Mikko
Tämä kätösissäsi pitelemä blogi päräytettiin käyntiin kuuluvin fanfaarein kun yöt olivat yöttömiä, linnut liversivät ja lannevaatteessa keikaroidenkin oli kuuma kulkea kadulla. Nyt on toisin. Ulkoa kantautuu ääniä kuinka hampaat kalisevat yhteen ja sadepisarat ropisevat peltikattoa vasten. Leppoisat kesäpäivät ovat ohi ja kirmaaminen hiekkarannoilla saa odottaa ensi kevääseen. Ei aurinkotuolissakaan ole kiva käyskennellä turkiksissa pinacoladan jäätyessä lasiin kiinni. Syksy tuo mukanaan monenlaisia velvoitteita. Viimeistään nyt on hakattava halkoja talven varalle, on voideltava sukset ja etsittävä lumikengät valmiiksi. Villit ja vapaat viikonloput, huolettomat aamut ja kuohuviinipiknikit ovat jäämässä taakse raskaiden velvoitteden vaatiessa veronsa. Tavallaan tämä tarkoittaa sitä, että bloggaaminen maailmanmenosta ei tapahdukaan enää yhtä reaaliaikaisesti. Kylmä kangistaa. Palelevin sormin kirjoittaminen ottaa enemmän aikaa, liikkeet hidastuvat. Talviuni vie torkuilleen koko bloggarin. Näinpä tähän väliin, vielä kun kroppa tottelee mieltä, on aika kiittää tähänastisesta. Erityisen lämmin kiitos lukijoille. Kiitos värikkäästä palautteesta, hämäristä yöllisistä puheluista ja vieläkin omalaatuisemmista tekstiviesteistä. Kiitokset kanssaseikkailijoille, jotka urheasti ovat tehneet monet blogin tarinat mahdollisiksi. Kiitos myös niille selkään taputtelijoille, jotka ovat tarjonneet inspiroivia juomia hetkinä, jolloin bloggarilla on lankakerät levällään ja punainen hukassa. Nyt on aika kerätä hetki henkeä ja katsoa, mitä seikkailuja syksyinen Helsinki tuo tullessaan!
Nyt on kerättävä viimeisetkin ruoanrippeet talven varalle!
Hyrrr. Ikkunaa raottaessani oli tunnustettava tosiasiat. Syksy on saapunut Pohjolaan ja valmistelut pitkän ja pimeän talven varalle olisi käynnistettävä. Kylmää vastaan voi taistella kahdella tavalla. Yksi vanha muuttolintujen konsti on matkata kohti etelää, missä viini virtaa ja tunnetuin talvinen elementti on jääpalakuutio grogilasissa. Toinen, kirjaimellisestikin mukiinmenevä keino on pakata varastot täyteen hehkuviiniä ja muuta lämmikettä tulevien pakkaspäivien varalle. Kumpikaan tarjotuista vaihtoehdoista ei kuitenkaan sytyttänyt välittömästi, kunnes koin valaistumisen. HEUREKA! Soveltaisin molemmista menetelmistä parhaat palat yhteen eli lähden hakemaan lämmikkeeksi soveltuvia liemiä etelästä.
Monenlaista kukkaa oli kaduilla kaupan...
Tutkimusmatkaaja nilkkoja myöten nesteessä
Reipashenkinen retkikunta pakkassi tarpeelliset tilpehöörit blogimobiiliin ja kompassineula kohdistettiin Jurmalan rannoille Latviaan. Itä-Euroopan rivieranakin tunnettu yli 30:tä kilometrinen hiekkarannikko varmasti tarjoaisi soveliaat olosuhteet paikallisen kulttuurin tutkimiseen. Toisaalta, päämäärääkin tärkeämpi on itse matka, jonka varrella on monta mielenkiintoista pysähdyspaikkaa pengottavaksi, unohtamatta lukemattomia kuppiloita ja klubitaloja golf-kenttien laitamilla.
Aina yhtä ihastuttava Stalinin hammas Riian kaupunkikuvassa
Kyllä, ruoho todellakin on vihreämpää Suomenlahden toisella puolella
Latvia osoittautui erittäin mukiinmeneväksi maaksi. Kirjaimellisesti. Lukuisat klubivoileivät, suolaiset ja makeat lätyt sekä lukemattomat Karhunkaatajaksi ristittyt paikalliset janojuomat toimivat hymyn nostattajana kiperissäkin tilanteissa. Siirtomaaherramainen olemukseni tosin takasi palvelutason korkeana kolkommissakin kuppiloissa ja joviaaleista seuraveikoista koostunut tutkijaryhmämme saikin runsain mitoin otettua kontaktia paikalliseen väestöön, jonka avustuksella oudommatkin asiat selkiytyivät varsin vaivatta. Julkisen liikenteen aikataulut jäivät tosin hivenen epäselviksi. Oivana esimerkkinä tästä, eräs nopea kulttuuri- ja kaupunkikierros Riiassa ja paluu leiriin illan viimeisellä spåralla vaikutti kyllä kuvanauhalta tarkistettaessa enemmän siltä, että kulkineena oli aamun ensimmäinen linjavuoro - aurinkokin oli ehtinyt jo nousta. Omituista.
Tutunnäköisiä pihapiirin koristeita
Värikkäämpää pukuhuoneen seinää Jurmalassa
Ei aivan esteetön sisäänkäynti majataloon
Mistäkö uljas kehoni koostuu? Blogistin urapolulle astellessani ruokaympyrällä on saanut heittää vesilintua. Siis sitä voissa paistettua tirppaa, joka yleensä lautasella eteeni on kannettu. Äärimmilleen viety, kroppaa säälimätön harjoittelu kun vaatii koneistoon kyltymättömästi ravintoa. Aina ei ehdi kotonakaan hifistellä gourmet-välipaloja vedestä ja leivästä. Tämänpä vuoksi kannattaa tuntea muutama helppo ja varma paikka pitkin kaupunkia, joista saa apetta suhteellisen vaivattomasti, eikä annosta odotellessa ehdi lukemaan koko Tolstoin tuotantoa läpi. Alla onkin vilkaistu läpi muutama varma valinta, jos masu murahtelee uhkaavasti. Lista ei ole aukoton, sillä etsintä täydellisen syöttölän löytämiseksi on alati käynnissä oleva seikkailu ravintolamaailman eläessä omaa elämäänsä.
Läskihomolautanen Cantina Westin tapaan
Palanpainikkeeksi tulilientä Kaskessa
Suomeenkin on rantautunut muualta tuttu tapa hukata pizza vihreän viidakon alle
Bloggarin TOP-5 Helpot ja Nopeahkot
Cantina West
http://www.cantinawest.net
Memphis Kamppi
http://www.memphiskamppi.fi
Ravintola Kaski
http://www.ravintolakaski.fi
Ravintola Sävel
http://www.kallionsavel.fi
Virgin Oil Co
http://www.virginoil.fi
Jos hitaimmat eivät vielä ole huomanneet, on Helsinki merenrantakaupunki. Meri tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia. Vesillä seilaa rahtilaivoja, risteilijöitä ja ruotsalaisten kaikuluotaimien mukaan neuvostovalmisteisia sukellusveneitä. Tänään noilla laineilla liplattelevat edellämainittujen lisäksi kolme karskia merikarhua, Suomen oma Navy Seal Team Six. Katsotaanpa kuvanauhalta tuliko kalaa, kellahtiko syöksyvene kaislikossa, ylsikö ankkuri pohjaan ja kelle tehtiin sisilialaiset saappaat sementistä.
Meren antimia
Puotilan venevarikolta on hyvä käydä valitsemassa retkelle sopiva vekotin
Kalaa tulee!
Seal Team Six Vuosaaren satamassa seikkailemassa
Ihan jepa!
Salainen fisujen jekutusmesta
YAAAAAAARRRRR!
Niin, tulikos sitä kalaa? Emme ehtineet edes yrittää, kun kaikki liikenevä keskittyminen meni tutkiessa miten mallastuotteet jäähtyvät merivedessä lillutellessa.
Kun autourheilun makuun on päästy, niin ei siitä niin vain irrottauduta. Kartingkisassa koetun kirvelevän tappion jälkilöylyissä tein päätöksen tutustua oikeisiin autoihin noiden minikilpureiden sijaan. Autoliikkeisiin en kuitenkaan halunnut mennä renkaita potkimaan ja sattumanvaraisten, kadunvarteen parkkeerattujen autojen yltiöpäinen tuijottelu saattaisi herättää kuumottavia kysymyksiä. Mistä siis autoja? Pikainen tiedustelu paljasti parikin oivallista paikkaa renkaiden potkimiseen. Helsinki Cruising Night ja Forssan Pick-Nick. Molemmat tapahtumat kuullostavat vähintäänkin kyseenalaisilta Venäjän homolakeihin peilaten, mutta rohkaistuin ottamaan näistä tarkemmin selvää.
Cruising Nightin antia Kauppatorilla
Helsinki Cruising Night kokoontuu kesäkuukausien ensimmäisinä perjantai-iltoina. Tällöin laitetaan haalarit narikkaan ja tallista ajetaan ulos koko kylmän talven ajan viritelty ja vahattu ajoneuvo. Pääsääntöisesti ulkoilemaan lähteävät kulkupelit edustavat vanhoja hyviä aikoja. Aikoja, jolloin oikeat autot tehtiin Amerikassa, mittaristossa ei välttämättä ollut neulaa vauhdinosoittamista varten saati penkeissä turvavöitä. Remmiahtimet ulvovat kuin farmarivolvon rivivitonen ohituskaistalla poljettaessa ja Kauppatori täyttyy autoharrastajista ja autoja ihailemaan tulleista ohikulkijoista.
Rottailmettä kuplassa
Ja kun kerran pääsee potkimaan oikeiden autojen renkaita, on niitä pakko päästä potkimaan enemmän. Cruising Nightin huuruilla seikkailu jatkuikin Forssan Pick-Nickiin, harrasteajoneuvotapahtumaan. Pellolle oli parkkeerattu erilaisia ajopelejä silmänkantamattomiin ja innokkaat autoharrastajat katselivat kuola valuen rompetorin tarjontaa, parempien puoliskojen vilkuillessa kelloaan, toivoen salaa, ettei tuo nyt ostaisi olohuoneeseen uutta moottoriprojektia vasta kun vanha on saatu pois sohvapöydän virkaa toimittamasta.
"Kultaseni, sopisikohan tämä meidän sisustukseen... siihen huoltomontun ja teetason viereen. Ei? Miten niin ei. Kultaa, älä luo negatiivista auraa."
Helsinki Cruising Night
Forssan Pick-Nick
Kuminkäry tuoksahti vienosti kultivoituneeseen nenääni. Olin löytänyt tieni Helsinki-Vantaan kiitoratojen taakse vauhtiurheilun mekkaan, VM Karting Centeriin. Edessäni avautui Pohjoismaiden suurin ja toki kaunein sisäkartingrata, jolla otettaisiin selvää kenestä on rattimieheksi ja kenen kannattaisi jatkossa pysyä katsomon puolella. Ajohaalarit ja kypärät ylle, pikainen kertaus tallimääräyksistä ja radalle!
Kakkosruudussa on helppo vilkutella varikkoneitosille
Vauhdinhurmaa kaarteessa
Mini-GP on kisapaketti, jossa ensin lämmitellään hetki ja sitten ajetaankin tosissaan. Jo aika-ajoissa näytin kilparadan tukkona olleille sunnuntaikurvailijoille miten mutkaan ajetaan. Täydelliset ajolinjani ja erinomaiset ratinpyörittelytaitoni takasivat, että kisaan lähdettiin eturivistä. Adrenaliinin määrä veressä kasvaa, näen enää vain lähtövalot ja ensimmäisen kaarteen. Punaiset lamput syttyvät yksitellen kunnes ne lopulta sammuvat. Lähtö. Ylväät moottorit jyrähtävät voimakkaasti, kun aikamme gladiaattorit lähtevät ottamaan toisistaan mittaa 15 kierroksen ajaksi. Ensimmäinen mutka, suora, talla lattiaan. Toinen mutka, leikkaus kohti apexia. Kolmas mutka ja ahne ohitusyritys kisan kärkipaikasta. Pyörähdys ympäri. P*rk*l*. Karvasta tappiota kärkipaikasta sulateltiinkin sitten kisasaunassa ikkunan läpi rataa katsellen.
Ruutulippu katkaisi lopulta hurjan takaa-ajon
VM Karting Center
Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.
Modernia fillarimuotia
Savannilla syömässä
Vad helvete!?
Vanhempien rakennuksien seinuksiltä välillä bongaa mielenkiintoisia yksityiskohtia
Hesarin Alko ja Pacifico kaikessa komeudessaan
Toisinaan koittaa aikoja kun kotisohvalla yksinään istuskelu ahdistaa ja väistämättäkin alkaa miettimään vaihtoehtoja kotoilulle. Kesän eri aktiviteettien väsyttämänä ei kuitenkaan jaksa lähteä kovin kauas kotia karkuun. Soitin pari puhelua ja suunnitelma alkoi etäisesti hahmottua, sillä en ollut ainoa, joka poti samanlaista puutumusta kotisohvalla. Kauluspaita kaapista, suorat housut jalkaan kuin laukkakisoissa ja tumma solmio koristamaan jo entuudestaan valokuvauksellista bloggaria. Peilistä asukokonaisuus saattaisi sotkeutua hivenen maailmalla pareittain kulkeviin mormonisaarnaajiin, mutta mitäpä tapahtuu kun samaa asukokonaisuutta kantavatkin hivenen vapaamielisempi, kymmenpäinen herrasmiesjoukkio.
Yöllisiä maisemia sviitin parvekkeelta
Jotta irtiotto arjesta pääsee käyntiin, marssii hulttioremmi kohti Soko Hotel Vaakunaa Helsingin ytimessä. Portieeri polvilleen ja saunallinen kattohuoneisto käyttöön. Saunan ja muiden menevien puitteiden päälle Suomen oloissa hulppeahkoon huoneeseen kuului myös pienen pallokentän kokoinen terassiparveke, josta oli hyvä heilutella kadunmiehille illantoivotuksia. Hillityn chillaamisen ja saunomisen ohella on mukava katsella, kuinka huonepalvelu kiikuttaa jatkuvasti lisää limonaadia paikanpäälle. Jos pieniä puutteita etsitään, niin onhan huoneeseen kuuluva minibaari auttamattoman vaatimaton niin vetoisuudeltaan kuin varustelultaan. Asia on vakava, joten puhelu liittoon. Puvut päälle pojat ja matkaan!
Vapaamielisempiä mormonisaarnaajia maistelemassa maailman makuja
Lyhyen siirtymän jälkeen yhytämmekin itsemme Helsingin seurapiirikerman seasta Tigerin pöydästä istumasta. Täältä ei jano pääsisi yllättämään ja murheet minibaarin pienuudesta oli kerralla kuitattu. Pöytä notkuu A-tarvikkeista ja pukuköörin hymykin levenee sitä mukaan, mitä uutta kannetaan paikalle. Hurjimpien mormonikopioiden pistellessä jalalla koreasti tanssilattialla jututtavat muut sivistyneesti pöytäseuraan pyrkiviä neitokaisia. Myös valeasutaktiikka tuottaa hedelmää ja illan mittaan ehtii kerätä useammankin ihmettelyn siitä, mitä harras uskonmies tekee tällaisessa paikassa lasi kourassa. Mutta kai sitä saa saarnamieskin välillä vapaalle heittää? Pyhä kirja narikkaan ja parketille! Onneksi paikanpäällä on myös sopimatonta kuvata, joten hurjimmat koreografiat jäävät elämään vain hetkeen kanssaihmisten mielikuvissa. Tällä kertaa oli hivenen enemmän pinkkaa päällä!
Sokos Hotel Vaakuna
http://www.sokoshotels.fi/hotellit/helsinki/vaakuna/
Tiger
Olen monesti miettinyt miltä tuntuu keikkua korkeuksissa. Vaikkei varsinaista korkeanpaikankammoa olekaan, en ole kokenut suurta hinkua hilata itseäni ylös keikkumaan. Ehkäpä siksi en ole lähtenyt seuraamaan Veikka Gustafssonin kiipeilykenkien jälkiä kohti Himalajan huippua vaan pysytellyt turvallisesti maankamaralla. Korkeissa paikoissa on kuitenkin oma viehätyksenä, siellä siellä eivät ole kaikki käyneet ja vielä harvempi on tullut ehjänä huipulta alas painovoiman kiihdyttäminä. Benjiköyden varassa tämäkin onnistuisi, kuulemma.
GERONIMOOOOH P*RK*L******************H!!!!!!!
Ei muuta kuin iso pino värikästä paperia pöytään ja köysi nilkkojen ympärille. Narujen kimpussa hääräävät heput näyttävät osaavan asiansa, vaikkeivat taida partiolaisia ollakaan. Solmutyypistä tosin en osaa itsekään sanoa, toivon vain, että se on tukeva. Menneiden aikojen miehuuskoe on muuttunut kuitenkin hivenen. Nykyään benjiköysi joustaa miellyttävästi, kun taasen todelliset soturit aikoinaan hyppelivät kalliojyrkänteeltä liaanit nilkkoihin sidottuna. Silloin syystäkin toivoi, että oli valinnut oikean juurakon, johon itsensä oli sitonut.
Korista käsin maalliset murheet ovat kovin etäisiä
Vaan riittääpä nykyaikaisessakin hypyssä vielä jännitystä yllin kyllin. Adrenaliini virtaa villistä verisuonistossa kun nostokori nousee kohti korkeuksia. Suomen korkein benjihyppy, 150 metriä merenpinnasta. Rystyset valkoisena koria puristaen tasamaalla toljottavat ohikuljijat muuttuvat muurahaisiksi. Hetki huipulla. Nojaan eteenpäin. Lopulta kroppa ylittää pisteen, josta ei ole paluuta. Ei paluuta, nyt mennään. Vaistomaisesti rauhallinen kesäpäivä täytyykin korviahuumaavista voimasanoista, joita on vaikea huutaa ikenten lepattaessa tuulessa. Ensimmäinen pomppu. Toinen ja kolmas. Lopulta narunjatkeena roikkuva lihaskimppu lasketaan hitaasti kohti maata. Olo on euforinen, tämä on otettava uusiksi!
Suomen korkein Benjihyppy
http://www.skybreakers.com/suomenkorkein.htm
Italian alkeeni ovat olleet jo pidemmän aikaa hivenen ruosteessa. Tätä asiaa ei ole edesauttanut myöskään siirtyminen chileläisiin viineihin näin loppukesän kynnyksellä. Päätin piristää kielitaitoani ja pistäytyä Ristorante Comossa, joka pitää majaansa keskustassa Narinkkatorin liepeillä. Maalaisempia varten paikan maamerkiksi voisi antaa Kampin keskuksen välittömän läheisyyden. Ruokalista olikin ilahduttavan alkukielinen ja tilausta tehdessä olikin kielenkannat solmiutua umpeen.
Alkupalana kolmen erilaisen antipaston lajitelma, mukana muun muassa kampasimpukkaa
Puitteet ovat hienot, joskin ensikertalainen saattaa hivenen hapuilla etsiessään ruokapuolta jonne kuljetaan baarin läpi. Yleisilme on erittäin siisti ja henkilökuntakin ottaa hymyillen vastaan. Pääsinkin paistattelemaan henkilökunnan täyden huomion alla. Ehei, en ollut peruskirjailijamaisessa kaatokunnossa vaan ainakin hetkellisesti ravintolan ainoa asiakas. Arki-iltojen parhaita puolia onkin, ettei silloin juuri tarvitse jonotella.
Tutkimusryhmäämme oli vahvistettu vierailevalla ruokakriitikolla Hämeenlinnasta
Sivummalla ravintolaa vallitsi seesteisen hiljainen tunnelma
Keittiönkin tekemisiä voi pöydästä seurata, kuten nykyiseen avoimmuuden ilmapiiriin kuuluu. Valitettavasti keittiön tuotokset eivät kokin italomaisesta huiskimisesta huolimatta ansainneet suurempia kehuja. Viini soljui vikkelästi alas, mutta itse annokset eivät olleet kovin mieleenpainuvia, eivät hyvässä eikä pahassa. Todennäköisesti seuraavana päivänä pitäisikin kuitista tarkistaa, mitä tuli syötyä. Makuasioita.
Pääruokaan ei saanut väriä kuvaa muokkaamallakaan
Ristorante Como
http://www.ravintola.fi/como_helsinki
Kävipä heti aamusta puhdas vahinko ja heräsin ennen puolta päivää. Kuin taikaiskusta päivään oli ilmestynyt useita tunteja lisää tuhlattavaksi. Koska anniskeluravintolatkaan eivät olleet vielä tähän aikaan auki ei kansanparlamenttikaan pääsisi vielä tekemään päivän polttavia päätöksiä terassilla tyytyväisenä istuskellen. Mikä eteen? Aamu-unisena pohdiskelin tilannetta kattohuoneistossani ja olin kompastua lattialla lojuviin juoksutossuihin. Olin kirota kyseiset popot alimpaan kellarikomeroon ikiajoiksi, mutta muistin, että sinne olisi kovin monta porrasaskelmaa. Näinpä oli helpompi kiskaista tossut jalkaan ja lähteä tutustumaan aamuiseen ulkoilmaan.
Lähdin etsimään kultakirstua Mustikkamaalta, jonne sateenkaaren pää sopivasti osoittaakin
Kirmasin kohti Mustikkamaata. Mustikkamaa on mukavan pieni saari Korkeasaaren eläintarhan kupeessa, jonka ympäri kiertää kipakka lenkkipolku. Polun varrelle on lisäksi ripoteltu pientä luksusta uimarannan muodossa ja löytyypä pusikon uumenista ulkoilmassa oleva punttilavakin, jossa voi repiä raivopäisesti rautaa ilmaan. Kuin Spartalainen soturi puuskutin polkua pitkin pohkeet hapoilla, kunnes ehdin uimarannalle. Katsahdin kylmännäköistä vettä ja päätin uiskentelun sijasta ladata punttitankoon rajusti rautaa joilla repiä lihakset lämpimiksi. HIIIISSSK, PAKKO JAKSAA, AAAAAARRRGH! ENEMMÄN! UUUUUUUURGH! Olo oli kuin Hulkilla, joskaan ei yhtä vihreä. Epäilemättä rehkintäni herätti Korkeasaaren kirahvitkin, sen verran eläimellistä oli mylvintä viimeisillä kierroksilla. Ja voi pojat, paluumatkalla tassut eivät enää tahtoneetkaan totella aivan yhtä ripeästi vaan muuttui meno urheilusta maisemien katseluksi.
Matkanvarrelle oli rakennettu melkoisia monttujakin... Mustikkamaan lenkkipolku on onneksi paljon tasaisempi
Mustikkamaa
http://www.hel.fi/hki/liv/fi/Ulkoilu/Helsingiss_/Mustikkamaa
CrossFit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Crossfit
Edessä oli jälleen täysi viikonloppu tiivistä toimintaa festivaaleilla. Weekend-festivaalit olivat rantautuneet syrjäseuduilta Helsinkin Kyläsaareen ja juhlatelttoja oli pystytetty paikanpäälle pitkin viikkoa. Loppuunmyyty kansanjuhla oli kiinnittänyt tälläkin kertaa maailman parhaita nimiä elektronisen musiikin saralta. Väkeä oli pakkautunut hyvissä ajoin kekkereille ja kuten yleensäkin isommissa kemuissa, oli tälläkin kertaa hyvä varautua hitaisiin siirtymiin esiintymislavalta toiselle.
Tanssituokio laservalojen melskeessä
Pimeässä teltassa tapahtui kummia...
Calvin Harris, Armin Van Buuren, David Guetta ja loputon lista muita tekijämiehiä pitivät huolet siitä, ettei tanssittava loppunut kesken. Teltat tursusivat basson tahdissa pomppivia faneja ja laservalot valaisivat savusta täyttynyttä ilmaa, eikä bileteltassa edes valoista kesäyö päässyt sotkemaan valoshowta. Musiikin mukaansatempaavaa voimaa on vaikea välittää pelkin sanankääntein, joten kannattaakin pistää vinyylit pauhaamaan ja aistia kuvien kautta kesäyön tunnelmia Weekend-festivaaleilta. Ensi vuonna uudestaan, ehdottomasti!
Valojuhlaa keskellä kesäyötä
Weekend Festival
Jotta tinkimätön urheilumiehen maineeni ei kärsisi kolauksia kesälläkään kävin kuntosalilla esittelemässä mittavaa hauistani. Paikalla häärineet fitnessneidit olivat hyvinkin haltioissaan, syystäkin. Tuota komeaa lihasta peilien edessä pyöritellessäni kadotin ajantajun täydellisesti, kunnes yhtäkkiä havahduin. Hätä! Olin keimaillut lounasajan yli huomaamattani äärimmilleen harjoitetun massulini alati kovaäänistyvää murinaa. Mistä nyt reilua apetta, joka nujertaisi kropassani jo armotta jylläävän katabolian?
Toivoin löytäväni näiden porttien takaa muutakin kuin hattaraa ja popkornia
Laahustin pitkin katuja vailla päämäärää kunnes olin kolauttaa otsani kohti Linnanmäkeä osoittavaan kylttiin. Nääntymäisilläni tallustin kohti ravintolamaailmaa, josta kantautui vastustamaton tuoksu. Ilmassa leijaili aito Amerikan maku! Ravintola MidHill, suuren maailman makuja esittelevä ravitsemuslaitos keskellä Linnanmäkeä oli määränpääni. En ehtinyt edes asettua aloilleni, kun eteeni ilmestyi burgerilista. Ilmeisesti Hans Välimäki, mr. MidHill, on piiskannut vauhtia paikan henkilökuntaan. Onneksi, koska masuni murina oli peittää alleen Linnanmäen laitteista kuuluvan kirkunan.
Juustoburgeri sinihomejuustolla, taustalla vastaava vuohenjuustoversiona
Päätin ravita kroppaani juustoburgerilla. Mediumiksi paistettu, lihaisa pihvi kahden parempilatuisen sämpylänpuoliskon väliin ja sekaan sinihomejuustoa - mikään ei voi mennä vikaan tässä yhdistelmässä. Kyytipojaksi kumosin MidHillin omaa erikoissoodaa, joka ei ollut lainkaan hullumpaa. Vesilasiin en kuitenkaan uskaltanut koskea, sillä tunnettiinhan ravintola sosiaalisen median riepottelujen vuoksi paremmin Suomen omana WaterGateta. Kieltämättä, on varsin kylmähermoista pyytää tarjoillusta vesilasista samanverran valuuttaa kuin limonaadista, mutta meitä matkustajia mahtuu niin monenlaisia samaan junaan.
Ruoansulatteluun on tarjolla monenlaista värkkiä
Murkina oli ensiluokkaista, mutta astia, jossa ateria tarjoiltiin herätti sisälläni uinuvan ravintolakriitikon. Herkullinen, paremmista aineista kasattu burgeri tarjoillaan keikkuvasta muovikorista. Mitä hittoa! Koriksi kutsuttu kippo oli kieriä moneen kertaan syliini kesken herkuttelun. En tiedä johtuiko se nälän turruttamasta koordinaatiostani vai pitäisikö tuon korin suunnittelija ottaa puhutteluun. Vanhoina hyvinä aikoina sen suunnitellut insinööri olisi ehditty mestauttaa jo moneen kertaan.
Ravintola MidHill
https://www.facebook.com/midhillbrgr
Jos tunnet pakottavaa tarvetta saada juttuseuraa terassille tai muuten haluat esitellä jotain epämääräisiä juttuja Stadissa kuin lähikulmillakin, niin reissubloggarin kuuma linja on sinua varten. Toisaalta, jos sinulla ei ole mitään sanottavaa etkä halua esitellä mitään, saa kuumalle linjalle soittaa myös läähätyspuheluita.
Punainen puhelin pärähtää soimaan numerossa 044 3599 964!
Ajatus golffista houkutteli, mutta valoisten kesäöiden aikaan järjestetyissä extemporeharjoituksissa pelivälineet olivat ottaneet hivenen osumaa. Aamuöiset harjoitukset olivat ajaneet pelisettini siihen pisteeseen, että puolet mailoista olivat mutkalla ja lopuista taisi puuttua lapa. Olin jo lähteä nauttimaan klubitalon antimista turruttaakseni golffin himon, mutta kuin taikaiskusta reissubloggarin kuumalinja pirahti kutsuvasti. Linjan toisessa päässä oli neljä kivenkovaa frisbeegolfsamuraita. Lajin armoitettuja suurmestareita, liitokiekkokuninkaita, herrasmiehiä ja joviaaleja seuraveikkoja, jotka lisäksi uhosivat olevansa voittamattomia. Sehän nähdään! Otin haasteen vastaan ja sovimme pikaiset pelideitit sokkona.
Avauskiskaisu kohti metallista koria kaukana horisontissa
Tyylikäs puttausyritys perustui tällä kertaa puhtaaseen voimapeliin
Frisbeegolffin kantava ajatus on samanlainen kuin esikuvallaan golffilla. Tarkoituksena on kiertää 18-väyläinen kenttä läpi mahdollisimman vähin heitoin. Aivan kuten golffissa on erilaisia mailoja eri tilanteita varten, on frisbeegolffissa erilaisia kiekkoja eri etäisyyksiä varten. Aloittelija pärjää mukavasti muutamalla peruskiekolla, mutta kentiltä on helppo bongata tosiharrastajat siitä, että he kantavat valtavaa frisbeelaukkua mukanaan, jossa on lättyvaihtoehtoja varmasti kaikkiin kuviteltavissa oleviin heittotilanteisiin. Koska itse lähtin pelaamaan parilla luottokiekolla, jäi laukkuun varsin hyvin tilaa eväsjuomille. Sosiaalisena urheilulajina frisbeegolffatessa onkin leppoisa kumota useampikin urheilujuoma hyvässä peliseurassa, eikä peli-iloa ole pilattu liian tiukoilla etikettisäännöstöillä.
Väylien vesiesteissä saattoivat kastua niin kiekot kuin puntitkin
Siltämäen frisbeegolfradan maisemia
Kylmää kyytiähän sitä tuli pelikierroksella. Edes aloittelijan tuuri ei tällä kertaa edesauttanut suurempaan menestykseen. Ensikertaa varten onkin hivenen harjoiteltava. Onneksi lajin kokeileminen ja harjoittelu on mutkatonta, sillä Stadista ja kaupungin liepeiltä löytyy useampikin pelipaikka. Perinteiseen golffiin verraten laji on myös edullinen harrastaa, koska kiekot hukkuvat harvemmin kuin pallot eikä pelikentillä tarvitse kenttämaksuja maksella. Suurimmat kulut syntyvätkin muutaman kympin alkuinvestoinnista frisbeihin ja pelikierroksen tiimellyksessä kuluvista limonaadeista. Toki lajissa kuin lajissa nälkä kasvaa syödessä ja tulevassa onkin mahdollisesti lähdettävä valmentumaan ulkomaanleireille, jossa voi tutkia liitääkö kiekko paremmin ohuemmassa ilmanalassa ja miltä maistuu paikallinen palautusjuoma.
Helsingin frisbeegolfratoja
http://frisbeegolfradat.fi/radat/helsinki
Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.
Kieltomerkki koskenee vain koiria, joilla on körssi huulessa
Kuopiolaisia rokkikkkoja keikkatunnelmissa
Bronto Skylift koekäytössä Keskuspelastusaseman pihamaalla
Vuosaaren satama laineiden suunnasta katseltuna
Kesän isoin jädekukkura - horisonttikaan ei hämää, molemmat annokset oli yhtämonella pallolla....
Kuumana kesäiltana puistopiknikin pölyt on helppo huuhtoa alas kansainvälisemmilläkin janojuomilla
Maailmaa parannetaan varsin usein yöaikaan. Munkkilupauksen tehneelle, modernin ajan ajattelijalle kuitenkin asetellaan valtava määrä erilaisia houkutuksia kesken vaativan ajatustyön. Mikäli viiltävästi sanoillaan sivaltava asfalttisoturi on selvinnyt naapuripöydän daamien lirkuttelusta ja korvia riipivästä vonkumisesta huolimatta horjuvalle kotimatkalleen, on edessä vielä yksi houkutus, johon langeta. Hesarin Grilli Flemarin ja Hesarin kulmassa.
Hesarin Grilli tarjoilee lääkkeitä yönälkää vastaan
Hesarin Grilli sijaitsee keskellä kaupungin tiukinta baarikeskittymää. Liikepaikan ympäristö ei arkkitehtonisesti ole kovin valloittava, mutta emme anna sen häiritä vaativaa testausprosessia. Jotta testiympäristö olisi autenttinen ja vastaisi parhaansa mukaan todellisuutta, olemme saapuneet testiryhmäni kanssa aamuöiseen aikaan paikalle. Hetken listaa tutkittuamme toteamme sen tihkuvan rasvaa ja suolaa - tämä tosin lasketaan michelin tähtien veroiseksi kunniamaininnaksi.
Valinta on suoritettu, kivenkova ja kylmä käteinen on vaihtumassa suolaan ja rasvaan
Pikaisen arpomisen päätteeksi päätämme tilata kasvisannosten sijasta tuhtia spudaria, jonka voimin jaksaisi taistella tiensä vielä kotisohvalle köllöttelemään. Pihvit alkavat tiristä pannuilla, huumaava snägärin tuoksu valtaa ilmatilan. Lopulta kioskin luukusta ojennetaan valmista evästä. Superhampurilainen, hyvä että se mahtuu kioskin ikkunasta ulos. Tutkin tämän aikaisen aamiaisen koostumusta hivenen, kunnes puraisen. Kastikkeet tursuavat valtoimenaan pitkin väsyneitä poskipäitäni, mutta hymy valtaa kasvoni. Herkullista, totean. Sivummalla kiemurteleva jono esittää raikuvat suosionosoituksensa. Olin valinnut mestarien annoksen!
Mestarien aamupala aivan kaikilla mausteilla, osa aineiksista myös ravintoympyrästä tuttuja
Kaljakellunta, tuo perinteinen ja hulvaton kesätapahtuma, saa viranomaiset vuodesta toiseen mussuttamaan ihmisten kesäpäivänviettotavoista. Kelluntaa päivitellään jo kauan ennen varsinaista tapahtumaa ja viimeistään tapahtumapäivänä iltalehdet repivät aiheesta lööppejään. Mikä kauheinta, tapahtuma ei ole kenenkään virallisesti järjestämä vaan spontaanisti syntyvä kokoontuminen vedessä liplattelun merkeissä. Tämäpä vasta kamalaa onkin, sillä ilman virallista järjestäjää ei tapahtumaa voida noin vain kieltää maassa, jossa yleensä ihan kaikki on kielletty. Voi kamala! Toisaalta, koska kaikki kielletty ja kielletyksi ehkä tulevassa tuleva on mukavaa, olihan se pumpattava patjaan ilmaan ja hypättävä muiden mukaan jokeen lillumaan.
Kaljakellunnan tapahtumapaikka ja -aika sovitaan täysin sosiaalisessa mediassa... kauniina päivänä saattaa siis osallistujasumppujakin syntyä
Kaljakellunta on koonnut jo 1990-luvun lopusta asti lämpimästä säästä, vedestä ja myös tapahtuman nimestä päätellen oluesta pitäviä ihmisiä yhteen. Tapahtumanapaikkana useimmiten on Keravanjoki tai Vantaanjoki, joita pitkin kellutaan ilman kiirettä tarjousmarketeista hankituilla kelluntavälineillä. Heppoisista kumiveneistä huolimatta kukaan ei ole kyennyt vielä hukkumaan tapahtuman aikana, vastoin kaikkea todennäköisyyttä. Ja niin vain tapahtuma toteutui kaikkien kukkahattuilijoiden ininöistä huolimatta tänäkin vuonna ilman, että ketään tarvitsi naarata pinnan alta. Jotta hukkumistilastojen kaunistelu ei olisi vain pääkaupunkiseutulaisten vastuulla, huhutaan kaljakelluntaa järjestettävän nykyisin myös Oulun tienoilla, joten siinäpä vasta oivallinen kotimaanmatkailuvinkki jatkon varalle...
Kippareita ja matruuseja oli keräänynyt joelle yllin kyllin
Kaljakellunta
https://www.google.fi/search?q=kaljakellunta
Kotikaupungin kuumat kadut alkoivat polttaa jalkojen alla turhan tulisina. Tossujen liimaantuessa pehmittyneeseen pikisoraan oli etsittävä uusia laidunmaita, joilla temmeltää niin tasajalkaa kuin nelinkontinkin. Vikkelä vilkaisu karttaan ja suunta oli selvä. Kuopio RockCock vilvoittavien vetten äärellä Väinölänniemessä tulisi tarjoamaan suojaisan sataman villin festariviikonlopun ajaksi tälle suurkaupungin herralle. Rokkikukon rytkyt ylle, amerikanrauta alle ja suuntana sydänsavo kaukaa kotoa.
Lähes perille päästyäni paikallistuntemukseni pistettiin puntariin. Lähtökohdat tosin eivät olleet kovin hurjat. Pohjatietona oli, että paikkakunnalla on tapana kasvattaa outoa eläinlajia, kalakukkoa. Näinpä navigointilaitteiston äkillinen pimeneminen sai suunnistajanvaistoni pingottumaan äärimmilleen ja käytin "seuraa muita" -nimellä tunnettua intiaanikikkaa festivaalialueen yhyttämiseksi. Selviytymistaitoni palkittiin ja pääportti siinsi pian edessäni. Oli aika unohtaa nukkumaanmenoajat ja sulkea puhelimet - oli aika tömistellä tannerta kaksi päivää tauotta!
Kuopio RockCock tarjosi kahdenpäivän ajaksi äärimmäisen kovan kattauksen kotimaisia artisteja terästettynä muutamalla ulkomaisella nimipumpulla. Ajan saatossa tapahtuma näyttää kasvaneen ulos pelkästä rock'n'rollista ja viikonlopun musiikkipläjäys houkutteli mustiin niittipaitoihin verhoutuneiden metallimiesten ohella monenlaista festarivipeltäjää lipat vinossa. Ja jos jotain eripuraa musiikillisten tyylilajien paremmuudesta pääsi pitkien pöytien ääressä syntymään, oli kaunat kuitattu viimeistään Kaija Koon keikkaan mennessä, jossa koko festarikansa jammaili iloisesti keskenään.
Isolla lavalla esiintyivät itseoikeutetusti Turmion Kätilöt! Kotikenttäedusta nauttinut yhtye rykäisikin täpötäydelle kuulijakunnalle kivenkovan shown, joka varmasti paloi monien verkkokalvoille vähintäänkin lavalla laulatetun rälläkän ja siitä sinkoilevien kipinöiden saattelemana. Väkevää oli meno muidenkin artistien yhteydessä. Bändien takoessa yhä tiukempaa poljentoa ämyreiden läpi, ahdettiin yleisön joukossa syntyneisiin spontaaneihin lihamyllyihin -moshpittinäkin tunnettu- yhä enemmän yläosattomia metallifaneja pyörimään, muiden takoessa nyrkkejään ilmaan jatkuvasti tiiviimpään tahtiin.
Musiikillisen annin lisäksi alueella oli erilaista oheistoimintaa. Perinteisen festarihölmöilyn ohella oli mahdollista seurata surmanajonäytöstä. Savolaiset eivät ihan pieneen olleet tyytyneet, joten oli paikalle retuutettu maailman suurin surmanajopallo, jossa moottoripyörillä päristeltiin. Jos meno näytti häkin ulkopuolelta vauhdikkaalta, niin häkin sisäpuolella tunnelma oli varmasti tiivis. Viimeistäänkin siinä vaiheessa kun häkkiin talutettiin lisähaastetta tuomaan Petri Nygård, joka tunnetaan paremmin räppärinä kuin surmanajoshown esteenä. Tällä kertaa, syystä tai toisesta, Nygård malttoi olla varsin kiltisti paikallaan ilman lavaesiintymisestään tuttua pomppimista.
Viikonloppu tarjosi melkoisen määrän touhuamista ja hupaisia hetkiä. Osasyynä tähän lienee talonviininäkin tunnettu vahva saksalainen yrttilikööri, jota pitkin matkaa tuli maistelua tapahtuman tekijöiden kanssa. Ammattimiehiä, totesin. Ja jos monipuolisesta tarjonnasta huolimatta ei ehtinyt pomppia nuppiaan sekaisin, oli pitkin kaupunkia niin virallisia RockCock -jatkoklubeja, joissa tämä viimeistään onnistui. Leppoisasta toilailusta huolimatta festarikansa on varsin hyvätapaista, eikä paikallaolijat ryhtyneet virkavaltaa vaivaamaan. Sen sijaan savolaiset olivat sitäkin hövelimpiä tarinaniskijöitä ja lupsakkaa juttuseuraa. Liekö syynä syvä etelän murteeni vai järkähtämättömän komea ulkoasuni, mutta hetkeäkään ei tarvinnut näivettyä yksinäisyydessä festarilaitumilla kirmaillen. Mikäpä siinä rillutellessa, laineiden liplattaessa Väinölänniemen idylliseen rantaan jykevien kitaravallien pauhatessa läpi kesäillan.
Ja mikä tärkeintä, maukkaan esiintyjäkatraan ohella juhlakansaa hellittiin sään herrojen toimesta läpi viikonlopun - edes Mokoma ei saanut manattua takatalvea saapuvaksi.
Kuopio RockCock
Kaikenkattava festariraportti Kuopion sykkeestä, rokkikukkoilusta KuopioRockissa ja muista viikonlopun aikana aiheutetuista sotkuista parsitaan kasaan aivan piakkoin, kunhan vain puuskittainen ja väkivaltaisen voimakas sivutuuli hellittää otettaan vuorokaudet läpeensä uurastaneesta rokkibloggarista... sillä välin ROCK ON, BIACHES!
