Lintulammella ja Lavatansseissa

Perjantaina päätin, että jätän känkyn elämästäni, kunnes se maistuu taas hyvälle. Kävinkin ostamassa paketin makkaraa ja lähdin Lintulammen grillikodalle, eli Kommulle (Tuolla nimellä me sitä ennen kutsuttiin), lammen rannalle, laittamaan tulet.

Lintulammen metsä on pieni läiskä Höyhtyän, Nokelan ja Lintulan asuinalueiden rajalla. Urheilijoille tiedoksi, että metsää kiertää 1,5 kilometrin pururata, Supen polku. Siellä olen joskus lenkkeilyharrastukseni aloittanut ja lopettanut saman kuukauden aikana. Metsän vierestä löytyy myös Lintulan tekonurmikenttä, juoksuradat ja tenniskentät. Talvella pururata jalostetaan hiihtoladuksi ja kentillä pelataan sitä, mihin minä tarvitsen pelikonsolin.

Sitten sitä makkaraa. Kun saavuin paikan päälle, oli aivan hiljaista. Jätin kalikat maahan ja käännyin kotaa päin etsiäkseni tikkuja, joilla sitten kärryytellä. Kun käännyin takaisin, huomasin saaneeni seuraa.

Ehkä paistoin muutakin kuin makkaraa.

Sain myös ihmiskaverin jälkijunassa seuraksi. Tulet oli tehty ja makkara kypsyi. "Olispa sinappia.", tuumattiin. Ja pian paikalle pyöräili lihamestariystäväni pekoni- ja juustomakkaroineen, sekä sinappipurkkeineen. Siinä sitä sitten oltiin. Syötiin makkaraa, ei tehty mitään. Hyvä, että puhuttiin mitään. Kaikilla taisi olla rehellisesti sanottuna niin jumalauta tylsää, että tein taas päätöksen. En lunastakaan perjantain lupaustani julkisten grillailumestojen koluamisesta.

Tässä kiroan tylsää elämää

Onneksi viikonloppuna tapahtui muutakin.

Lauantaina lähestyin puhelimitse lähintä esimiestäni, Petraa. Kuulin, että hän ja Turisti-infon PilePirkko Henna Linné ovat saapuneet Ouluun kuvaamaan Turisti-infon tv-formaattia. Rupattelutuokio poiki kutsun lauantai-illan tansseihin, Ylikiiminkiin, Nuijamiesten lavalle. Pääsisinpä tapaamaan ensimmäistä kertaa kasvotusten työkavereita.

Lähdin kämpille vaihtamaan parempaa päälle. Prässätyt housut ja paidan ylin nappi kiinni -kombo ei petä. Joten asuvalintani oli sama, kuin aina. Joka ilta. Oli juhlat tai ei. Onneksi olen uskomaton tanssija, mietin.

Sitten oli aika lähteä liikenteeseen, autolla muka. Näppäilin navigaattoriin Hetekyläntie 16, 91300 Ylikiiminki ja olin valmis matkaan. Matka oli pidempi, kuin odotin ja radiossa soi paljon paskoja biisejä. Kun päämäärä oli enää parista kilometristä kiinni, alkoi vähän jännittää, että mitähän tästä nyt tulee. Sitten korvani palkittiin Eye of the tigerillä ja itseluottamus nousi huippuunsa. Olin perillä.

Tanssi- ja discoväen huvikeskus

Parkkipaikat oli aikaisemmin merkitty kalkkiviivoilla, jotka päiväinen sade oli kuulemma huuhtonut pois. Asiaan oltiin reagoitu ja paikalla olikin keltaliivejä ohjeistamassa, miten se auto sinne pysäköidään. Ajoitukseni oli oikea, sillä samaan aikaan Petra ja Henna kuvausryhmineen parkkeerasivat paikalle. Ei onneksi vaadittu, kuin käsipäivät ja jännitys loppui siihen paikkaan.

Meitä opastamassa oli vanhempi herra, kenen nimeä en nyt ihan muista. Sanotaan vaikka Lasse. Sen verran miehen puheista muistan, että Nuijamiesten lava on nyt 54 vuotias, mikä tekee siitä alueen vanhimman, koko ajan aktiivisena pysyneen lavan. Paikka vetää kesässä yleisöä kuulemma Saksasta asti, varsinkin juhannuksen jälkeen, jolloin tanssikansa lähtee kunnolla liikkeelle. Enkä kyllä ihmettele, alue oli todella miellyttävä. Oli kahvilaa ja karaoke-kapakkaa, terassia ja tietenkin kohtuullisen iso esiintymislava, sekä tilava tanssilattia. Terassilta näkymät palkitsivat silmiä. Kiiminkijoki virtasi komeasti aivan vieressä.

Minusta tuo näyttää aika hyvältä meiningiltä.

Kake Randelin oli illan tähti. Pääsin tätä supertähteä kättelemäänkin. Lyhyt tapaamisemme oli lyhyt, enkä jäänyt sitä sitten murehtimaankaan. Herran tuotannosta ehkä kaksi biisiä tiesin nimeltä. Legenda kertoo, että Kake Randelin soittaa keikoilla VAIN OMIA BIISEJÄ. Olin kuulevinani myös Hurriganesia. Joka tapauksessa, oikein mukavalta tyypiltä vaikutti!

Noin yhdentoista aikaan keikka räjähti käyntiin ja viimeistään tässä vaiheessa tanssiyleisö valloitti koko lattian. Kävin erästä rouvaa tanssittamassakin yhden kappaleen ajan. Hurmoksen loputtua kuulin keskustelun: "No, osasiko nuori mies tanssia?", jota seurasi vastaus: "Jokainen tyylillään.". Otin sen kohteliaisuutena.

Fiilis alkoi musiikin ja tanssimisen myötä nousemaan kattoa kohti, joten aloin murehtimaan autoani. Olisi pitänyt tulla bussilla. Tai pyörällä. Kuvausryhmä ratkaisi onneksi ongelmani kertaheitolla, kun minut pyydettiin piilopullolle Hennan vastanäyttelijäksi. Viinahommiksihan ilta sitten meni ja ystävällinen kuvaajaneiti Laura lupasi minulle kyydin Ouluun. Minä lupasin viedä tytön tanssimaan ja sen myös tein. Se oli kuulemma kamalaa.

Loppuilta oli mahtava. Kake heitti lavalta ylävitoset, samalla kun tanssitin missiä. Taatusti yksi elämäni huippuhetkistä. Muutamat biisit vielä pyörähdeltiin ja juhlittiin. Sitten oli aika jättää Ylikiiminki.

Salainen piilopullomesta. Tuolla kävi väkeä tuon tuosta.

Aamulla vähän vitutti, että niin joo se autohan pitää hakea Ylikiimingistä. Sain kyydin rikospaikalle ja tupakan nautittuani, käynnistin Kian ja kotimatka alkoi. Olin edelleen edellisen illan tunnelmissa. Känkkykin maistui hyvälle jo sunnuntaina. Matka sujui muitta mutkitta, lukuunottamatta lintua, johon törmäsin Michael Bublén It's a beautiful dayn säestämänä.

Rauha luontokappaleen sielulle.