Katrila
Harmaata tihkusadetta ja viimaa. Ei harmita ollenkaan, että suuntana on Flamingo Spa. Flamingo, Jumbon likelle 6 vuotta sitten rakennettu viihdekeskus ei ole ennen tätä päivää minulle siipiään juuri näyttänyt. Lauantai-iltapäivä ja porteilta aukeaa ylikuohuava jono kassan suuntaan. Joko joka allas lainehtii väenpaljoudesta...
Sisään. Kylpytakit päällä poikkaroidaan vesipuiston halki. Lapsia, hassuja liukumäkiä, hilpeitä vekaroita vaan missä K-20 Spa? Ehkä sittenkin pari liukua, ja niin räkätän laskien renkaalla Magic Mayan tunnelissa vähintään yhtä innoissaan kuin viereiset vekarat. Nauran meneen koko putken! Ja jee hyppytorniin, pakko päästä! Molskahdan alas viidestä metristä vähän tahdikkaammin kuin superskidit, jotka loikkii pelkäämättä, sekunteja laskien.Vesipuiston puoli täyttyy lapsiperheistä ja suuntaamme span puolelle.
Ihana zen fiilis. Rauhallista musaa, kynttilöitä, kuumia tuoleja sekä altaita. Mineraalivesiallas auttaa iho-ongelmiin ja psoriaasikseen, kätevää. Vaivun poreissa aika syviin keloihin veden olemuksen alkulähteille. Kenties se, että tää tuntuu jumalaisen hyvältä juontaa juurensa kohdussa uiduilta ajoilta tai peräti vieläkin kauempaa, jopa evoluution ajoilta, joiloin ei vielä tiedetty paljoa maalla olosta. Span puolelta löytyy myös anniskeluoikeidet huuruisten nautiskeluun, mutta siirryn itse nauttimaan höyryävään saunaan laventeli kanssani. Zeniä. Saunassa soi, kerrankin, superhyvä meditatiivinen musa. Uppoudun totaaliseen rauhaan, itku tulis jos tässä joku vielä hieroisi jalkapohjia, niinkun toisella puolella allasta tapahtuu. Tiloista löytyy myös hoitola, josta saa suklaahoitoa, savinaamioita tai vaikka kuningaskylvyn skumpalla. Ja saunoja löytyy muitakin, tervainen ja teemainen luontotauluineen klassisella musiikilla höystettynä.
Olo on kolmen tunnin jälkeen sulaa vahaa ja kotiinkin täytyisi vielä jaksaa selviytyä. Kolme tuntia tuntuu kuitenkin lyhimmältä ajalta, joka täällä vierähtää kylpiessä kiireettä. Kello lähenee kuutta. Lauantai-illaksi muuttuva huuma lisää höpinää. Yhä zen-rauha Flamingossa? Ehkä arkiaamuna seuraavan kerran hiljaista zeniä etsiessä :)
Kirpsakka, kaunis syyspäivä. Tikkurilan asema ja häikäisevä aurinko. Astelen sillalle Keravanjoen yli kohti tiedekeskus Heurekaa. Viime kerrasta onkin... lasketaas, ehkä noin 15 vuotta! Jo oli aikakin päivittää tämä kohde. Astun aulaan lippuluukulle. Iltapäivä on hiljainen, koululaisryhmät, joista suurin osa kävijäkunnasta koostuu on jo kerenneet koteihinsa. Pystytteillä on juuri uusi näyttely, Maan alle. Geologiaa ja kaivoksia sisältävä näyttely aukeaa reilun viikon kuluttua, joka tekee tiedepuistoon taas lisää kuhinaa.
Pääsen kiertelemään eri teeemaisiin näyttelyihin, nyt paikalla voi tutustua muun muassa ruoansulatukseen, rahan valmistamiseen tai puolustusvoimien kanssa yhteistyössä valmistettuun Suojaan! -näyttelyyn. Jokaiselle on jotakin, se on ehkä parasta tässä tiedekeskuksessa. Aikuisenakin innostun täysin näistä fysiikan ihmeistä, entäpä sitten lapset, ne vallan pääseväkin kokemaan, intoilemaan ja puuhaamaan täällä. Heureka kutsuu mukaan ihmeiden tielle tutkimaan ja oivaltamaan.
Aika sujahtaa tällaisissa paikoissa niin, etten taaskaan ehdi millään leikkiä kaikilla vempaimilla. Mutta puolipallon muotoisessa planetaariossa vaikuttava avaruusteknologiaa koskeva näytäntö saa aikaan koskettavia elämyksiä ja ajatuksia ihmisyyden pienuudesta. Olo samaan aikaan helpottuu, arkiset pikkuseikat tuntuu hetken verran mitättömiltä. Ja toisaalta avaruusteknologiaa koskeva elokuva saattaa myös pelonsekaisiin kysmyksiin siitä, mihin kaikki teknologia ja uteliaisuus tulee koko ihmiskansan viemään? Huh, intensiivistä! Onneksi näytäntö on juuri sopivan pituinen rentoutumiseen ja uppoutumiseen, mutta pian havahdun taas nouseviin valoihin ja pääsen takas helposti lähestyttäviin ihmeisiin, lentävään mattoon ja henkilöauton ilmaan nostoon tosta vaan noin!
Inspiroivnta on, että tiedepuistojen pysyisi hyvin konkreettinen tutkiminen, tekeminen ja kehittyminen. Loistavimpia paikkoja jättää lapsille vahvoja elämyksiä. Tärkeeltä tuntuu, että fokus voitaisiin pitää konkreettisessa puuhastelussa, havainnoissa ja eri tavalla näppäryyttä osallistavissa jutuissa. Kotonakin on nimittäin ihan varmana ruutuja, joilla pelata ja näprätä vain sormilla. Mutta onneksi Heurekassa kannustetaan yhdessä tekemiseen, useammassa kohteessa pääsee peliin vaikka koko perhe. Ja ihan syystä ovat tietyt klassikot esillä vuosikausia. Ilmassa vaijerilla ajettavaa pyörää (jota vihdoin uskalsin ajaa), fakiirisänkyä tai kuukävelyä ei vaan unohda vaikka ne on nähnyt vaan kerran silloin aikapäiviä sitten.
Lisää uudesta 11.10.2014 avautuvasta Maan alle näyttelystä, sekä muusta käytännön infosta
http://www.heureka.fi/fi
Lomien lopettajaisina halusin kokea jo pitkän ajan haaveeni, taivaalta tippumisen laskuvarjon varaan. Ajoin Helsingistä Uttiin, aikataulut venyi niin, että kaasujalkaa oli kompattava sen verta kovaa etten paljoa hyppyä kerennyt pelätä ja kummemmin fundata.
Kurvaan Utissa laskuvarjokerhon pihaan ja kuumassa ilta-auringossa terassilla istuskelee kaikenikäisiä kahvikupposten äärellä rennosti nauttien. Pölähdän kiireissäni sisään ja hoppuni loppuu samantien. Rentoa, chilliä tunnelmaa, villiä aktiviteettiä. Seuraan edellisten hyppääjien laskeutumista. Väkeä tippuu taivaalta tasaiseen tahtiin maan kamaralle leijuen. Lauma ihmisiä syksyy hillitsemään alastuloa. Laskeutuminen, jota eniten pelkään paniikkijalkoineni, näyttää suorastaan astumiselta maan päälle.
Tervetuloa taivaalle, toivotetaan ovella, kun tutustun hyppymestariin ja kuvaajaan, jotka ovat varsin avuliaina opastamassa hyppyyn valmistautumisen. Hyppymestari Tomi selittää miten homma etenee ja mitä mun pitää tehdä. Olla banaani. Kellun selkälihastreenissä mahallani etsien oikeeta alaslentoasentoa. Siinäpä tärkein, huojentavaa. Taitaa sittenkin jännittää! Mutta Skydive tiimi hoitaa hommat niin kepeesti, että tunnen suorastaan olevan heti yhtä samaa hyppyperhettä, vaikka aivan amatöörinä kyselen ihmeissäni kaikenlaista. Viimeisenä hyppyharjoituksena ennen koneeseen nousua istun penkillä simulaattorissa hyppymestarin haaroissa valjaissa roikkuen ja kikatan hassuntuntuisena. Sydän lyö ja räkätän hieman paniikissa.
Kiva yhteisöhenki herää, kun noin 10 henkeä tunkeutuu pienkoneeseen. Istutaan penkeillä kun sillit purkissa rupatellen ja noustaan 4km korkeuteen. Parin kilometrin jälkeen etäisyyttä maahan ei enää hahmota ja koko hyppy tuntuu hyvin absurdilta. Enää ei edes pelota, koska perspektiiviä maahan ei vaan tajua näissä korkeuksissa. Soolohyppääjät sinkoutuu ulos koneen luukusta ja ihailen visuaalisesti ilmassa äksää vetäviä ihmiskehoja. Ilmakylpyyn! Tosi makeen näköstä. Reagy Set Go! Ja jämäkästi kiinni hyppymestarissa tipumme ilman viileisiin viimoihin ja pyörteisiin heittäen pari ekstra kiepsahdusta 200km/h vapaapudotuksessa, joka on ehdottomasti hypyn paras osuus. Mahan pohjasta pääsee hulvaton nauru ja varjo aukeaa. Vielä leijumme alas pitkän tovin. Maisemia, pari spinnaus kiepsahdusta ja saan itsekin ohjata varjoa. Siistiä, vaikkakin tosi absurdia koko taivaalta alastulo.
Uuden tulokkaan ottaa Skydive yhdistys avosylin lämmöllä vastaan ja himoitsen samantien hyppääväni seuraavat loikat koneesta soolona. SkyDive Finland yhdistyksen toimita sijoittuu maaliskuulta marraskuun lopulle ja toimii paljon yhteisöllisyydellä ja vapaaehtoisuudella, mikä näkyy ja tuntuu paikalla lämpönä ja aitona kiinnostuksena lajin pariin. Seuraavaa kurssia odotellessa lämmin kiitos tästä kokemuksesta yhdistykselle ja opastajille! Todellakin kokemisen arvoista.
Tutustua voit kursseihin ja varata tandemhypyn täällä http://hyppaa.fi
Pitkään kuulin tästä paikasta ja kerran käytyäni pitkältä näyttää yhteinen tulevaisuutemmekin. Kävellessä sisään, tulee vastaan ensin smoothiet ja raakakakut, erilaiset kuumat ja kylmät juotavat, kahvit, teet ja tuorepuristetut mehut. Peremmälle taakse jatkuu itse ravintolapuoli. Silvopleestä löytyy kepeesti noin kolmenkymmenen ruokalajin valikoima, josta ite voi buffet-pöydän tapaan koota lautaselleensa sen verran kun nälättää. Buffapöytä notkuu erilaisia salaatteja, kasviksia, marinoituja juureksia, ituja, tuoreita hedelmiä ja keittoja. Maksat sen mitä syöt. Monesti oon kuvitellu tämmösen herkkuparatiisin olevan överin kallista luksusta, mutta tää safka on Silvoplees sen verran hyvää ja ravinteikasta, että paljoa ei tarvitse lautaselle lastata täyttääkseen vatsan. Ja parasta myös se, että jos on porukalla seilaamassa väliä kahville vai syömään, niin täältä saa herkkua ja valinnanvaraa kummastakin.
Tällä kertaa emme painele ravintolan puolelle vaan pysymme ihan vaan kahvilan puolella. Proteiinipirtelöä ja erilaisia kahveja tarttuu evääksi mukaan ja suuntaamme ystävän kanssa kesähelteiden ehkä viimeisiin fiilistelyihin Tokoinrantaan, jossa suppaajat, eli seisten melojat lipuu täysillä uuden trendin vanavedessä ja minä fiilistelen mihin virtaan itseni liotan seuraavaksi. Onneksi on peilaavia ystäviä ja jaettuja hienoja kahvihetkiä. Silvopleestä on hyvä aloittaa :)
http://www.silvoplee.com
Huittinen. Ajoin maaseudulla hunajan perässä ja päädyin tuttujen houkuttelemana Mauno Suonpään Pahkaparatiisiin. Leppää, haapaa, kuusta, koivua. Kaikki metsistä kerättyä, mielikuvituksellisia olioita ja eriskummallisia luonnon oikkuja, vaan ei mitään käsiteltyä, korkeintaan lakattua. Käännyn pihalla pahkaparatiisitalliin, jossa on tarkat päivämäärät ja PAHKAPARATIISI -tekstit puuvänkyröistä. Kokonainen talli mitä eriskummallisempia tarinoita ja keräelmiä, itse Mauno tupsahtaa tuon tuosta paikalle ja lähtee opastamaan pahkakierrokselle. Tarinat on niin hupaisia, että välillä en tiedä ihmetelläkö vänkyröitä vai kuunnellako vaan Maunon mielikuvituksellista tapaa tarinoida. Ai mitä, tämä olikin vasta ensimmäinen osio, siis alkajaisiksi ”vaan” tallillinen. Vau, ihmettelen kuinka kauan tätä suurenmoista harrastusta on jatkunut ja vastaukseksi saan kepeät 70 vuotta. No huhhuh. Seuraavana käppäilemme vanhaan asuintaloon, joka on myös aivan täynnä erilaisia eläimiä, kuppeja, naamoja, hahmoja. Eikä tämäkään kokoelma oo vielä tässä, pihalta löytyy lisää vänkyröitä ja kahvilasta vielä mokoma muu lisää ja pieni putiikkikin. Tosi vaikuttava kokoelma, raapustan vieraskirjaan pitkän tekstin ja kiitän Maunoa näin vaikuttavasta, sydämmelisestä ja suuresta elämäntyöstä.
580 listattua ja reilusti yli 4000 kerättyä aarretta hengailee Huittisissa vailla ihmettelijöitä. www.pahkaparatiisi.fi
niin Onni- bussi saattaa olla kätsy peli. 5 euroa Helsingistä Tampereelle. Tällä vesittää jo aika monet tarjoukset.
Maalta palaen vietin sitten vähään aikaan taas omaa Helsinki -päivää. Hiljaiselon jälkeen on ihmeellistä miten paljon virikkeitä kaupungista löytyy ja pääni pyörii tuuliviirina joka ilman suuntaan milloin minkäkin ratikan, kuulutuksen, mainosbanderollin ja syöksyvien ihmisten perässä. Vilinä härdelli. Hälinä bordelli. Landeilu on tosissaan ajanut sijansa kärkisatamaan. Suuntaankin veneelle, joka keinuu Ruoholahden rantaan ajautuvista aalloista. Autuutta ja hiljaiseloa, ulapan voimaa ja rauhaa oudosti ytimen hälinässä. Aivot ei saa näitä kahta jotenkin millään samaan tajuntaan. Mutta hauskaa on silti, juodaan frendin paatilla bisse ja vaelletaan monen tunnin veneloikoilun lomasta keskustaan.
Jahas, Olutfestarit. Rautatientorilla jonottaa väkeä tönössä ku tukit joessa. Peräkanaa lipuvat hiljaa kaltereiden laitaa eteenpäin kohti alavirtaa, suuaukkoa, porttien tuota puolta, jonka takana virtaa mallas. Pikkumekot, lyhytlahkeet, housunpuolikkaat taltuttaa hikeä ja hellettä huurteisilla. Tällä kertaa Suuret oluet – pienet panimot, jossa siideri ja olut virtaa ja kaikkea voisi maistella jää käymättä kun en halua teljetä itseäni pieneen sementtiseen parkkiruutuun kaltereiden väliin... Mitäpä jos maisteltaisi joen varressa tai metsän laidassa omat huurteiset.
Kävelen vielä Sanomatalon ohi, nyt jos viimeinen haluan jakaa vähän punasoluja toistenkin tarpeisiin. Hyvä SPR miten hommat pelaa ja ihmiset tuntuu olevan täällä innoissaan auttamassa. Ohoh, selkoa ehkä hämmentyneille. Alkomahooli ja luovutusveri ei kyllä virrannu onneks samana päivänä... :)
Suuret olut -pienet panimot 24.-26.7.2014
Spr veripalvelu Sanomatalossa ma, ke, pe klo 11–19 ti, to klo 8–19
Kannustan ihmisiä liftaamaan nyt upeella kesäsäällä! Juuri matkalla Kirkkonummelle. Ja todellakin kannattaa suunnitella ainakin ennen matkaa, että missä on hyvät pysähdyspaikat, jolloin aurtosurffaus on helppoo niin kuskille kun mukaanhyppääjällekin. Tässäkohdin ainaki pätee, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Säälihymy tepsii myös lähes aina. Ja jos ei heti tai ollenkaan nappaa, ainakin muutama kuski saa tienposkesta lojuvasta liftaajasta hymyn. Ihan varma ei aina voi olla miksi. Liftailuun kannattaa varata kyllä kivasti aikaa, ehkäpä jotain tienposkeen sopivaa tekemistä ja reissuun kannattaa lähtee asenteella, että se liftaus on itseasiassa the matka. Suomessa ollaan aika avoimia liftaajille, ainakin mua on kyydittänyt ihan laidasta laitaan niin just ajokortin saanut nuori mimmi, keski-ikäinen liftarista innostunut tavis kuin aivan ikäihmisetkin juuri ja juuri eteenpäin pörräävällä ladalla.
Muutenkin kimppakyydistä puheenollen, miksi ihmeessä täällä ei olla tajuttu blabal car nettisivuston toimivuutta, vaan kimppakyydit on hajautettu jollekin kymmenelle sivulle ja muutenkin ei niin käteväksi. Vai oisko se sitten verottaja, joka puuttuisi jos meillä olis tällanen kätevä kimppakyytejä tarjoava palvelu. Inspiroisi avata vähän keskustelufoorumia aiheesta.
Monta vuotta takaperin pyörin itekin Lintsillä kesäduunarina. Eipä ole sen jälkeen tullut hurviteltua täällä värien ja vilskeen hupilassa. Joko siitä on joku kymmenen vuotta, kun Lintsin portit aukes kaikille eli sisäänpääsymaksu poistui ja vaan laitteisiin tarvii hommata rannekkeet. En ihan muista, mutta varmana kutakuinkin jotain semmosta. Ja nyt pääsee nauttimaan lavoille tehdyistä esityksistä ihan vapaasti kuka vaan, kunhan vaan tietää, milloin iskeä paikalle. Fiilistelin katsomaan Sirkus Öön ”Sekö?” esitystä, jossa neljä näpsäkkää pimua paukuttaa lavaa akrobatialla, huumorilla, karakteereilla, karismalla ja säkenöivillä taidoilla. Tekemisen meininki ja asenne virtaa katsomoon ja mua hymyilyttää koko kakskyt minuuttisen ajan. Esityksessä on mm. akrobatiaa ja ilma-akrobatiaa, yläilmoihin viritettyä kiinalaista tolppaa kapuaa terästytöt kepeesti ja Meiju Suvaksen ”Pure mua” stailataan ja veivataan feminiinisellä itsevarmuudella niin hyvällä taustakuorolla, että vaan räkätän aloillani. Ja kannelta kahdessa metrissä soitettuna trapetsilla, mmmmm mitäpä ei nämä mimmit sais aikaan.
Sekö? Sirkusesityksen voi nähdä Linnanmäellä vielä 26.7 asti.
Myöhemmin voi käydä katsomassa vaikkapa kaikkien tuntemaa Jokeri Pokeri Boxia. Tästä Lintsin ohjelmistoon:
http://linnanmaki.fi/node/519
Forumin kulmausta on kierretty edestä ja takaa, mutta vasta pienestä vinkistä tajusin katukuvaan asettuneen koruliikkeen. Koruliike, ehkä vähän latistava sanavalinta, ehkäpä ennemminkin energiatupa, luonnon henkäys tai soma säteilytila ihan keskustassa. Pieni kivikauppa on täynnä mitä ihmeellisimpiä muotoja ja värejä, erilaisia hienoja kiviaarteita ympäri maailmaa. Jo aikapäiviä luonnon kiviä on käytetty hoitamaan kehoa ja mieltä energisöiden, tasapainottaen tai värähtelyä kohottaen.
Tässä kauniiden värien ja kiviasetelmien keskellä oon lapsi karkkikaupassa. Kiviä on hyllyt täynnä väreittäin lajiteltuna iso rivillinen. Kaikkiin erikoisuuksiin ja ihaniin väreihin on koskettava ja niitä on hiplattava, ehkä sitä jo ymmärsi lapsena nämä energiat kun taskut oli aina täys mitä kummallisempia metsälöytöjä. Nyt asetelma on sama, vähän kyllä uudessa muodossa. Ystävällinen ja lempeä myyjä auttaa jos intuitio tai kivitietämys prakaa valinnan edessä.
Ihan korukauppojen mun tän hetken ykkönen. Ja jos ei kivien energioista nappaile, niin mik jottei vaan muotoa ja väriä seuraten. Ehkäpä siinä jo elää se salaisuus.
Liian ironista ollakseen totta, että materiaparatiisista saa ostaa tällaisia kasseja.
Toista vuotta järjestettävä Natual High Healing -festivaali on tänä vuonna sellasissa paratiisipuitteissa, että täältä ei kyllä tekisi mieli palata koskaan! Saukkolassa, Myllyniemessä, vanha mylly ja luonnonhelma ei epäile hetkeäkään syleillä jokaista kävijää. Festarille on rakennettu ihania pieniä lounge-telttoja, chill out parvekkeita ja virtaavan veden äärellä pääsee tietenkin myös saunomaan, uimaan ja kohtaamaan ihmisiä -vaikka ohjelmaa ja työpajojakin on aamusta iltaan! Jo ensimmäiset tunnit pellon laidalla, jonne oma kotikolo telttapaikalla rakentuu, saa mielen ja kehon vireeksi osallistumaan joogaan, luovaan liikkeeseen, äänimaljojen kuunteluun, mantrojen lauluun tai akrojoogaan. Työpajat on niin hemmoittelevia, että pitää ihan hengitellä välillä omaa aikaa ja rauhoittua keskittymään yhteen kerrallaan kun mahdollisuuksien runsaus meinaa heittää vedet yli laidan. Pelkkää joogaakin löytyy vaikka kuinka montaa: kundalinijoogaa, akrojoogaa, saunajoogaa ja naurujoogaakin!
Ja Myllyniemi on ehkä kaunein paikka ikinä tässä ihanassa Suomen suvessa. En paljoa parempia puitteita kesäaikaan voisi kuvitella.
Tällä festarilla täyttyy kyllä olemisen, sisäisen ja ulkoisen, unelmat. Tuntuu, että oisin ollut kolmen päivän aikana jo ikuisuuden lähellä jotain tosi oikeeta ja oleellista tässä elämässä. Kiitollisuutta täällä olosta miljoona!
Maaseutumatkalla tieni vei Ponimaahan, Eräjärvellä sijaitsevalle tallille tai suoraan sanottuna elämyskohteeseen. Tiesin tillla olevan poneja ja hevosia, mutta suuria tarkkaan aseteltuja mielettömän ruhtinaallisia lelukokoelmia ja näin ystävällistä sekä suurta eläinperhettä en osannut kyllä odottaa. Hyvä, että ihmetyksissäni pihassa pyöriessäni tajusin, missä itse talli on kaiken muun lomassa.
Ponimaassa on niin laaja spektra eläimiä, että vanhemmatkin viihtyy ihmetellessä kultasaafaaneita, aaseja, minipossuja, haisunäätiä, kettuja, karvattomia kissoja ja ties mitä muuta. Yhteensä eläimiä on tilalla yli 100. Ihmettelin kuinka tällaista laumaa ehtii ja pystyy hoitamaan ja ohjaamaan, mutta jo taloa kierrellessä mysteerisen sutjakkaasti petautuneet pedit paljastivat omistajien tehokkuuden. Ja mikä ihanaa vanhalle heppatytölle, päästiin vielä laukkailemaan pelloillekin, voi autuutta.
Ja niistä kokoelmista! Talo, tai itse palatsilta tuntuva vanha kansakoulun rakennus toimii tilan päämajana, joka on lapsille varmana täys paratiisi. Sisältä löytyy kokoelmia niin jääkarhuista, pandoista, trolleista, nukeista kuin hevosistakin. Eikä mitään muutamia asetelmia vaan todella huolella sisustettuja nukkerappuja, trollikaappeja, My Little Pony -hyllyjä. Koko talon sisustus on maaginen, hyvin teatraalinen ja ajaton. Vaikutteita on monelta ajalta ja tyyliltä, sillä elementtejä on hankittu ”sieltä sun täältä”, suuri osa on hyvinkin omalaatuista kierrätyskamaa. Ohessa kuvat heijastaa muutamia tilan hauskuuksia, kuten muumitalossa asuvia marsuja, mutta suosittelen kyllä itse paikalla käymistä, jos näillä seuduilla liikkuu.
Ja mitä vielä, vintillä avautuu pian taidenäyttelykin!
Ponimaassa on eläinpiha, joka on avoinna päivisin klo 12-18.
Voit tutustua paikkaan lisää osoitteessa
Yhtenä kesähaasteena itselle on käydä lavatansseissa ja oppia humppaamaan ja polkkaamaan kunnolla. Enpä moisesta Rönnin lavasta ollut ennen kuullu, mutta täällä Pirkanmaalla, Orivedellä tietää kyllä väki mihin mennä lauantaitansseihin, Rönniin tietty, jo vuodesta 1949! On tainnu meidänkin mammat humpata ja hurvitella näillä lavoilla. Siis mikä aika-flash ja todellinen maaseutu olo iski tällasella paljasjalka stadilaiselle heti Rönnin lavalla. Myyjät kyyhöttävät hassuissa pikku puukopperoissa ja myyvät lipukkeen, jolla pääsee kaltereiden taakse hurvittelemaan. Aika rajun näköset portit noin tanssilavalle. Ja siis tänne pääsee veneelläkin Längelmävettä pitkin!
Pölähdän porteista sisään ja portaiden yläpuolelta raikaa iskelmä. Ihmiset vilvoittelee ulkosalla, sillä parketilla ei ole tilaa kuin tanssijoille. Tutut valssit ja tangot saa lavat täyteen, toisin kuin masurkka tai polkka. Siis kaikki naiset suorassa rivissä lavan laidalla? Ja miehet pyörittelee päätä ympäriinsä mistä suunnasta valikoisi tanssiparia. Miesten haku on vuorossa ja ken tanssiin ryhtyy, se kaksi tanssia saman parin kanssa kestäköön. Tanssahtelun jälkeen miehet taluttavat naiset takas paikoilleen riviin. Miten klassista, en oo oikein uskoa silmiä kun ylhäällä katonrajassa palaa valo vuorotunnein ”miesten haku” tai ”naisten haku” kylteillä. Tämä on todella ollu menomesta 50 vuotta sitten, koko paikasta henkii nostalgia, tytöt kellohameissa ja kaikilla miehillä on rytmiä veressä. ”Apua, ai tääl on siis joku menosuuntakin” huutelen kesken vauhdikkaita laukkaympyröitä, kun askelten valtamerimassa vaan vyöryy päälle. Iltaa tahdittaa Jani & Jetsetters sekä vuoroin Väliaikainen.
Seuraan sivulta eri tanssien askelkuviot ja suuntaan kohti viejiä, joiden kanssa askeleet oppii varmasti jo neljässä minuutissa. Klaaraan hyvin kunnes fusku saa totaalisesti rytmitajun, koordinaation ja ylipäätään kommunikoinnin tanssiparini välillä vaan totaalikatoon. Onneks jää ens kerrallekin tekemistä. Poistuessani lavan suljettua, kohtaan portailla ihanaa yöllistä humaladraamaa. Kenen mies tai kenen auto, avaimista puhumattakaan. Draamaan olkoon viimeinen sana, draama.
Pienet huomaavaisuudet saa hymyä. :) pieni levähdystuoli keskellä Hämeentietä.
Aurinko laski Munkkiniemen rannan taakse ja minä valvoin yötä tanssien.
Yöllä vastaan tulee kummajaisia, mutta niitä kuviin saanut en.
Muutamia paikkoja on Helsingissä, joita yöllä valvoessani kiersin ja fiilistelin urbaania Helsinkiä.
Ensimmäisenä Ateneum, jossa Tove Janssonin näyttely pyörii vielä syyskuun alkuun asti. Moneen museoon pääsee ilmaiseksi usein kuukauden ekalla viikolla. http://www.museot.fi/vapaa-paasy Tovea fiilistelemään en kyllä vielä tällä reissulla kerennyt.
Auringonlaskua Munkan rannassa, reviiriä varjelevia joutsenia ja suuria puun lierojuuria maassa. Tän kesän juttu on niin luonto, sitä vaan ei voi hehkuttaa liikaa edes näin stadilaisena :)
Seuraavana kuvissa kaupunginteatterin takaiset kuplapallot. Ei muuta motiivia tän kuvan tässä ololle, kun jonkinlainen hauska esteettisyys. Ihan kun nurmelle olis laskeutunut joukko ufoaluksia.
Viimeisimpinä kuvissa betonitaivas Pasilan silta ja aikanaan kaasuvarastona toiminut Suvilahden kaasukello, joka on Turun kaasukellon lisäksi ainut Suomessa säilynyt kaasukello. Kuvaukselliset rakenteet ovat saaneet ainakin jonkinlaisia graffiteja, jos ei muutakin inspiraatiota vaikkapa valokuvaukseen. Suvilahdessa on myös graffititaidegalleria Make your mark
http://makeyourmark.fi/gallery/?page_id=5
Boulderointikeskus Siilitiellä pääsee hyvin kiipeilyn alottelijat messiin. Muutamia kertoja oon ennenkin käyny kiipeilemässä, lähinnä hyvin omamuotoisella vapaatekniikalla, mutta täällä Siilitiellä tuntu olevan tosi helppojakin reittejä ja hommaan pääsee mukaan aloittelijatkin kivasti onnistuen, kannustavaa. Onnistumisen kokemus riepasee lisää intoa jatkamaan haastavimpiin seiniin. Hyvä tämä kiipeilykeskus, kun voi yhtä lailla tulla yksin raivottaan vaan energiaa pihalle tai chillaamaan ja kiipeen rauhassa porukalla seurustellen. Ainakin tänään oli mestassa tosi letkee meininki, kiva tavata kanssakiipeilijöitä kun porukalla oli monella lämmin tekemisen meininki. Inspiroi tää boulderointi myös siksi lajina kun tuntu, että sosiaalisuus ja yhteys ihmisiin synty lajin vapaamuotoisuuden lomassa kevyesti.
Siilitien boulderointikeskus on avattu Herttoniemeen vasta helmikuussa 2014. Myös Pasilassa ja Konalassa pääsee seinille. Jos ei ruuhkaan tähtää niin päivällä ennen klo 15 pääsee vähän edullisemmin. Kiva systeemi tasapoinottaa vähän kävijöitä eri kellonajoille ja välttään hieman ryysistä iltatunneille. Hyvä VR:kin, kun muutti lippujen hinnat niin, et raiteille pääsee ruuhka-aikojen ulkopuolella vähän edullisemmin. Palvelee tietysti vaan osaa kansaa, kappas taas näihin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin sokkeloihin. Mutta kiipeilyluolasta, samojen seinien sisältä löytyy myös punttis, jos jää vielä energiaa tai raudan nosteluvajausta.
Kengät ja valjaat saa lainattua paikanpäältä eikä tarvi heti olla omia hankkimassa. Inspaannun kyllä ite korkeelle kiipeemisestä ja siksipä valjailla kiipeilyssä onkin vähän suurempi jännitys. Mukavasti käsiä jo rupes hapottaan, kun tovi oltiin seinillä raivotettu meneen. Tilan perukoilta löytyi myös suuri vaahtomuovimonttu, jonne pääsee räiskimään voltteja tai muita kenguruloikkia oman kunnon mukaan ja tää kiipeilyreissu sai uuden käänteen kun kävin montulla pyörimässä. Nuori pieni mies oli lumpsauttanu polven sijoiltaan. Lopputreeni bolderointikeskuksessa oli pojan ja jään kantoa. Vahingon keskellä tää pieni apu oli kyllä paremman mielen treeniä kun yksikään seinä!
http://www.boulderkeskus.com/fi/
Kuvassa Vallilan Tango
Sosiaalisista tansseista innostuneena lähdin fiilisteleen Helsinki Priden järjestämiä lavatansseja Ravintola Kaisaniemeen. Jes, luvassa vanhaa kunnon iskelmää, humppaa, jenkkaa, tangoa ja valssia! Tapahtumassa järjestettiin myös foxin opetusta, varmasti hitaammatkin tahtituukat pääsi tanssista jyvälle. Ylipäätänsä lämmittää, että tarjotaan esim tanssitapahtumissa opetusta, se tuo heti osallistavan ja rohkean tunnelman eikä tanssilava jää kaikumaan tyhjyyttä tän jälkeen. Näin kävi Pridenkin lavatansseissa: poppoota oli lava miltei koko ajan niin täys, että impulsseja tuli joka suunnasta, hyvin naapureiltakin olkapäihin. Tunnelmaa tahditti orkesterina Vallilan Tango, onpa mukavan tuntuisia letkeitä tyyppejä!
Möys Suomen ensimmäinen same sex -kilpatanssipari Santra Rinne ja Piia Korpi esiintyi ja lämmitti tunnelmaa yhä hikisestä suoraan trooppiseksi. Katri Helenaa, Säkkijärven polkkaa ja yhtä iskelmän satulinnaa. Takas tullessa pohdittiin kotimatkalla miten omituista on, että on omituista nähdä miespareja valssaamassa, ei ehkä niinkään naisparia jenkkaamassa. Täällä Kaisaniemessä ei todellakaan tuntunut kyllä minäkäänlaista outoutta, oli kyl niin onnistunu ja rennon gruuvi tunnelma.
Pride, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikolla on vielä sunnuntaihin asti luvassa työpajoja, taidetta, keskusteluja ja bileitä!
http://www.heseta.fi/pride/pride2014
Sisäliikuntapuisto HopLop Itä-Helsingissä oli just sopiva retkikohde tälle päivälle. Ei väkeä liiemmin ja ulkoa viima ja viileys muuttui punaposkiksi ja hikipisaraksi. HopLopissa pääsee aikuisetkin leikkiradalle: auton rattiin, liukumäkiin, pallomereen, trampoliinille – ja ilmaiseksi sisään. Toisaalta, yli 4-vuotiailta hinta on toista kymppiä. Kutsuin ystäväni ja hänen nelivuotiaan tyttärensä kanssani riehumaan leikkipuistoon. HopLopista olin jo moneen otteeseen perheellisiltä ystäviltäni kuullut, mutta nytpä pääsin itsekin onkaloihin, rulliin ja liukuihin. Jee! Kerrankin ei pallomeressä oo ikärajaa, siitä on jo aivan liian monta vuotta ku oon päässy hautautumaan pallomereen. Ja enpä ihmetelly, miksi se on lasten kestosuosikki. Nämä HopLopin pallot on kyllä hieman laadukkaampia. Neljän tunnin riehumisen jälkeen oli huippua lösähtää pallomeren syleilyyn, jonka pallot ei liiskaudu kilokuorman alle ja sai lööbaten heitellä koirapeliin sihtejä x-asennosta. Päivästä liikuntapuistossa tuli kunnon reenirumba, pieni lapsi juos ympäri ratoja, putkia ja telineitä niin sutjakkaasti, että meillä tuli kyllä hyvä kunnonnostatus ja ketteryys treeni samoissa pienissä kolkissa. Pisteet kuitenkin puistolle siitä, että täällä pääsee aikuisetkin pomppulinnasta isoihin trampoliineihin ja liukumäkiin mukaan kiipeileen, hyvää suunnittelua! Plussana fiilistelen tähtäämään ei sesonki ajankohtaan, jotta pääsee kunnolla pomppiin isoille trampoille.
Neljän tunnin jälkeen suuri haaste oli päästä ulos leikkiparatiisista. Voi surkua, miten pitkä oli tie ulos kun pomput olisi jatkunu mielellään täällä vielä yöhön asti.
HopLop liikuntaseikkailupuistoja on Suomessa ympäriinsä yhteensä 14.
