Meikän toimintapäivä

Torstai oli taatusti kesän kuumin päivä. Ilma seisoi ja aurinko oli käännetty täydelle teholle. Hiki virtasi niin, että minun piti avata ylin nappi paidasta. Asfaltti väreili ja näin kangastuksia. Hain postista pari pahvilaatikollista karttoja, jotka piti nopeasti toimittaa viileään asuntooni, etteivät ne syttyisi palamaan. Tämän velvollisuuden hoidettuani puhelin soi ja ehdotettiin, että mennään Nallikarin hiekkarannalle uimaan. Vastasin kyllä.

Odotukset olivat korkealla. Näin kuumalla oli pakko päästä uimaan ja kun en vielä ollut tälle kesää Nallikarikorttia käyttänyt, nyt olisi aika. Tilanne vaati vielä yhden puhelun ystävälleni, että lähetäänkö pyöräilemmään rannalle, kunhan olen tässä saanut syötyä. Hän päätti lähteä edeltä, koska muut ovat sinne jo autolla kuulemma menneet. Söin rauhassa ja pakkasin kamat reppuun. Lähdin sitten muka perässä ajamaan sinne Nallikariin. Pikisaaren kohdalla tämä kaverini ottikin minut kiinni ja perille kun päästiin, ei ne autoilijatkaan siellä vielä olleet. Muuten ranta oli kyllä täynnä väkeä. Eipä ihme.

Tässä vaiheessa kesän kuumimmasta päivästä tuli perus kesäpäivä. Aurinko meni pilveen ja alkoi tuulla. Jee. Odoteltiin koko porukka paikalle ja kuten olimme päättäneet, menemme nyt kuitenkin uimaan. Siellä saa kävellä aika pitkään, ennenkuin meri alkaa edes vähän uimakelpoisesti upottamaan. Matkan täytti tosimiesten huudahdukset: ”Eeeii helevetti!”, ”Hyisss saatana.”, ”Tämähän on kylmää.”, ”Ei mennäkään.”. Kuitenkin mentiin ja vähän uitiin. Oli se aika jäätävä pettymys. Sitä kun tyhmänä luuli ja odotti, että vesi olisi lämmintä kuin Raksilan uimahallin monitoimialtaassa.

Kaverimme Jussi haki sitten frisbeen, jotta olisi jotain tekemistäkin siellä vedessä. Ajattelin valtavaa kokemustani frisbeegolfin parissa ja luulin hanskaavani homman. Useammin kiekko molskahti keskelle rinkiä, kuin osui kouraan. Tai jos osui, tuulesta ja kummallisista kierreheitoista riippuen, syötön kohde vaihtui ilmalennon aikana ihan toiselle tyypille. Mutta eipä siinä mistään mitaleista pelattukaan. Hauskaa oli.

Rannalta löytyy usempi jäätelökioski, pukukoppeja, vessat ja suihkut.

Jonkun tovin siellä vedessä viihtyi. Ensimmäinen tupakkataukokaan ei ollut semmoinen ”tupakkatauko”, ettei mennä enää takaisin. Pari kertaa uskallettiin hyiseen meriveteten mennä pelaamaan. Sitten se jossain vaiheessa kuitenkin riitti. Ilma tuntui vain huononevan, tuuli enemmän ja koko ajan taivas antoi merkkejä mahdollisesta tulevasta sateesta. Lokkeja alkoi parveilla rannan yläpuolella melkein enemmän, kuin ravintola pizzeria Da Maxin terassin yllä. Potkittiin jalkapalloa ja frisbeetäkin vielä heiteltiin ihan kuivalla maalla. Rannalla olisi ollut myös beach-futis kenttä, mutta se oli varattu.

Pian tyyppejä alkoi kiinnostaa ajatus minigolfista, kun joku sitä ehdotti. Siellä Nallikarissa on minigolf-rata, mutta Jussi tiesi kertoa, että Heinäpään keilahallin yhteydessä olisi vielä parempi moinen. En tiedä, oliko hän oikeassa, kun en koskaan ole täällä Nallikarissa sitä pelannut. Mutta päätimme yhdessä ja yksissä tuumin lähteä pelaamaan. Ensin piti kuitenkin käydä kämpillä syömässä.

Siellä on näköjään nykyään myös tämmöinen huvipuistohärveli. En kokeillut vielä.

Hylkäsimme Nallikarin ja kokoonnuimme Heinäpään keilahallin pihalla. Siellä voi minigolffaamisen lisäksi myös keilata, jos joku ei älynnyt. Pelistä saa pulittaa 6 euroa per nenä. Nallikarissa hinta olisi ollut 5,50. Kyllä kait tuo minigolf oli sen kuuden euron arvoinen kokemus. En ole ainakaan yli kymmeneen vuoteen käynyt pelaamassa, enkä muistanut olevani niin surkea, kuin torstaina olin. Maksut suoritettuamme ja mailat valittuamme päästiin ekalle väylälle (Enpä edes tiedä, sanotaanko nuita väyliksi vai rei'iksi vai miksi, sovitaan että väyliksi.). Puolitoista tuntia oli aikaa, koska Juusolla alkaisi työt illasta. Muuten ei taida mitään aikarajoituksia olla tuolla miniviheriöllä.

Pelattiin semmoisella säännöllä, että kaikilla oli seitsemän yritystä per väylä. Jos ei seitsemällä saa, merkitään lappuseen luuserin lisäpiste, kahdeksan. Minähän hoitelin väyliä niinkin mallikkaasti, että kuudesta sain kasin. Yhdestä jopa holarin. Väyliä oli kahdeksantoista. Jussi sai yhdestä kasin ja kolmesta holarin. Hemmetti. Siellä oli jopa sen niminen väylä, kuin holari. Arvatkaapa, kuka sai siitä luuserin lisäpisteen?

Oli tosi kysseessä.

Toisin sanoen, olin ihan paska. Meitä oli viisi pelaamassa ja sijoitukseni oli se viides. Eroa ensimmäiseen kolmeen oli niin paljon, että siihen väliin olisi voinut tulla vaikka kolmekin pelaajaa lisää ja olisin luultavasti ollut siinä tapauksessa kahdeksas. Mutta ihan siistiä se pelaaminen oli. Vettä satoi ja taivas jyrisi. Kaljaakin sieltä sai, mutta ei tilattu.

Juuso lähti töihin ja Jussi kotiin. Minä, Miikka ja Ville lähdimme tietenkin baariin juhlimaan urheilullista päiväämme. Valintamme jatkoi päivän teemaa. Astuimme Urheiluravintola Kenttään. Tai siis Kentälle.

Siellä on opiskelijakortilla kaljat 3,50 €. Aina. Pojat tilasivat tämmöiset urheilujuomat, mutta minä kun olen niin kovin muuttunut mies, tilasin veden. Se ei maksa mitään. Kenttä on kyllä aika kova mesta. Kuten urheilubaarissa sopii ollakin, oli pieni kapakka jaettu pieniin loossin tyylisiin hengailumestoihin nahkasohvilla, isoilla screeneillä ja telkkareilla sisustettuna. Näissä tietenkin pyöri kaikennäköistä urheilua. Keskellä baaria on myös muutama pöytä, mihin seurueineen voi asettua. Pihalla on pieni terassi ja tupakoidessa voi myös seurata peliä, sillä ikkunaan on asennettu telkkari ulospäin. Mahtava idea!

Sisällä leijaili petollisen hyvä tuoksu. Tiesin, ettei täältä voi olla tilaamatta ruokaa jossain vaiheessa iltaa. Ruokalistasta saa mm. hot wingsejä, ranskalaisia ja mozzarella-tikkuja. Jälkiruoaksi voi tilata omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Onneksi Miikka sitten tilasi ranskalaiset aurajuustodipillä. Ei minulla olisi ollut edes rahaa. Pian pöytään tuotiin reilu kori, josta riitti kyllä mässäiltävää koko kolmen seurueelle. Tietenkin nälkäisempi ja epäreilumpi kaveri vetää tuommoisen taatusti yksinäänkin.

Tässä tämä ulukotelekkari. Ääniä ei kuulunu.

Seurasimme Espanja-Italia peliä suorana isolta screeniltä. Meistä kaikki toivoi Italian voittoa ja ihan hyvin se joukkue ainakin ensimmäisen puoliajan rätkikin palloa Espanjan päätyä päin. Maalia ei ikävä kyllä syntynyt. Peli päätyi jatkoajalle 0-0 tilanteessa ja sellaisena tilanne myös pysyi jatkoajan loppuun saakka. Selostaja mainitsikin, että aika verkkaisesti Italia näillä viimeisillä minuuteilla liikuttaa palloa. Tämän mainitsin siksi, että saimme tästä pienen keskustelun aikaiseksi.

Nimittäin Sinä, joka minulle jossain keskustelussa joskus kerroit, että olit aina luullut sanan ”verkkaisesti”, tarkoittavan ”hitaasti” ja ihan vasta sait kuulla että se tarkoittaakin ”nopeasti” ja minä tämän vielä vahvistin sanomalla: ”Niinpä, sehän tarkoittaa ripeästi liikkumista.”, olitkin ollut aina oikeassa ja minä väärässä. Sana verkkaisesti, tarkoittaa hitaasti liikkumista. Nyt saan ehkä mielen rauhan.

Mutta ei siitä sen enempää. Espanja tykitti rankkareilla kaikki sisään. Italia ei.

Menimme me vielä Nelivitoseenkin, jossa jatkoin huonona asiakkaana oloa ja tilasin vain vettä. Olen minä sinne kyllä elämäni aikana euron jos toisenkin tuhlannut. Pelasimme Trivial Pursuitia, jonka voitin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kysymykset olivat naurettavan helppoja, koska kyseessä oli pelkkä Master-painos. Mutta tällä kertaa liian kovia paloja Villelle.

Näin sain kesän action-päiväni päätökseen. Joskus kolmelta varmaan lähdin kotiin nukkumaan. Vesiselvänä, mutta hyvin uupuneena. En minä taida nuita selviä baari-iltoja enää viettää. Tulipahan kokeiltua. Hyvä puoli siinä on se, ettei ole mitään mille hakea vastinetta. Sisäänpääsymaksu enintään. Sekin oli vain 2,50 €. Eikä kerrankin ole rapulaa.