriasiantunjaa. Nämä kaksi citysherpaa eivät jättäisi minua pulaan, kun anhas myyjä päättäisi myydä minulle puoliksi poltetun kynttilän tai haarukan ilman piikkejä. Heistä huokui jo kauas, että nyt ei tultu leikkimään ja vain hypistelmään hengareissa roikkuvia rytkyjä. Nyt olivat tosiostajat liikkeellä. Kivenkovia kauppamiehiä, jotka eivät säästele sanojaan tinkimistilanteessa. "Tämähän oli jo rikki kun saavuin paikalle" -kikka kuulemma toimii aina tiukassa kauppaneuvottelussa. Jotta kirpputorikierros ei olisi vain päämäärätöntä palloilua päätimme asettaa päämäärän. Hetken yhdessä tuumailtuamme asetimme kirppiskierrokselle myös kunnianhimoisen tavoitteet - ehta 8-bittinen Nintendo, mielellään toimintakuntoinen sellainen oli löydettävä!

Ei ihan tuorein numero Hämähäkkimiehestä...

Syvissä vesissä vaanivat ne isoimmat kalat... joten kirpputorikierros jatkui maanalle kohti vanhaa hiilikellaria

Vaan kuinka kävikään? Huonekaluja, vaatteita ja tilpehööriä! Fillareita ja omituisia elokuvakokoelmia. Varmasti siis lähes kaikkea mahdollista, mutta kolmatta kirppistä kierrettyämme alkoi epätoivo hiipiä ylle. Lähin verrokki haetulle Nintendolle oli ensimmäisen sukupolven PlayStation, jossa kuulemma oli hivenen vikaa. Ei aivan siis sitä, mitä haimme. Ilmeisesti Nintendojen omistajat eivät henno luopua omista, japanilaisen insinöörityön kruununjalokivestä. Konsolista, joka toimii vaikka yhdeksän voltin paristolla. Pelikoneiden päällikkö! Etsintöjä täytyisi siis jatkaa tulevassa, mutta nyt oli nieltävä tappion karvas kalkki asiantuntija-avusta huolimatta. Lämmin kesäpäivä kuitenkin lohdutti hivenen, kylmä kesäjuoma enemmän.

Ei vieläkään Nintendoja vaan jotain omintakaisia saksalaisia kokoillan elokuvia

Helsingin kirpputorihaku
http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/helsinki