Frisbeegolffi

Hysse, eli Hyzer, eli oikeakätisen heittäjän vasemmalle kaartava kiekko, eli tässä tapauksessa jokea kohti, eli molskahdus, eli 13 euron tikki. Ja tämä oli kolmas harjoitusheittoni. Tästä lähti Meri-Toppilan frisbeegolfradan valloitus käyntiin.

Vesipullot oli tankattu ja harjoitusheitot heitetty. Oppaamme Jeren ja veljensä Janin repuissa oli muutakin kuin vettä, joten ensin oli pistäydyttävä lähimmässä myymälässä. Meri-Toppilassa asian ajoi R-Kioski. Kukko-olut oli kylmässä ja se oli halvinta. Pöntöt reppuun ja takaisin kentälle.

Ensimmäinen hyvä fiilis tuli jo paikasta itsestään. Ensimmäinen väylä vietti upeaa nurmikenttää ylöspäin, jonka takana kuulemma avautuisi vielä hienommat näkymät. Joka puolella oli korkeaa metsää, isoja pensaita ja pieniä joentynkiä. Vastaavaan en ole Oulussa ennen törmännytkään. Toppilassa on tullut hengailtua joskus pienenä serkkupojan siellä asustaessa. Mutta se oli semmoista aikaa, että Toppilan pojat edustivat kulmiaan ja Höyhtyän jätkä ei ollut sinne tervetullut. Painimiseksi muutaman kerran meni. Sainpa korjattua mielikuvani Toppilasta paljon virkistävämmäksi. Näihin vanhoihin arkkivihollisiin en päivän aikana törmännyt, tai sitten törmäsin ja kuluneet viisitoista vuotta ovat tehneet tehtävänsä ja nyt kaikki pelaa frisbeegolffia sulassa sovussa. Tai vaihtoehtoisesti istuvat Läänillä. Tiedä tuota.

Sitten pääsimme heittämään. Valintani oli Jackall, fairway-driveri jota kutsuin tuttavallisemmin Sakaaliksi (Piireissä sitä kutsutaan Jakaaliksi). Tarkoituksena on tietenkin läpäistä kaikki kahdeksantoista väylää minimimäärällä heittoja. Jokaiselle väylälle on määritelty maksimiheittomäärä, Par. Meri-Toppilan radoilla ne vaihtelivat kolmestä neljään. Jos saa määrätyllä heittomäärällä korin kolisemaan, pysyy sen väylän osilta pisteet nollissa. Jos kertoja on määrättyä vähemmän, pääsee miinukselle. Meille heitettiin haasteeksi +50. Sen alle jos ensikertalaisina päärjäisimme, häpeältä säästyisimme.

Ensimmäinen väylä oli par 3. Pääsin tolppaa tapailemaan neljällä heitolla ja viidennelle vaihdoin putteriin, eli täsmäaseeseen, jolla loppusilaus annetaan. Psycho-niminen putterini teki tehtävänsä ja ensimmäinen väylä oli suoritettu.

Päivä kului ja suurin osa väylistä meni yhdestä kolmeen yli paarin. Oli muutama metsäväyläkin. Puut ne toivat oman haasteensa, kun kerta toisensa jälkeen Sakaali kolisteli, eli skippaili rungosta toiseen. Välillä jäimme nauttimaan auringosta olut ja tupakka ystävinämme ja päästimme karpaaseja ja enemmänharrastaneita ohittamaan. Radoilla toimiikin ainakin pari herrasmiessääntöä. Nopeammat ja kokeneemmat päästetään ohi, jos itse tuntuu käyvän hitaalla. Toinen herrasmiessääntö liittyy kiekkoihin kirjoitettuihin nimeen ja puhelinnumeroon. Kiekkoja nimittäin hukkuu jatkuvasti sinne tänne.

Tavallisesti Jeren ja Janin kaltaisilla pelaajilla kuluu koko kentän kiertämiseen n. puolitoista tuntia, meillä meni neljä. Vihdoin kuitenkin pääsimme väylälle numero 18. Tässä vaiheessa Rasse oli minua pisteen jäljessä ja pelistä tuli tiukka. Voitin pistein +30 - +31. Tästä sain palkinnoksi pitää punaisen Pursi-kiekon, jonka löysin. Kiekossa ei ollut nimeä eikä numeroa, joten repun pohjalle vain. Pursi on midari.

Hauska peli. Yllätyin, miten miellyttävää se loppujen lopuksi oli. Vanha asenteeni olisi todennut, että "kuulostaapa sitten helvetin tylsältä paskalta". Sitä se ei kuitenkaan ollut. Ei sinnepäinkään. Ei ehkä elämäni paras päivä, mutta yksi tämän vuoden kohokohdista ehdottomasti. Aion marssia joku päivä Höyhtyän ostoskeskuksen Frisbeekauppaan ja poistaa aloittelijanpaketin. Tähän jää kuulemma pahasti koukkuun.

Ainiin tosiaan. Jos tulee niitä ideoita, vinkkejä, tapahtumia, paikkoja, juhlia tai ihan mitä tahansa meininkiä niin minut tavoittaa numerosta 0443599963. Saa soitella ja laittaa viestiä.