Reippaan ja tanssin täyteisen viikonlopun jälkeen ajelin kohti Kouvolaa. Uni kyllä maistui ja maanantaipäivä meni pyykkiä pesten ja nauttiessa hyvän ystäväni seurasta. Kävinpä tutustumassa Kouvolaan ja kyllä tämä on paikkana yksi rumimpia mitä vastaan on tullut. Enkä enää epäile miksi paikka on saanut lempinimen kouvostoliitto. Melkoisia betonibunkkereita. Poikkesimme Amarilloon syömään. BeefBurrito maistui, mutta asiakaspalvelusta en kyllä tällä kertaa plussa pisteitä Kouvolan Amarillolle anna.
Minulle vinkattiin, että on olemassa sellainen lavatanssi paikka kuin Saukonkallio Iitissä. Olin mykistynyt, että MITÄ, maanantai-iltana tanssit!? Siihenpä jäi blogin päivittely ja lepo. Ei muuta kuin laastaria rakon päälle, tanssivermeet niskaan ja menoksi. Mahan pohjassa on aina pieni jännitys kun menee uuteen paikkaan. Mitähän ihmiset tuumaa kun sanoo olevansa Humppa-Helena ja Turisti-infosta. Väen paljoudesta johtuen auton joutui jättämään kauas ja kohtelias herrasmies, joka toimi liikenteen ohjaajana kävi saattamassa minut perille. Saukonkalliolla oli ylivoimaisesti lämpimin ja kohteliain vastaanotto tähän mennessä.
Ensimmäiseksi suuntasin herkuttelemaan kahvioon. Hyvin herkullisia leivoksia ja maittavaa kahvia sekä tarjoilussa huomioidaan aina myös laktoositon ja gluteeniton vaihtoehto. Kuka nämä herkut sitten oikein leipoo? Kahviota pyörittää Iitin Pyrintö ja urheiluseuran jäsenet tai jäsenten vanhemmat leipovat kaikki tuotteet kodeissaan. Ihmekkös olikin niin rakkaudella leivottua. Kahvion tuotto menee siis seuralle, joka pystyy näin ollen takaamaan sen, että jäsenmaksut kauden aikana pysyvät pienempänä. Saukonkallio oli myös ensimmäinen paikka missä näin nuoria talkoohommissa. JEE! Siellä he hymyillen kahviossa hääräsivät. Ilta sujui mukavasti nauttien kauniista maisemista ja Hurman musiikista.
Lava on hyvin perinteinen lava ja tanssijat olivat kyllä tiensä lavalle löytäneet. Toki maanantai tansseilla ei kilpailua olekaan. Joten lomalaiset, jotka mietitte missä tanssit maanantaisin niin Saukonkallio tarjoaa tunnelmallisen mahdollisuuden päästä nauttimaan musiikista ja tanssimisesta. Saukonkalliolla oli myös myynnissä kasapäin fanituotteita. Tässäpä vieli suora linkki Saukonkallion sivuille http://www.saukonkallio.fi/
Porukkaa oli paljon. Ensi vuonna näemme uudelleen. :) Seikkailut sen kuin jatkuu. :)