Graalissa kannatti käydä

Tervehdys.

Toissapäivänä istuin päivää Raksilassa mäen päällä. Kiinnostaako? Ei taatusti kiinnosta.

Eilen söin aamupalaksi pekonia, kananmunia, sämpylöitä, punajuurisalaattia ja join lasin appelsiinimehua, sekä kaksi kuppia kahvia. Kiinnostaako? No ei varmasti kiinnosta.

Päivällä tilasin tuopin ehkä uudessa lempipystärissäni, Graalissa. Paikka on aivan Oulun keskustassa, Finnkinon elokuvateatteria lähellä. Se on myös asuntoani lähinnä sijaitseva juottola ja yleensä myös matkan varrella, kun kämpiltäni johonkin poistun. Kiinnostaako? Ei välttämättä, mutta kannattaisi kiinnostaa, sillä Graalissa ei ole epäonnistunutta iltaa elämässäni nähty. Kerron esimerkin eiliseltä.

Ensimmäinen tuoppi nousee päähän.

Marssittiin puolivahingossa Graaliin. Taskussa poltteli kaksikymppinen, jolle sain parhaimman vastineen aikoihin. Ainakin, jos vastinetta haetaan hurttuuden teiltä (Ystäväni äidin tuomitseva ilmaisu juopottelusta ja siihen liittyvästä. Tai ei hän ole oikeasti tuomitseva.). Kynnys ohittaa tämä kapakka on suurempi, kuin astua ovista sisään. Tiskillä notkuu karpaaseja ihan hyvässä kunnossa ja maailman ystävällisin baarimikko vastaa tilaukseen: ”Viis seittemänkymmentä!”. Kohtalaisen korkea hinta ei edes haittaa, sillä ensimmäisen pitkän kylmän jälkeen, joskus jopa aikana, tapahtuu jotain selittämätöntä. Puhe luistaa kuin olisi kuusi kappaletta alla. Musiikki, joka soi juuri oikealla volyymitasolla, kuulostaa hyvältä, vaikka biisi muuten olisi paska. Oikeasti siellä ei paskoja biisejä kyllä soikaan. Mietin, että tuommoiset Genelecin kaiuttimet minäkin haluaisin.

Neuvottelutila.

Kaupan päälle, kaljaa, kahvia, vettä, tai mitä tahansa laajasta valikoimasta päättääkään tilata, pääsee nauttimaan tyylikkäästä herrojen huoneesta. Tulee mieleen ehkä joku sikariklubi, tai herrasmieskerho. Pukukoodia ei kuitenkaan ole, mikä on hyvä. Olisin kaveriporukastani ainut, joka pääsisi sisään.

Varmistaaksemme, ettei tämä jäisi vain yksiin huurteisiin, käytimme vanhaa kunnon ”Minä maksan nämä, sinä seuraavat” -kikkaa. Istuttiin ja jauhettiin paskaa. Oli yhtä mukavaa, kuin silloin kun ensikertoja oli kosketuksissa alkoholin maailmaan. Ja Graalissa on, syystä tai toisesta, joka ikinen kerta näin. Tuopit kumottuamme menimme tupakoimaan. Maailman mukavin baarimikko luuli, että olemme poistumassa ja tämä asiakaspalvelun ammattilainen huusi päivänjatkot sellaisella meiningillä, että tuntui kuin olisin lähdössä suorittamaan jotain tärkeää tehtävää. Sanoin, että tullaan me vielä tilaamaan.

Tupakkipaikkaterassimeininki.

Menin odottamaan seuraavaa. Ehdin hädin tuskin istahtaa, kun tultiin jo pöytään kysymään, että mitä saisi olla? Kaverini oli jo hakemassa olutta, jonka myös baarimikko huomasi, eikä minun tarvinnut sitten edes vastata kysymykseen. Oulussa ei IKINÄ tulla pöytään kysymään, että tuonko kaljan? Paitsi kuulemma suht. Uudessa urheilubaari Kentässä (Tai kuten kanta-asiakkaat sanovat: ”Kentällä”). Tätä en ole vielä todistanut.

Kolmannenkin päätin vielä rässäyttää. Istuimme nahkanojatuolilla viinavitriinien ympäröimänä. Oluet puupöydällä, vastapäätä komeili takka. Ja takan vieressä tietenkin läjä puita. Tulia en ole täällä vielä päässyt nauttimaan, mutta en usko takka-halkokasa -komboa pelkäksi kulissiksi. Ehkä se on jonkun muun kuin kesäkuun teemana. Tiedä tuota.

Mitäänhän kummallisempaa siellä ei tapahtunut. Silti fiilis oli, kuin olisi ratkaissut perimmäiseen kysymykseen vastauksen. Tuntui, kuin olisi palannut takaisin perusasioiden äärelle ja osasin nauttia siitä mitä on. Oikeasti. Jos mieltä askarruttaa, mene Graaliin huuhtomaan ongelmat pois. Eipä kestä.