Kapakanmäki

LAUANTAI, 06. HEINÄKUUTA 2013

Tarjolla perjantai tansseja, räväkkää rokkia ja erikoisiltoja

Perjantaina ajelin nilkka suorana Savon mualta viihtymään Kapakanmäen tansseihin. Kapakanmäki tarjoaa tanssit aina perjantaisin klo 20-02. Kapakanmäki nimenä on toden totta tullut siitä, että aikoinaan kapakka on sijainnut mäellä. Siitä se on sitten vuosien varrella muotoutunut nykyiselleen. Etelä-Suomen lavoilla ei ole juuri tullut kierreltyä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Kuulee paljon puhuttavan, että täällä etelän lavoilla ei tuntematon kasvo pääse helposti tanssimaan. Sekä muutenkin kun lähtee lupsakoiden savolaisten keskeltä, niin onhan se selvä, että mielenkiinnolla odotin tansseja. Meikäläisen murre iski näemmä vastaan jo heti parkkipaikalla ja liikennettä ohjaileva mies tuumasi, että ei kuulosta Hämeen murteelta. Suattaahan tuo olla niinniin tae suattaa tuo olla olemahattii. ;)

Katselin, kiertelin ja tutkailin paikkoja. Tanssiessa huomasin hyvin äkkiä, että ilman kosteus huitelee pilvissä. Olen tässä yrittänyt mietiskellä, että mikä tekee tanssipaikasta hyvän? Tunnelma? Esiintyjät? Ehkä keksin vastauksen ennen kuin Humppa-Helenan tanssiretki päättyy. Vaan kyllä Kapakanmäki jää tälle kesälle mieleen erityisen vahvasti. Oli nimittäin erittäin hauskoja tanssittajia. Lopetan tanssimisen heti kun alkaa mennä tämä touhu liian vakavaksi. Ei sille vaan välillä mahda mitään kun naurattaa niin paljon, että askeleetkin lipsahtelee mennä miten sattuu. Tanssi mussiiikista vastasi tällä kertaa mittavan työn ja paljon lavaja kiertäneet Tulipunaruusut ja Sinitaivas.    

Kapakanmäki sijaitsee siis Tuuloksessa. Tanssipaikkaa on hieman remppailtu ja ravintola puoli on rakennettu kahdeksan vuotta sitten eli vuonna 2005. Paikasta löytyy myös karaoke heille, joilla ei välttämättä tanssijalkaa vipata tai miksipä ei huilaillessa voisi käydä lauleskelemassa muutaman biisin. Mikä tässä lavassa luo erityisen fiiliksen? No se, että lavan pyöritys on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nyt lavapaikan tämän hetkiset pyörittäjät tuumasivatkin kasvaneensa touhuun, joten lapsista oli luontevaa jatkaa lavan pyörittämistä.

Perinteisten lavatanssien lisäksi paikka soveltuu erinomaisesti muuhun käyttöön. Luovaa ideointia siihen tarvitaan, sinnikkyyttä ja tarmoa. Nimittäin kuunnellessani kertomusta, mitä kaikkea touhua lavalla pidetään, voin sanoa, että nöyrästi hattu kouraan ja kumarrus, että kaikki tämä hoituu heitä toisten töiden rinnalla. Paikka soveltuu mm. koiranäyttelyihin, sukujuhlien järjestämiseen ja tottahan toki paikassa voidaan juhlia myös kun kaksi rakastavaista sinetöivät liittonsa. Siispä paikalla juhlitaan monia isoja häitä tämänkin kesän aikana. Paikka tarjoaa myös pitopalvelun ja joukkoon mahtuu 150-200 juhlijaa. Kokonaisuudessaan lavalle mahtuu 2000 henkeä ja paikalla on A-oikeudet.

Humppa-Helenalle iski kylmät väreet siinä vaiheessa kun alettiin puhua NOSTALGIAILLASTA. Mahtavuutta. Ai mistä on kyse? No kipitä paikalle 16.8.2013 niin tiedät! Luvassa siellä on Korsuorkesterin tämän vuoden ainoa keikka. Ajatuksena muistella sitä, mitä lavatanssit ovat olleet. Viime vuonna menestys oli jopa ylittänyt odotukset ja tänä vuonna tapahtumasta on kuulunut ympäri Suomen, joten kannattaa mennä tarkistamaan tapahtuma. Viime vuonna paikalle oli järjestetty pussauskoppi, piilopullon etsintää. Sekä ihmiset olivat tulleet paikalle mopoilla. Nostalgiailta ei suinkaan ole ainut erikoisilta mitä Kapakanmäki tarjoaa. Luvassa on myös miestenilta perjantaina 10.8. Tarkemmat tiedot erikoisilloista ja Kapakanmäestä löydät kun surffaat seuraavasta linkistä mitä milloinkin on luvassa. http://www.kapakanmaki.fi/erikoisillat.html Huomaa, että esimerkiksi miesteniltaan mahtuu mukaan vain vikkelimmät ja liput myydään vain ennakkoon!