Särkkä

PERJANTAI, 12. HEINÄKUUTA 2013

Punkalaitumen keskiviikkokeidas

Keskiviikkoillaksi huristin Särkkään. Lava sijaitsee Punkalaitumella ja rakennettu niemen kärkeen. Ainutlaatuinen lava sillä lavalta avautuu järvimaisema joka puolelta.  Lava on tunnettu myös siitä, että lavalla pulppuaa nuorta porukkaa. Jututtaessani etelän hetelmiä moni kannattaa Särkkää juuri sen takia, että nuoret löytävät paikalle. Moni tulee nauttimaan myös alkomahoolista, mutta se ei kuulemma juurikaan häiritse tanssijoita. Hienoa. Nimittäin jossain paikassa voi tuhdisti päihtyneet alkaa aiheuttaa harmia myös tanssijoille.

Ehdin tovin jututtaa Jukka Uusi-Kouvoa, joka kertoili, että lavaa pyörittää 160 hengen talkooporukka. Lavan takana toimii urheiluseura ja lavasta tuleva tuotto kohdistuu pitkälti urheiluseuran lapsiin ja nuoriin. Makoisaa kahvia ja leipää oli tarjolla ja ravintolan palveluista tuumattiinkin, että tarjoilussa pyritään huomioimaan keliaakikot, diabeetikot. Myös laktoositon vaihtoehto löytyy. Ehdoton plussa paikalle tulee maksuttomasta vesipisteestä. Suap juua vettä nii paljo ku napa vettää.

Enpäs ollutkaan aikaisemmin ollut Helmenkalastajien keikalla. Toisena esiintyjänä Neljänsuora, joka veti kyllä ruuhkaksi asti porukkaa lavan eteen. Siinäpä sai ihmeissään katella miten naistenrivi käyttäytyy ja kuka seisoo naistenrivissä ja kuka kuuluu faniporukkaan. Lava on kyllä kaunis ja kuvista voitte päätellä miten kauniilla paikalla, mutta ilta oli itselleni jotenkin vaisu. Nilkkoihin tuli osumaa korkokengistä. Vahingoillehan ei voi mitään, mutta sanonpa vain, että jokaisen korkokenkiä jalkoihin laittavan tulisi myös miettiä toisten nilkkoja tai sitten lyhentää askelmittaa. :) Vaan hyvin mää seassa sukkuloin! Tai myönnettäkköön.. Viihdyin paremmin tällä kertaa nautiskelemassa musiikista ja ehdinpä hiukan käydä jututtamassa Neljänsuoran tyyppejäkin. 

Keskiviikko tansseja on vielä jokunen jäljellä kurkkaa ohjelma täältä: http://www.sarkanlava.com/tanssit.php