Mikko
Mitäpä jos yhdistettäisiin oopperakuoro, orkesteri ja muutama muu huippuartisti ja sovitettaisiin heille parhaat musiikkikappaleet kautta tietokonepelien historian aina Commondoren piipityksistä nykyaikaisiin multimediataidepläjäyksiin? Mitäpä jos valitaan esiintymispaikaksi Hartwall Areena, rakennetaan komea lava ja pusketaan hallin täydeltä äänentoistolaitteita takaamaan se, että kuuntelijan tuuhea leijonaharja heiluu villisti basson tahdissa vaikka tukka olisikin jo vähän harventunut. Mitäpä jos tämä ei olekaan vain hupsu idea vaan totisinta totta? The Super Sound of Video Games on mahtava esitys, jossa herätellään vanhat klassikot henkiin aivan uudella tavalla, toki unohtamatta viimeisimpiä viisuja mobiilipeleistä!
The Super Sound of Video Games kohdevalojen paahteessa. Taustalla pyöritettiin kuhunkin kappaleeseen liittyvää videoesitystä terästämään tunnelmaa
The Super Sound of Video Games Assembly Edition on teos, joka turboahtaa esityksen täydeltä huippunimiä tietokone- ja konsolipelimaailmasta. Rob Hubbard, Jeremy Soul ja Chris Hülsbeck. Mikäli nimet eivät heti lyö tulta, niin herrojen loihtimat kappaleet ovat varmasti tuttuja jos on vähänkään viihtynyt pelien äärellä. Tuttuihinkin kappaleisiin tulee aivan uutta tenhoa, kun ne esitetään livenä tuhansien yleisön edessä - siitä osoituksena valtavat ja tärykalvot särkevät suosionosoitukset Super Marion teemamusiikin pärähtäessä äänentoiston kautta eetteriin. Viimeistään tunnelman repi kattoon asti esityksen viimeinen veto. Ensiesitys, joka oli varattu vain ja ainoastaan Assembly-vieraille. Siinä taisi kovapintaisimpienkin koodarien silmäkulmat hivenen kostua, kun oopperakuoro orkestereineen kiskaisee yhden demomaailman kovimman kappaleen ilmoille. Soundtrackin demosta, joka juhlii 20-vuotissynttäreitään. Demo, joka on näyttänyt kuinka tietokoneista riivitään kaikki irti ja enemmän. Demo, joka shokeerasi bittimaailmaa. Demo nimeltä Second Reality! Voi pojat.
Värikkäät ja vilkkuvat valot ovat osa Assembly-perinteitä, kuten myös osallistujien nakertamat näyttävät rakennelmat
Ja tähän asti blogia lukenut, tietokoneita aina kammonnut rasvanäppi varmasti ihmettelee, että mitä hittoa. Missä tälläisiä keikkoja oikein järjestetään ja mitä ne demot oikein ovat? Äkkinäisesti voisi tiivistää, että demo on digitaalinen taideteos. Vähän kuin musiikkivideo, jossa musiikin tahdissa tapahtuu runsain mitoin asioita ruudulla. Erona perinteisiin videoihin on vain se, että demoa ei ole valmiiksi kuvattu filmille vaan ruudulle ilmestyy asioita ratkomalla reaaliaikaisesti matemaattisia kaavoja. Helppoa! Demojen tekijät ja muut digiharrastajat puolestaan kokoontuvat yhteen tasaisin välein esitelläkseen taitojaan yleisölle. Ihan vastaavalla tavalla kuin Lada-harrastajat kerääntyvät perämetsiin vertailemaan jalopuurattejaan. Digi-ihmisten tapauksessa tätä Stadissa tapahtuvaa kokoontumisajoa kutsutaan Assemblyksi.
Tuhatpäinen valomeri ja Angry Birdsistä tutut porsaat mähisemässä
Toisin sanoen Assembly on tapahtuma tietokoneharrastajille ja multimediakulttuurista kiinnostuneille. Jo 1990-luvun alkupuolelta asti järjestetty tapahtuma on turvonnut yhdeksi maailman suurimmista ja vetää väkeä paikalle kautta maailman. Jottei elämä olisi pelkkää koodailua, demoja ja Quakea, on nelipäiväisellä festivaalilla tarjolla monenlaista oheistoimintaa aina disketinheitosta yöllisiin rave-bileisiin. Tehtävää on paljon, aikaa vähän. Paikanpäällä kuluukin tonneittain kolajuomia pitämään silmät auki ja bittiletkut hehkuvat punaisina. Lähes yhtä punaisina kuin vanhan kaartin, Old Schoolin, silmät Boozemblyiksi kutsuttujen pussimehukestien jäljiltä. Boozemblyillä tosin eivät kolajuomat juurikaan maistu vaan Pasilan kalliolla kiskotaan kilvan vähän kipakampia keitoksia. Näistä kekkereistä riittääkin sitten taas tulevaksi vuodeksi kerrottavaa kotiväelle. Voi pojat.
The Super Sound of Video Games
http://www.quinsonitus.com/videogames/
Assembly
Second Reality -demo
http://www.youtube.com/watch?v=XtCW-axRJV8
Mikäli yölliset keskustelut antiikin filosofian suuntauksista ovat venähtäneet liiankin pitkäksi, ei aina ehdi aamupalalle. Massu kurnien ei kuitenkaan ole mukava käyskennellä pitkin raittia, eikä tuo rasvaa tihkuva läystäke -lounaspizzaksikin kutsuttu- välttämättä houkuttele ihan joka aamu. Ei varsinkaan, jos keskustelut antiikin filosofian suuntauksista venähtävät pitkäksi poikkeuksetta joka viikonloppu. Onneksi Stadi tarjoaa oivallisia vaihtoehtoja. Yksi parhaista keinoista pelastaa päänsäryllä alkanut päivä on astella brunssille.
GoodPie Bakeryn pysäyttävä katumainos sai käännettyä hoipertelevat askeleeni kohti brunssikattausta
Brunssi itsessään ei ole syötävää, se on vain mukava sateenvarjotermi herkuttelulle. Jos tarkkoja haluamme olla, on tietosanakirjan mukaan brunssi aamupäivällä popsittava runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmä. Samaa logiikkaa noudattaen brunssilla herkutellaan myöhemmin kuin varsinainen aamupala ja toki useimmiten myös ennen virallista lounasaikaa. Huolimatta siitä, että brunssi on leimaantunut osaksi amerikkalaista unelmaa pyhäpäivän aamiaisena, on brunssi saanut alkunsa Oxfordin yliopistokaupungista - tämänhän tosin kaikki tiesivät ennalta. Mutta oliko tiedossa, että mittavien ruokatarpeiden ohella brunssiin kuuluvat oleellisena osana erilaiset juomat tuoremehuista silmät auki päräyttäviin aamukahvikupposiin? Tietenkään unohtamatta omaa henkilökohtaista suosikkiani, shampanjalla terästettyä kuohuviinibrunssia. Skumppabrunssi viimeistään saa väsyneimmänkin katutaistelijan kirmaamaan kuin jalopeura eväsgasellin perässä.
Ei aina pelkkää pekonia - tällä kertaa tarjolla oli lohileipää, luomujogurttia kuin erikoisnamia kanaakin
Brunssia on tarjolla monenlaista. Nälkäiselle on tarjolla noutopöytää, fiinimmälle brunssittelijalle luomua ja lähituotantoa ala carte -henkeen. Jottei kuvauksellinen keskivartaloni kärsisi liikaa, en käyskennellyt kaupungin kaikkia ravintoloita läpi vaan valitsin parhaista ja astelin GoodPie Bakeryyn maistelemaan mitä mainioimpia herkkuja. Tarjolla ollut Leipurin brunssi koostui kolmesta fine dining -tyylisestä vapaavalintaisesta annoksesta sekä leipä- ja salaattipöydästä. Makean nälkäisille oli katettu myös varsin houkuttelevia kakkuja maisteltavaksi. Hengenravintoa puolestaan tarjoili samaan tilaan asettunut pienimuotoinen galleria tarjoillen erinäköistä taidetta. Tarjolla on siis varsin monivivahteinen kokonaisuus tutustuttavaksi.
Mikäli ympäröivä taideatmösfääri ei kiinnittänyt katsetta, saattoi se hapuilla ympärillä parveilevaan, hymyilevään henkilökuntaan
GoodPie Bakery ei välttämättä tyydytä täysin hedonistista mässäilijää, mutta määrä ei koskaan korvaa laatua. Pienenä lisähuomiona voidaan paikan palvelutasosta todeta, että mikäli brunssittelijan aamuinen olotila ei mahdollista brunssin täysipainoista nauttimista paikanpäällä, voi brunssieväät saada myös dogipägiin myöhempään herkkuhetkeä varten. Ja voi pojat kuinka hyvältä se jälkimmäinen brunssin puolikas maistuikaan sitten illalla pienten päivänokosten jälkeen!
GoodPie Bakery
http://www.goodpiebakery.com/kahvila/
Jos omat kaapit eivät pursua joutavaa roinaa ennestään, on tilannetta helppo parantaa Helsingissä. Kesäinen kaupunki on täynnä erilaisia kirpputoreja, joiden myyntipöydät notkuvat tavarapaljoudesta. Ja kun tarpeeksi monikulttuurisen myyntitiskin äärelle ehtii kirpputorin laitamilla, niin meno muistuttaa parhaimmillaan ja pahimmillaan muinaista Mustamäen basaaria, jossa kaikki oli kaupan, jos ruplia oli riittävästi. Valitettavasti nuo tekijämiesten päivät ovat jo kaukana takana ja nykyisin tarjolla enää onkin koppalakkeja, kiikareita ja kotona nauhoitettuja VHS-kasetteja. Eipä sillä, on kirpputoreilla mahdollisuus tehdä hyväkin löytöjä - vaaterekissä voi riippua merkkipukuja ja vanha muumimuki voi paljastua pienen kiillotuksen jälkeen keräilykappaleeksi. Ja mikä parasta, kirpputoreja kierrellessä voikin kiillottaa omaa kilpeään lähituotantoa suosivien hippikaveriensa parissa ja kehuskella kierroksen jälkeen kuinka trendikkäästi on kyltymättömässä materialistisessa himossaan ostanut kierrätystavaraa kaappiensa täytteeksi.
Pehmoeläinparaati Hietalahden torikirppiksellä
Rytkyjä jos jonkinlaisia, joukossa varmasti hyviäkin löytöjä, jos vain vaaterekkejä jaksaisi kesäkuumalla käydä läpi
Kirpputorit, kirppikset, saivat alkunsa jo 1800-luvulla Ranskassa. Nimi juontaa juurensa ihan oikeista kirpuista, joita torilla kaupatuissa käytetyissä rievuissa kovin tavanomaisesti oli. Täällä karussa pohjolassa tosin ollaan hivenen hitaita omaksumaan uusia asioita. Näinpä kirpputorit nousivat pinnalle ja tulivat todella jäädäkseen vasta 1990-luvun laman kouristuksissa. Hiljalleen kirpputoreista onkin tullut eräänlaisia statusmittareita valveutuneille kuluttajille - yhä enemmissä määrin kirpputorit nähdään köyhäilyn sijasta oivallisena keinona kierrättää kulutushyödykkeitä ja siten olla entistä ekologisempi. Illalla hippirumpujen lyödessä taas tahtia voikin sitten vertailla omassa hipsteriringissään kenen purjehduskengät ovat parkkiintuneimmat ja montako norpan nahkaa kiva ja kierrätetty kameralaukku kulutti vähemmän kuin upouusi, kaupasta haettu kantoväline.
Asiantuntijan hyväksymä komea koppalakki
Tueksi ja turvaksi kirpputorien ja myyntibasaarien kapeille käytäville otin kaksi paikallista kirpputoriasiantunjaa. Nämä kaksi citysherpaa eivät jättäisi minua pulaan, kun anhas myyjä päättäisi myydä minulle puoliksi poltetun kynttilän tai haarukan ilman piikkejä. Heistä huokui jo kauas, että nyt ei tultu leikkimään ja vain hypistelmään hengareissa roikkuvia rytkyjä. Nyt olivat tosiostajat liikkeellä. Kivenkovia kauppamiehiä, jotka eivät säästele sanojaan tinkimistilanteessa. "Tämähän oli jo rikki kun saavuin paikalle" -kikka kuulemma toimii aina tiukassa kauppaneuvottelussa. Jotta kirpputorikierros ei olisi vain päämäärätöntä palloilua päätimme asettaa päämäärän. Hetken yhdessä tuumailtuamme asetimme kirppiskierrokselle myös kunnianhimoisen tavoitteet - ehta 8-bittinen Nintendo, mielellään toimintakuntoinen sellainen oli löydettävä!
Ei ihan tuorein numero Hämähäkkimiehestä...
Syvissä vesissä vaanivat ne isoimmat kalat... joten kirpputorikierros jatkui maanalle kohti vanhaa hiilikellaria
Vaan kuinka kävikään? Huonekaluja, vaatteita ja tilpehööriä! Fillareita ja omituisia elokuvakokoelmia. Varmasti siis lähes kaikkea mahdollista, mutta kolmatta kirppistä kierrettyämme alkoi epätoivo hiipiä ylle. Lähin verrokki haetulle Nintendolle oli ensimmäisen sukupolven PlayStation, jossa kuulemma oli hivenen vikaa. Ei aivan siis sitä, mitä haimme. Ilmeisesti Nintendojen omistajat eivät henno luopua omista, japanilaisen insinöörityön kruununjalokivestä. Konsolista, joka toimii vaikka yhdeksän voltin paristolla. Pelikoneiden päällikkö! Etsintöjä täytyisi siis jatkaa tulevassa, mutta nyt oli nieltävä tappion karvas kalkki asiantuntija-avusta huolimatta. Lämmin kesäpäivä kuitenkin lohdutti hivenen, kylmä kesäjuoma enemmän.
Ei vieläkään Nintendoja vaan jotain omintakaisia saksalaisia kokoillan elokuvia
Helsingin kirpputorihaku
http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/helsinki
The Tall Ship Races Helsinki täytti Hietalahden valtavilla purjelaivoilla. Edellisestä kerrasta olikin aikaa, Helsinki on aiemmin isännöinyt purjelaivojen vierailua 13 vuotta takaperin. Tällä välin kilpailun välisatamakaupunkeina ovat saaneet toimia niin Maarianhamina, Kotka kuin Turkukin. Stadilaisena on helppo sanoa, että jo oli aikakin tuoda nuo komeat alukset kansainväliset mitat täyttävään kaupunkiin tuppukylien sijasta.
Märssykoreissa on varmasti oma holsteri rommipullolle kesäöisiin tähystysvuoroihin...
Hietalahti ja mastoja silmänkantamattomiin
The Tall Ship Race, meidän merikarhujen kesken TSR, on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1956. Purjelaivakilpailun kantavana ajatuksena on ollut siirtää purjehdustaitoja nuoremmille sukupolville teollisen vallankumouksen syrjäyttäessä purjelaivat varsinaisesta teollisesta merenkulusta. Kilpailun säännöt ovat varsin tiukat ja miehistössä ei saa häärätä parkkiintuneita pikipöksyjä vaan on vastuuta annettava noviiseille. Kilpailu on hyvin kansainvälinen ja aluksia osallistuu ympäri maailman kamppailemaan parhaista sijoituksista.
Kaikille aluksille eri riittänyt edes laituripintaa, vaan piti ankkuroida kaverien kylkeen kiinni
Tämän vuoden kisareitti kulki Tanskan Aarhusista Helsinkiin ja jatkui Riian kautta kohti maalia Puolan Szczecinissä. Kisaan ilmoittautuneita purkkeja oli ankkurissa monenlaisia. Jotta kilpailu olisi jossain määrin vertailukelpoinen, oli laivat jaettu eri luokkiin, aluksen ominaisuuksista riippuen. Suurimmat alukset vaativat useiden kymmenien miehistön kulkeakseen sulavasti maailman merillä, kun pienimmät jollat etenivät kourallisella matruuseja. Tämän vuoden suurimman paatin titteli menikin meksikolaiselle sotalaivalle, Cuauhtemocille, jota ohjastamassa oli 276 merenkulkijaoppilasta vitivalkoisissa paraatipuvuissaan.
Venäläisiä merisotilaita pitämässä vahtia MIR-aluksen kannella
Alexander von Humboldt II -aluksen purjehdusoppilaat käärimässä rättejä - ei se kovin särmästi mennyt, miehistö tykkäsi roikkua mastossa useamman tovin
Purjeveneet olivat ankkuroituneet Helsingin edustalle neljäksi päiväksi ja aluksiin pääsi varsin vapaasti tutustumaan. Ei ole yllätys, että suurimmat laivat olivat myös kauneimpia ja yleisömeren tunku niihin loputon. Varsinkin ruotsalainen Götheborg vakuutti merirosvohenkisellä ulkoasullaan - ampuivatpa he kunnialaukauksia vanhoihin valloittaja-aikojen tyyliin tykeillään satamaan saapuessaan kuin sieltä poistuessaankin purjeiden paraatissa. Jottei tapahtuma olisi pelkkää purjehtimista, oli yleisölle oheistoimintaa tarjolla yllin kyllin - siitä pitivät huolet kotimaisten artistien kärkikaarti.
Osa venäläisen MIR-aluksen hurjasta pelastuskapasiteetista
The Tall Ship Races Helsinki
http://www.tallshipsraceshelsinki.fi
Taakse jääneenä viikonloppuna oli Stadi täynnä erilaista tapahtumaa. Paikastaan auringonalla kamppaili monien muiden joukossa Hustle HKI, räppiin ja hiphoppiin erikoistunut kaksipäiväinen urbaanin musiikin festivaali. Alkuperäisen suunnitelman mukaan karkelot oli tarkoitus järjestää ulkoilmassa Suvilahdessa, mutta viime hetkellä tapahtumapaikaksi vaihtuikin ravintola Circus ja pienempi sivulava sijoitettiin lähistöllä olevaan Henry's Pubiin. Reissubloggarin oli siis aika vetää löysin kaapista löytyvä huppari ylleen ja lähteä könyämään kohti sykkivää bassobiittiä. Peitteeni olisi täydellinen, kunhan vain muistaisin notkua flegmaattisesti polvista ja huudella tasaisin väliajoin YO YO Mofos YO!
Hustle HKIn päälava Circuksessa
Koko show meni suorana läpi Bassoradion eetteriin
Ulkoilmasta ravintoloihin siirryttäessä kieltämättä menetettiin aimo annos festivaalitunnelmaa. Sisäänastellessa ei ollut lainkaan samaa kutkutusta kuten yleensä festivaaliporttien alla - ihan mitä tahansa kun yleensä voi sattua. Nyt asteltiinkin kliiniseen ravintolaympäristöön ja kaikki tuntui olevan nähty jo ennalta. Onneksi kuitenkin artistit onnistuivat nostattamaan fiilistä takaisin kohti korkeuksia!
Omaan korvaan parhaimmat setit tarjosi sivulava, jossa meno oli niin sanotusti todella diippiä douppia eli taagii jööttiä eli kunnon truu uugee skeneä. Pikkulavan riimeissä ruodittiin ajankohtaisia ja ajattomia aiheita ja lavan etureunassa olleet tosifanit nytkyivät läpi illan tasaiseen tahtiin riippumatta siitä kuka sinne lavalle kiipesi. Oikeastaan ei aina näyttänyt olevan väliä silläkään oliko lava hetkellisesti tyhjillään tai toimiko äänentoisto. Sivulavalla nähtiinkin varsin hämmentäviä kotimaisia artisteja läpi viikonlopun. Päälavalle Circuksen puolelle oli kiinnitetty vähän enemmän ja ehkäpä myös laajemmin tunnettuja nimiä. Kotimaisten vaihtoehtoräppäien ohella tilan ottivat haltuun muutamat ulkomaiset huippunimet. Liekö kova kilpailu festareiden ja tapahtumien välillä aiheuttanut väsymystä festarikansassa, sillä huippunosteessa oleva, Hustle HKIn isoimpia nimiä oleva Miguel sai soittaa lähes puolityhjälle ravintolalle eikä narikoille valunut hiphopväki meinannut jaksaa edes encorea hurrata. Ehkä meno Hustle HKIssä oli liiankin rento... jännityksellä jäämme odottamaan näemmekö tätä festivaalia jatkossakin ja millaiseksi konsepti muodostuu.
Ruger Hauer kuumottamassa yleisöä
Hustle HKI
Kautta ammoisten aikojen Skandinavian hurjat ja sarvipäiset matkamiehet seikkailivat avonaisilla purjeveneillään pitkin valtameriä. Viikinkiveren virratessa vahvana tunsin välttämätöntä tarvetta lähteä valloittamaan tuntemattomia rannikkoseutuja. Tulisin löytämään tuulenpieksämiä luotoja ja asumattomia saaria, jotka ovat täysin eristyksissä nykyajan mukavuuksissa ja tavallisen tallaajan ulottumattomissa. Kenties voisin löytää jopa uusia mantereita ja julistautua keisariksi. Ajatus kärpännahkaisesta edustusasusta on varsin houkutteleva, joten toimeen! Ehta viikinki ei kuitenkaan lasikuituveneillä meriä kesytä. Päädyin Kaivopuiston rantaan katselemaan uusien maanosien etsimiseen soveltuvia aluksia. Kokoelma oli kiitettävän kattava, vaikkei aivan täydellistä viikinkivenettä vielä löytynytkään. Ankkurit ylös ja kohti ulappaa!
Hurjan viikinkimiehistöni ylimatruusit
Vajaan minuutin merenkäynnin jälkeen oli tunnustettava, etteivät armottomat vaahtopäät olleet juuri tänään minua varten. Onneksi edessä siinsi jotain valloitettavaksi kelpaavaa. Liuskaluoto! Siitä tekisin valtakuntani. Loikka veneestä Liuskaluodon laiturille paljasti tosin, ettei luoto ollut asumaton ja siten vallattavissa Erik Punaisen oppien mukaan. Toisaalta oli onni, ettei Liuskaluoto ollutkaan täysin vailla nykyajan mukavuuksia. Äärimmilleen treenattu kroppani kun vaati ankaran merimatkan jälkeen muutakin ravintoa kuin sammalta rantakallioilta. Haaksirikkoisten, veneilijöiden ja nälkäisten onneksi Liuskaluodolla palvelee Ravintola Skiffer!
Viikinkikään ei pelkällä vedellä elä - Skifferin ystävällinen henkilökunta piti hyvää huolta merenkulkijoista
Ravintola Skiffer tarjoilee rahtusen parempia liuskoja. Liuskat ovat etäisesti pizzoja muistuttavia herkkuannoksia, joissa on tuttujen pizzaelementtien lisäksi monenlaista maukasta ja eksoottistakin. Annos ei ole totutun pyöreä, vaan on pohja venytetty reilun kokoiseksi liuskaksi, joka tursuilee pitkälle lautasen reunojen yli vieden isommankin nälän mukanaan. Pohjan päälle on ripoiteltu tilauksesta riippuen esimerkiksi jokirapuja, chilejä, mansikoita ja vaikkapa vuohenjuustoa. Liuskavalikoima on monipuolinen ja ensimmäistä maistettuaan tekisikin mieli unohtaa linjojen tarkkailu ja tilata koko ruokalista läpi!
Yritin värvätä liuskojen parissa häärivää merimiestä viikinkiryhmääni, mutta kuulemma pipoon ei saa asennettua viikinkisarvia
Herkullinen Liuska Soignon sisältää Soignon vuohenjuustoa, mansikkaa, pinjansiemeniä, rucolaa ja basilikaa
Skifferin atmösfääri on varsin merihenkinen, kun kerran vetten äärellä ollaan. Vaikka annokset ovatkin viimeisen päälle gourmeeta, ruokaillaan ravintolassa aivan kuten karskit viikingit puisten pöytien äärellä, suolaisen merituulen hyväillessä ahavoituneita kasvoja. Parhaimmillaan Liuskaluodon Skifferi onkin aurinkoisena kesäpäivänä, jolloin ruokaillessaan voi tarkkailla veneilijöiden touhuja ja mitä Kaivopuiston rannassa tapahtuu.
Kuinka näistä liuskoista pääsee sitten nauttimaan, jos kokee olevansa enemmän tavallinen tallaaja kuin urhea viikinki? Se on varsin helppoa. Liuskaluoto sijaitsee kivenheiton päässä Kaivopuiston rannasta. Perille pääsee niin omalla veneellä kuin yhteysaluksellakin. Vaikka laiturialue on esteetön, ei yhteysalusta jyrkkine askelmineen ole suunniteltu liikuntarajoitteisille. Tosin tämänkin ongelman pystyi neljä riuskaa kantajaa kiertämään, saaden myös aluksen kipparilta tunnustusta siitä, kuinka tämä oli ensimmäinen kerta kun yhteysalukselle hypätään pyörätuolin kera. Liuskaluodolla veneilijöitä palvelee Gulf huoltoasema sekä mitä mainioin ravintola Skiffer liuskoineen. Yhteysalus kohti herkullisia liuskoja irtaantuu tasaisin välein Kaivopuiston rannasta laiturista, joka sijaitsee puolivälissä Caruselliin ja Kompassilaituriin nähden.
Skiffer Liuskaluoto
http://skiffer.fi/liuskaluoto/
Unohtiko reissubloggari itsensä Kallion kuppiloihin kesken kiihkeimmän kirjoituskauden? Ottiko luomisvimma niskalenkin? Mihin katosi kolme viikkoa kaikkeudesta? Huolestuneimmat lukijat ovatkin udelleet, onko kirjoituskone kanitettu käteistä vastaan ja Helsingin kesäiset kadut vaihdettu Sambaan Rio de Janeiron faveloissa. Ehkä? Kyllä? Ei kuitenkaan. Kadonneet kolme viikkoa. Kuulostaa ihan melankoliaa pursuavalta räminärokilta. Olisi varmasti hieno kappale. Saattaisi kyllä kärsiä sensuuristakin, jos sinne aivan kaiken kadonneista kolmesta viikosta lyyrikoisi. Siinä jää mielikuvitus toiseksi kun tositapahtumista aletaan inspiraatiota ammentamaan.
Saako reissubloggarikin välillä ottaa rennommin?
Siis mitä ihmettä? Tunnustan. Olen ollut runonkeräysmatkalla kuin Elias Lönnrot ikään. Se olikin sen verran reipashenkinen kansantarujen keräyskiertue, että siinä sai tuohikontti kyytiä ja virsut taitavat vieläkin olla hivenen hukassa. Äkkinäisessä lähdössä ei aina muista kertoa kaikille, että muistakaa kastella kukat kotona. Vauhdikkaissa käänteissä ei myöskään aina tarinointiin tarvittava tekniikkakaan pysy mukana. Se vähä joka pysyy, niin ei välttämättä kestäkään käyttökuntoisena. Aina oppii uutta. Ei kannata käydä sukeltamassa ja unohtaa kameran virkaa toimittavaa aparaattia taskunpohjalle. Toiseen taskuun unohtunut kynänpätkä ja nenäliina olivat kuitenkin aivan käyttökelpoisia pienen kuivaustuokion jälkeen. Nuotion loimussa tuolle nenäliinalle käsinkirjoitetut selonteot sekalaisista seikkailuista lähetin kyyhkyjen mukana kohti pääkallopaikkaa, mutta ilmeisesti myös kyyhkysissäkin on jotain vikaa kun näyttävät olevan vielä omilla teillään. Luonto-oppi ei kyllä koskaan ollut vahvinta osaamistani, joten voivathan nuo matkamuistiinpanot olla sidottuna vallan erilaisten tipusen ja laululintusen nilkkoihin.
Jatkon varalta En-Tule-Yöksi-Kotiin -reppu on pakattu täyteen sirpalesuojattua kamerapatteristoa ja lennätinlaitteistoa sekä taskussa pyörii kirjekyyhkyjen käyttöopas. Ja eipä sillä, eivät nuo kolme viikkoa täysin kadonneet ole ja kunhan horisontin heilunta hivenen tasaantuu, niin herkullisimpia seikkailuja tullaan vielä blogissa muistelemaan erityisellä lämmöllä ihanan takautuvasti. Joten siimat kireiksi, sillä kohta taas pärähtää ruudun täydeltä! Oikeastaan onkin parempi ryhtyä jo nyt pitämään ruudunpäivitysnappia pohjassa, etteivät yksityiskohdat vain mene ohi!
Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.
MIG-21 viettämässä eläkepäiviään katolle parkkeerattuna
Herkkuhetken aika
Kallion kivijalka puodeista löytyy myös muita herkkuja
Terassi on kovin hiljainen kosteana kesäpäivänä
Legendaarinen lippakioskikaan ei ole aiempaa terassia kutsuvampi...
Stadi on täynnä myös vieraiden valtojen vahtitorneja
Kovin kuluttavan selvitymisseikkailuviikon jälkeen voisi ottaa rennommin. Ehkä jopa rennosti urheillen. Olinhan ansainnut kovakuntoisilla suorituksillani Kallion kohteissa useita arvomerkkejä. Takanreunustani kun nykyisin koristavat lukuisten hymypoikapatsaiden lisäksi rikkilyödyn tuopin pohjarinkulalla sinetöity kunniamaininta uutterasta ahertamisesta syrjäkujakulttuurin saralla. Jotain kuitenkin vielä uupui - Tiger Woodsin kateudesta vihreäksi teettävät palkintopystit. On aika syöksyä golffin salaperäiseen maailmaan ja lunastaa olympiapaikka tuleviin kisoihin. Aurinkokin hellisi, mikä voisi aukottomassa suunnitelmassa mennä vikaan?
Mailapoikani vilvoittelee klubitalon varjossa
Keräsin golffiin soveltuvat kepit kasaan ja kurvasin kiireen vilkkaan Paloheinä Golffiin, jossa jokainen aloittelijasta vanhaan tekijään on tervetullut kokeilemaan golffin saloja. Tarjolla olisi opastusta, harjoitusalueita ja pelikenttää silmän kantamattomiin eikä portilla ensimmäisenä kysellä golfkerhojen jäsenyyksien perään. Täällä olisi hyvä aloittaa olympiaurakka, kärrystä vain käteen keppi, jonka päässä on suurin moukari ja huitomaan. Helppoa. Palloissa vain tuntui olevan jotain vikaa. Ilmeisesti pallotehtaalta on tullu kokonainen erä viallisia palloja, yksikään kun ei näyttänyt lentävän sinne minne olin sen juuri lyönyt. Hittoako näin viallisilla välineillä jäisin paikalle hieromaan, pakkasin romppeet ja päädyin patsastelemaan klubitalon terassille. Auringon alla oli hyvä olla, asetella golfhattua parempaan kulmaan sekä miettiä mihin kohtaa golfhousujani kiinnittäisin ensimmäisen sponssoritarran.
Tiikeri tutkailee lyönnin oikeaoppisuutta tassut pinkeinä
Koska päivän fyysinen sporttailu loppui lyhyeen oli kalenterissa mukavasti väljää pieneen autourheiluun kaupunkimaisemissa. Katujen varsiin ripoitellut iloisen väriset rajoitukset ja kiellot tosin hivenen hidastivat vauhdinhurmaa. Onneksi uudenkarheasta katukilpuristani uupui katto, joten tuuhea leijonanharjani hulmusi tuulessa vähän pienemmissäkin nopeuksissa. Lämpimän kesäillan helliessä komeita poskipäitäni kurvailin ristiinrastiin rantoja ja katselin kauniita kulttuurimaisemia. Renkaat hakivat täydellisintä ajolinjaa ja komensin cabriolettia kaupungin kapeilla kaduilla kohti auringonlaskua. Tosin on tunnustettava, että vaikka Helsingin katuverkko on täynnä rallikelpoista mutkaa ja shikaania, niin tällä kertaa parhaista kurveista vastasivat Pilepirkkonakin tunnettu Henna ja takapenkillä kahdensadan erilaisen kameran kanssa häärinyt Laura. Viimeistään nyt Tiger Woods on kateudesta vihreä.
Henna vilkuttelemessa kaksin käsin minulle... siis lukijoilleni. Laura puolestaan lymyilee kamerapatteristonsa seassa
Paloheinä Golf
Pjuh! Kallio kaikessa rosoisuudessaan vaikuttaa maailman parhaalta paikalta! Viikon mittaisen paikallisihmeiden penkomisen jälkeen olotila on kokeneellakin katujätkällä varsin rapsakka. Mitä enemmän kulmakunnilla kuljeskeli, sitä enemmän käsitti, miten viikko ei riitä edes kaiken kattavaan pintaraapaisuun kaupunginosan kaikista kuumotuksista puhumattakaan muista antimista. Tutkimusmatkaa on siis syytä jatkaa tulevassa vähintäänkin pistokokein... varsinkin, kun keskikesänjuhla tuli yllättäen ja pyytämättä muutenkin niin kovin ahdasta aikataulua sotkemaan. Toisaalta, juhannus tarjosi hieman hengähdystaukoa hektiseen kaupunkielämään ja siirsin leirini hetkeksi sivummalle kaupungin kaduista ja kävin hivenen pulikoimassa. Lätäkössä olikin hyvä huuhdella syntisten Kallioseikkailujen pölyt niskasta ja kehitellä uusia juonikuvioita kesäistä kaupunkia varten.
En hypännyt! Taustalla möllöttää superkuu
Eilen auringonpistoksen aiheuttama haahuilu ryhtiliikkeestä ja sen mukanaan tuoma työläisromantiikka ei välttämättä sovi herkälle hipiälleni. Olen enemmänkin työnjohdollista tyyppiä ja pidän pitkistä liikelounaista, etenkin niistä iltaan venähtävistä. Kallio onkin kuin luotu tätä varten! Kuumana kesäpäivänä kannattaa ehdottomasti lähteä kiertämään terassien tarjontaa. Samassa neuvottelupöydässä istuu usein monenlaista veijaria ja malja maljalta nouseva sosiaalisuus saa ujoimmatkin naapuripöydän sankarit kommentoimaan kovaan ääneen päivän polttavia uutisaiheita.
Roskapankki on jo 20 vuotta vanha instituutio ja Kallion finanssipuolen ylin oppilaitos
Erinäisten laskutapojen mukaan Kalliossa on erilaisia baareja sadan ja parinsadan väliltä. Aivan tarkkaa käsitystä aiheesta ei ole, koska yleensä laskenta katkeaa siinä kymmenennen kapakan kohdalla kokonaan. Yhdessä illassa harvoin ehtii siis pintaraapaisua syvemmälle näihin näihin modernin ajan ihmeisiin. Yksi asia kuitenkin on varmaa - helpostia putoavaa lientä tarjoillaan joka paikassa. Armoton kilpailu on myös pitänyt mukin hinnat matalina, ainakin jos vertaa keskustan juottoloihin. Vastapainoksi järkevälle hinnoittelulle maljan maiskuttajille tarjoillaan myös aimo annos rosoisuutta. Näillä kulmilla eivät siloposket tule sössöttämään kun Kallion kundit kiskovat keittoa.
Testiryhmä kalibroimassa antureitaan
Näiltä kulmilta ei paljoa matkustella. Postikorttien puutteessa leikellään sitten lehtiä koristeeksi
Kallion kapakoita pidetään nuhjuisina murjuina. Sellaisina, joissa Karhukopla notkuisi ja painisi nyrkit heiluen Ankkalinnan satama-alueella. Mielikuva on osittain oikea. Eräässäkin kuppilassa kehoitettiin vähän välttämään fotojen räpsimistä "koska osa asiakaskunnasta otattaa kuvia itsestään vain virkavallan valokuvaamossa". Rehellisissä juottoloissa sekoittuvatkin niin prosenttijengiläiset, salorat huurussa laahustavat elämässään epäonnistuneet hipsterit ja onneaan etsivät maalaiset ja yleensä vieläpä ilman suurempia kahakoita. Kunhan vain eivät erehdy huutelemaan vieraisiin pöytiin.
Yritin ottaa kuvaa yleisestä atmösfääristä, mutta herran mielestä hän oli kuvauksellisempi
Edullisimmassa stobessa on aina varjopuolensa. Niitä on mukava kumota useampikin, jos ei heti ensimmäisellä usko ettei kyseessä ollut kassavirhe. Palvelu on poikkeuksetta ripeää ja mutkatonta. Juuri sellaista, mistä pintaliitopaikoissa voi vain haaveilla. Kallion kievareissa ei juuri VIP-kortteja jaella ja kasvovippi määritetään arpien määrästä ja mallista. Stadin halvimman tuopin metsästys ei ole lastenleikkiä. Loputtomalta tuntuva määrä pysähdyspaikkoja saa kovakuntoisenkin keittomestarin luovuttamaan ennenaikaisesti eikä voittajaa voida noin vain valita. Stadin halvimman stoben etsintä jatkuukin herkeämättä läpi lähiviikkojen...
Muki maistuu myös Pääkonttorissa
Siltojen alla oleillessani päätin ryhdistäytyä. Eihän elämä voi olla pelkkää tanssia ja talousspriitä. Kysymysten sekalainen tulva täytti pääni, tosin tarkemmin asiaa tutkittuani täyteläinen tunne saattoikin johtua taskulämpimästä tärpätistä, joka oli vain salakavalasti kysymyksen muotoon naamioitunut. Mistä ihmeestä aloittaisin ryhtiliikkeeni? Mitä kunnon kansalaiselta, porvaria pelkäävältä työläiseltä oikein odotetaan? Ennen kaikkea, millaisessa murjussa sitä pitäisi oikein asustella, jos työläiseksi alkaisin. Postikaan kun ei suostu toimittamaan jokapäiväistä talousaviisiani tänne siltarumpujen katveeseen.
Työväenasuntomuseon pihapiiri ja yhä käytössä olevat kaupunginvuokra-asunnot
Kippasin liekkieliemen katuojaan ja lähdin laahustamaan kohti Työväenasuntomuseota. Siellä selviäisi varsin seikkaperäisesti, kuinka uuttera työmies on Helsingissä, erityisesti työväen Kalliossa asustanut kautta vuosikymmenten. Huolella entisöidyt hellahuoneet kertoisivat minulle millaista arki on ollut, kun pientä huonetta on asuttanut kokonainen perhekunta.
Heppa hellahuoneessa
Työväenasuntomuseo on perustettu vanhaan työläiskortteliin, joka pelastui vastoin alkuperäisiä kaupunginisien ajatuksia purkamiselta ja uudisrakentamiselta. Rakennus on valmistunut vuonna 1909 ja on siten Helsingin vanhin kunnallinen työväenasunto. Museon lisäksi pihapiirissä on edelleen muutama vuokra-asunto, joskaan eivät enää aivan alkuperäisellä tekniikalla varustettuina. Museon puolella sen sijaan on hyvinkin autenttista tavaraa tarjolla, pienenä erikoisuutena mainittakoon, että kahdessa asunnossa ovat nähtävillä ihan alkuperäisten asukkaiden käyttämät huonekalut ja tilpehöörit.
Kierrätyskö muka modernia? Ennen oli kaikki paremmin...
Pirtsakat oppaat ovat silminnähden innoissaan kierroksen aikana esitellessään erilaisia yksityiskohtia pitkin matkaa. Ja kuin tilauksesta samaan aikaan asumuksia katselmoimassa oli vanhempia rouvashenkilöitä, joilta ei meinannut tarina katketa kesken, kun he innostuivat kertomaan, miten olivat joskus muinoisina antiikin aikoina asuttaneet ihan vastaavia asuntoja Helsingissä ollessaan. Kuinka ollakaan, sattuipa eräs maturoituneempi neitokainen asuneenkin samassa pihapiirissä ennen ajanlaskun alkua. Kierros oli varsin kiehtova ja ajatuksia herättävä - kannattaakohan koko ryhtiliike ja aloilleen asettuminen vai viettäisinkö sittenkin vielä tämän kesän raikulipoikana rannoilla ja kalliolla.
Työmiehen päiväpalkalla saisin ostettua vaikkapa purkin lakritsia - ei ihan huono tarjous!
Työväenasuntomuseo
http://www.hel.fi/hki/museo/fi/Museot+ja+n_yttelyt/Ty_v_enasuntomuseo
Jo riittää luomukahvilat ja moderni halikulttuuri! Tomuisten kirjojen seassa seikkaileminen aikaansai janon. Valtavan janon. Kyseessä ei ollut vain tiedonjano ja tiesin kyllä konstit sen taltuttamiseksi. Oli pureudettava siihen Kallion kovaan ytimeen, josta villit tarinat kertoivat karskia kieltään. Siihen, miltä elo Kalliossa ja Harjussa on näyttänyt asunnottoman ja alkoholistien silmin. Halusin ehdottomasti tutustua tarkemmin tähän kadunmiesten alakulttuuriin. Ymmärtääkseni paremmin joviaalien humppaveikkojen elämää, kävin noutamassa ikonisesta Hesarin Alkosta flindan vahvaa vadelmaviiniä. Enää en ollut ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa eläviä tapahtumia.
Nykypäivän Kallio kosteana kesäpäivänä
Totuus on tarua ihmeellisempää. Siispä olisi seurattava vanhan liiton miesten touhuja ja ammennettava sieltä proosaa nykypäivän pullaa popsiville bloginlukijoille. Kierros Kallion takavuosien värikkääseen elämään olisi hyvä aloittaa Hakaniemen hallin kupeesta. Sää oli valmiiksi kylmän kostea ja hivenen sateinen. Se oli omiaan korostamaan autenttista tunnelmaa maailmasta, jossa ei aina kattoa löytynyt päänpäälle. Oppaaksi Kallion menneisiin tapahtumiin lähti folkloristi Heli Paakkonen, joka on kahlannut J.K. Harjun hyllymetreittäin tuottamaa aineistoa läpi ja siten tunsi vuosien 1920 - 1970 Kallion alueen maisemat kuin omat taskunsa. Tämä neito siis tietäisi tarkkaan, missäpäin ehkä vieläkin myytäisiin halkoja tai pimeää pirtua, kumpaa nyt sattuisi tarvitsemaan.
Leipäjono oli lyönyt luukut kiinni jo tältä päivältä
Väriä Vaasankadulla
Mutta kuka kumma on J.K. Harju? Harju oli itseoppinut kirjoittaja, joka asui kaduilla, kumosi kilvan kuppia ja oli samalla aikakautensa merkittävimpiä kansanperinteen kerääjiä. Toisinaan mesenaatit noutivat miehen putkasta ja sitten kirjoituskoneen kanista, jonka jälkeen paperille tallentui sosiaalihistoriallista mikroaineistoa viimeisten viikkojen tapahtumista ja tarinoista Kallion ja Harjun alueella. Tarinoita ja tapahtumia, joita vastaan oli tullut. Omien sanojensa mukaan Harju oli tokaissutkin: "Niin kuin Lönnrot pani kontin selkään ja lähti saloille, niin minä panen pullon taskuun ja lähden rannoille ja siltojen alle"
Kävely Piritorilta, tuolta ikuisen vapun aukiolta, läpi Kinaporin puistikon kohti Ratabaaria. Katukiveyksillä täytetyt maisemat muuttuivat hetkeksi varsin vehreiksi
Kävellen matka taittuu näppärästi kapeilla kaduilla ja tarinat ja tapahtumat hyppelevät vuosikymmeneltä toiselle. Matkan aikana selviää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa - paljastuipa sekin, että Siltasaaressa on asunut alle sata vuotta sitten jääkarhuja! Sattumalta kierroksella mukanaolevat vanhemman polven tieteenharjoittajat myös täydentävät ja lisäävät omia pieniä värikkäitä kertomuksiaan soppaan. Päätämme monivivahteisen aikamatkan Harjullekin tuttuun paikkaan, Ratabaariin. Helsinkiä on tosin muokattua vuosien saatossa, eikä Ratabaari ei ole ihan entisensä. Kiskot on korvattu asfaltilla, eikä sillan alla näytä juuri nyt ihan niin villiltä kuin Harjun kuvaelmissa. Jotain alkuperäistä on kuitenkin tallella. Sillanaluksen ominaistuoksu sateisena päivänä. Siellä on Kallion tarinat tehty.
Heli Paakkonen Ratabaarissa
Kallion Kulttuuriverkosto Ry
http://www.kallionkulttuuriverkosto.fi
Kallion Kulttuuriverkosto edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria ja järjestää muun muassa ohjattuja Kallioaiheisia kävelyretkiä sekä tuottaa tukimateriaalia omatoimikävelijöitä varten.
Kallio on tunnettu siitä, ettei siellä kursailla juomien kanssa kesähelteillä. Katuja pitkin tassutellessa vaikuttaa välillä siltä, että täällä nautitaan aamupala, lounas ja päivällinen samasta tölkistä. Helposti tiputeltavaa ravintoa tarjoillaankin kulmassa jos toisessa, mutta mistäpä saisi muutakin kuin pullovettä Keravalta?
Hieman piilossa oleva kahvilan ovi kutsuu kokeilemaan löytyisikö sieltä muutakin kuin keskipäivän keittoa
Cafe Cardemumma on varsin yllättävä veto keskellä Kallion kuppiloita ja todella miellyttävä vaihtoehto ahdistavalle aamuherätykselle. Omasta kotikaapista löytyvät viimekuinen maito ja kuivat murot kun voi korvata Cardemumman tuoreiden leivosten tuoksulla ja uunituoreella kahvilla. Varsinkin jos edellinen ilta on mennyt pitkäksi paikalliskulttuurin saloja tukiessa ja herätys raskaan yönraatajalla on hivenen tavanomaista myöhäisempi, kannattaa Cafe Cardemummaan pistäytyä lounasaikaan, jolloin kahvilassa on tarjolla Stadin parhaaksikin palkittu lounassalaattipöytä.
Askelen verran kynnyksen yli paljasti edessä notkuvat pitopöydät
Palkittu lounassalaatti mysteerilounastajalla testissä
Cafe Cardemumma on pienen pieni ja hyvin viihtyisä kahvila. Cardemumman leivissä ja leivoksissa välittyy kodikkuus, sillä ne leivotaan paikanpäällä houkutellen tuoksuillaan ohikulkijat kadulta katsomaan mitä ihmettä täällä tapahtuu. Tämä kavala kikka sai minutkin harhautumaan poluiltani. Kahdesti. Meno- ja paluumatkalla. Vaan eipä harmittanut, vaikka maistuva ja tuhti piiras on mitä omimpiaan puolustamaan saavutettuja linjoja kropassani, joka kuulopuheiden mukaan muistuttaa roomalaista pronssipatsasta.
Vastapaistettua
Mikäli sää on suotuisa, niin ihmisvilinää voi seurata Cardemumman terassilta. Ja voipa tarkkanäköinen yrittää palautua ajassa taaksepäin katsellen Cardemummaa vastapäätä sijaitsevan antiikkiliike Wanha Kaarlen tavarapaljoutta. Äkkivilkaisulla ikkunasta sisään näyttäisi Wanha Kaarlen varastossa olevan koko Suomen vanhat posliiniastiat aseteltuna siististi hyllyihin.
Wanha Kaarlen vahtiapina pitämässä liikkeestä huolta
Cafe Cardemumma
Kallion kirjasto komeilee näyttävässä rakennuksessa Viidennen linjan varrella Karhupuiston vieressä. Kirjasto on vast'ikään juhlinut satavuotissynttäreitään ja on ikäisekseen varsin viriili. Se kun on Stadin kaupunkikirjastojen kolmanneksi vilkkain toimipiste. Jos muita meriittejä haluaa kaivella, niin voidaan todeta, että Kallion kirjasto on myös Suomen ensimmäinen julkisilla varoilla rakennettu kirjojen lainaamo. Menneinä aikoina meno tosin oli varsin erilaista. Lukusalin lehtitelineet olivat suunniteltu siten, etteivät kaikenlaiset joutomiehet tule vain kuolaamaan uunituoreiden päivälehtien päälle ja kirjat oli lainattava suljetusta hyllyjärjestelmästä palvelutiskin henkilökunnan kautta. Lainauskiintiö oli tiukka - yksi kappale kaunokirjallisuutta, yksi kappale tietoa.
Kallion kirjasto jugendhenkisessä tyylissään
Kirjaston käytävillä liikkui huhua, että kirjaston rauhaa rikkoisi kummitus. Kävin pohjustamassa haamujahtia silmäilemällä sekalaisten rajatieteiden alle luokiteltuja alan ykkösteoksia, jotka tarjosivat runsain mitoin tärkeää tietoa kummitusten löytämiseksi ja karkoittamiseksi. Kokoelma on kattava, muttei täydellinen. Mielestäni rajatieteiden hyllyssä olisi syytä olla myös läystäke, joka opastaisi kädestä pitäen kuinka selviytyä mahdollisimman vähin vammoin Tauskin kesäkeikoilta. Ehkä tämä lyömätön opus oli lainassa...
Edessäni avautui seikkailujen maailma
Heitin haamuntorjuntarytkyt niskaani ja oli aika aloittaa kierros tavallisilta kuolevaisilta suljettujen ovien takana. Oppaanani toimi vanhan liiton kirjastotäti, joka oli pukeutunut kirjaston perustamisen taustalla häärineen voimanaisen Alli Tryggin tapaan. Sukelsimme panssariovien taakse kirjaston kellariin. Rikosromaanien ystävät olisivat näystä haltioissaan, sillä kivijalan vanha talonmiehen asunto on muutettu Suomen ilmeisesti laajimmaksi yksityiseksi dekkarikokoelmaksi, dekkarikirjastoksi. Talonmiehen ja kummitusten lisäksi Kallion kirjastossa on asunut muitakin merkkihenkilöitä. Ehkä nimekkäimpänä Paavo Nurmi, joka opiskeluaikoinaan asui alivuokralaisena ja kuivasi harjoitusvarusteitaan kirjaston pannuhuoneessa. Kuuluisten asukkaiden ohella Kallion kirjasto on vuosien varrella kokenut monenlaista, mutta näyttänyt selviytyvän hyvin ajan haasteista. Sodan kourissakin kirjasto säästyi pahimmalta, mutta vierestä pommitettu halkovarasto puusilppuineen teki pahaa jälkeä kirjoille. Näinpä tuon ajan kirjastonhoitajat puhdetöinään yrittivät pelastaa mitä pelastettavissa oli.
Dekkarikirjastoon on mahdollista päästä kokoelmia ihastelemaan, jos pyytää kirjastonhoitajalta oikein kauniisti
Kynä on miekkaa vahvempi, tässä tapauksessa kirja sirpaleita väkevämpi
Tovin käytäviä ja varastoja kolutessamme selventyi kummitustarinakin. Haamuntorjuntavälineet eivät havainneet tällä kertaa mitään poikkeavaa, mutta perimätiedon esittämien arvausten perusteella syylliseksi kummitteluun epäillään kirjaston ensimmäistä johtajaa, joka mahdollisesti käy satunnaisesti pitämässä kirjaston järjestystä ja rauhaa yllä. Vanha johtaja saattaisikin hetken ihmetellä nykyistä kirjastoa. Paksujen nahkakantisten kirjojen lisäksi Kallion kirjasto järjestää satunnaisesti elokuvanäytöksiä ja tarjoilee monenlaista multimediaa kulutettavaksi. Niin ne ajat muuttuvat.
Tarkat muistiinpanot sadan vuoden takaisista satutunneista. Kirjanpito kertoi kuka oli kiltisti ja mikä oli tarinan opetus
Helsingin kaupunginkirjasto
http://www.hel.fi/hki/Kirjasto/fi/Etusivu
Kallio, Berghäll. Pitkänsillan takana, Helsinginkatuun päättyvä kaistale maata. Tämä menneinä vuosina työväen mekkana tunnettu kaupunginosa itäisessä kantakaupungissa. Kaupunginosassa, jossa asunnot ovat pieniä ja väkijuoma virtaa vikkelämmin kuin vesi vanhoissa putkissa. Pimeiden pirtupullojen ja karskien Sörkänkundien aikakaudesta Kallion alue on kehittynyt hivenen hipsterimpään suuntaan ja tarjoaa kuppiloiden ja leipäjonojen lisäksi Stadin parhaita lähipalveluita, luomukahviloista kulttuuritoimintaan. Ennen oli kaikki paremmin, sanotaan. Vaan mitä kaikkea legendoja tuolla hurjalla alueella olisikaan kerrottavanaan? Miltä maistuu vahva vadelmaviini? Saako leipäjonosta tuoretta sämpylää? Mitä sisältyy Stadin parhaaseen lounassalaattiin, myykö Roskapankki velaksi? Kalle Päätalolla on Iijoki-sarjansa. Tästä on paha pistää paremmaksi, mutta yritetään, sillä Ytimen varjossa polkaisee käyntiin viikonmittaisen Kallio-saagansa, tuon modernin selviytymisseikkailunsa tuolla iloisten kadunmiesten kaupunginosassa!
On aika ottaa suuntimaksi Kallio ja antaa katujen puhua
Viikonvaihteen tarjoillessa erilaisia vauhdikkaita vaihtoehtoja on välillä hyvä rauhoittua hetkeksi ja ottaa etäisyyttä tavanomaiseen. Pikkulinnut olivat minulle visertäneet tarunhohtoisesta paikasta, jossa pöydät notkuisivat erinomaisista oluista ja varastot pursuaisivat mitä monivivahteisempia viskejä hyviä ideoita synnyttämään. Tuon profetian mukaan Puotilan kaupunginosa, välipysäkki ennen todella villiä itää, olisi varustettu Suomen parhaalla olutravintolalla. Alati kiihtyvä suun napse kertoi vahvasti siitä, että on aika etsiä Olutravintola Pikkulintu!
Pikkulinnun maine on kiirinyt kautta maan erilaisten palkintoseremonioidenkin puolesta
Oli siis sukellettava syvälle maanalle ja loikata oranssin menomakkaran kyytiin. Ehtojen suurkaupunkien tyyliin Helsingissä elämää helpotetaan metrojärjestelmällä, joka kiidättää myös tulevana syksynä matkustajia idän ja lännen välillä viimein kokeiluluonteisesti yöaikaan. Helsingin tuubi hakee vertaistaan. Jos se ei ole sentään maailman lyhin niin ainakin maailman pohjoisin metro. Eksymistä metrojärjestelmään on edistetty sillä, että kiskot haarautuvat ennen idän viimeisiä asemia ja jokatoinen metrojuna jatkaa matkaansa aina siihen väärään paikkaan. Toisaalta metro on sentään aina yhtä pirteän oranssi väritykseltään.
Matka kohti odotettua itää alkoi maanalla
Pikkulintu sijaitsee kivenheiton päässä metroasemalta. Metroaseman välittömästä läheisyydestä riippumatta kyseessä ei ole mikään peruskievari, vaan vastaanotto on ystävällinen ja asiantunteva. Runsaasta olutvalikoimasta menee kokeneenkin matkaajan pää sekaisin sekä viskivalikoima hakee vertaistaan. Viskeissä Pikkulintu on erikoistunut single maltteihin eikä jätä näiden ystäviä pulaan.
Pieni pala Pikkulintujen maailmaa
Mikäli monipuolinen tarjonta tahtoo sekoittaa hankaloittaa viattoman matkamiehen valintoja, on uusista ja erikoista vaihtoehdoista mahdollista saada pienen pieniä maistiaisia ennen ostopäätöksiä. Erikoisuutena voitaneen mainita, että suupieliä voi hyväillä kahdella Pikkulinnun omalla viskillä, joka on varsin harvinaista Suomenmaalla. Mahdollisesti tämän johdosta asiakkaita saapuu paikalle tasaiseen tahtiin ympäri maata.
Tarvittaessa matkamies saa myös monista maukkaista vaihtoehdoista maistiaistarjottimen
Pikkulinnun terassilla on mukava maistella niin oluita kuin vahvempiakin mallastuotteita. Nelijalkaisille ystäville talo tarjoaa raikasta vettä
Vaikka olutravintola Pikkulintu sijaitsee hieman etäämmällä kaikista kaupungin kotkotuksista ja matka kaiken keskeltä Stadin ydinalueilta vaikuttaa kokemattomasta kartanlukijasta varsin pitkältä, on Pikkulintu ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen pyhiinvaelluskohde oluiden ja viskien ystäville! Eikä tuo matka-aikakaan näyttänyt varttia pidempään vievän...
Pikkulinnun naapurissa on myös tekemistä perheen pienemmille
Olutravintola Pikkulintu
Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.
Pitkäsiltaan on kaiverrettu kullekin muistutukseksi merkki siitä, kenen tonteilla tässä oikein rymytään
Mitä nämä kaikki laput ovat?
Kadun varret pursuavat viimeisen päälle viritettyjä rasseja!
Tärkeä siisteysväline, jonka elämästä tuskin on väriä puuttunut
Vanhemman vuosikerran aikakausilehti
Maanalainen pannuhuone, jossa tarinan mukaan yksi Suomen suurimpia urheilijoita kuivasi harjoitusvarusteitaan - ken arvaa kuka?
Istutustalkoot puistossa
Pihatontun korvike
Helsinki
Hoiperrellessani pitkin kaupungin katuja armottomassa etunojassa pyöri mielessäni vain yksinkertaisia asioita. Halusin ripeällä aikataululla vilvoittavaa virvoketta sekä tuhtia ravintoa alati komistuvalle keholleni. Marssitahdin hiipuessa uupuneet silmäni näkivät katukuvassa jotain uutta ja merkillistä. Hieraisin varovasti silmiäni ja olin luulla näkyä kangastukseksi. Olin unohtanut uskollisen aavikkokypäräni majataloni narikkaan, joten helteen aikaansaamat hallusinaatiot saattoivat yllättää hetkenä minä hyvänsä. Hetken tutkittuani tarkemmin oli kuitenkin tosiasiat hyväksyttävä. Kyseessä ollut optinen harha vaan todellisen tuntuinen johtolanka johonkin, josta varmasti saisi kupunsa kylläiseksi!
Löytämäni johtolanka käänsi kulkusuuntani
Vihjeet johdattivat minut Teurastamo Helsinkiin, Tukkutorin laitamille. Edessäni siinsi Teurastamon Portti, joka yhtäaikaa viekotteli luokseen ja toisaalta aiheutti hienoista empimistä. Uskaltaisiko kaltaiseni, hyvässä lihassa oleva mahtisonni, askeltaa lihamestarien tarkkaavaisten silmien alle tutkailtavaksi. Voitin pelkoni ja marssin oven karmit kolisten Teurastamon Porttiin. Vanhasta porttivahtien asemapaikasta paljastuikin mitä mainioin lihakauppa, josta saisi lihatuotteiden lisäksi myös monenlaista lounasta sekä tietenkin aina ihanaa nyhtöpossua* ateriakokonaisuuden muodossa!
Mahdollisesti Stadin maukkain nyhtöpossuannos
Roslundin lihakauppa on lihan lisäksi täynnä pieniä yksityiskohtia
Teurastamo on rouheasta nimestään huolimatta varsin leppoisa paikka ottaa lungisti. Vanhat punatiiliset rakennukset eivät enää palvele entisessä tarkoituksessaan vaan on niistä on entrattu hipahtava kokonaisuus, joka pyrkii nivomaan yhteen ruokailun autuuden, kultturellit nautinnot sekä luovan ilmapiirin. Alati kehittyvällä alueella toimii Roslundin lihakaupan ja bistron lisäksi muita makuelämyksiin erikoistuneita laatupuoteja.
Teurastamo Beach vanhan Kellohallin edustalla tarjosi miellyttävän ruokalevon
Teurastamo tarjoaa matkaajalle myös palan avointa kaupunkitilaa. Makumaailman nautintoja voi sulatella aurinkotuoleissa pötkötellen Teurastamo Beachilla tai kellahtaa puiden vilvoittavaan varjoon viritettyyn riippumattoon. Vastahankitut entrecoteet voi tiristää vapaasti käytössä olevilla grilleillä ja näyttipä Teurastamon puolesta olevan tarjolla grillityökalut ja välttämättömimmät tykötarpeet aina hiilistä sytytysnesteisiin. Vain muut oheisnesteet jäävät grilliseurueen oman harkinnan ja hankintatoimen varaan. Lisäksi hehkuvalla hiilloksella lihaa grillatessaan voi aito alfauros samalla vilkuilla epäuskoisesti myhäillen, kuinka biodynaamisten kaupunkilaisten turnipsiviljelmät kukoistavat pienissä multasäkeissään Teurastamon reunalla.
Todella pienviljelijöiden pieniä säkkiviljelmiä
Teurastamo Helsinki on ollut nimensä veroinen vielä mustavalkofotoaparaattien aikaan. Nykyisellään meno Teurastamolla on muuttunut hivenen hipsterimmäksi
* Nyhtöpossu. Riivitty possu. Rakkaalla possulla on monta potraa nimeä. Maailmalla tuntevat tämän gastronomisen herkun nimellä Pulled Pork.
Teurastamo Helsinki
Samba! Bumba bumba, rumba, SAMBA! Tietotoimistoni mukaan Stadiin olivat rantautuneet Suomen kovimmat sambakoulut mittelemään mestaruuksista. Tarjolla olisi niin mainetta ja kunniaa pukukilpailuissa kuin karnevaalikulkueessakin sekä Suomen kuumimmat sambakekkerit päivän taittuessa illaksi. Tästä olisi otettava selvää, sillä Grimmin satujen teemaan asustautuneet sambailijat suorastaan vaativat ääneti mukaansa. Tällöin ei juurikaan kysellä, oliko tullut lainattua edellisenä iltana jo hivenen huomista yöelämän pyörteissä.
Lumikki sambatunnelmissa
Sen sijaan, että kulkuetta katseltaisiin yleisörynnistyksen seasta ja yritettäisiin kyynerpäillä raivata tie hyvälle paikalle, jossa nauttia sambavaunuissa keikkuvista ja vähäpukeisista... hmmm... rumpurytmeistä, oli keksittävä jokin uudenlainen lähestymistapa tilanteen haltuunottamiseksi. Näinpä päätin soluttautua itse kulkueeseen! Kävin puhdistamassa paikallisen naamiopuodin irtohöyhenistä, öljysin lihakseni ja otin paikan turkulaisen Samba Cariocan isomman vaunun varakipparina! Varakipparin tehtäviin kuului myös olla osa vaunun käyttövoimaa ja jammailla yleisömeren edessä parhaita poseerauksia esitellen.
Sambalavetin ykköspilotti kipparihattuineen valmistautumassa lähtöön
Samba Cariocan suuremman karnevaalilavetin keulakoriste lienee täysin katulaillinen
Kun yleisö oli ensin saanut varsin vapaasti tutustua Senaatintorille raahattuun rekvisiittaan annettiin marssikäsky kulkueelle ja oli aika ottaa jo hyvin öljytyt lihakset esille. Joutsenkärry lähti matkaan kärkiryhmässä varakipparin jammaillessa loputtoman kamerameren ympäröimänä. Hyvin muodostonut kroppani komeileekin tätä nykyä lukemattomissa kotialbumissa ja uskoakseni - lainkaan kotiinpäin vetämättä - keskiaukeamamateriaalina...
Marssikäsky kohti Esplanadia
Milja ja pukukilpailun kakkossijoittunut riikinkukkoasu raivasi väylän auki
Varakipparin ja vaunun käyttövoiman vastualueelta pääsi nauttimaan karnevaalitunnelmasta parhailta paikoilta
Yleisö näytti viihtyvän varsin hyvin kulkuetta seuratessaan, joskin turistit olivat hivenen hämmentyneen näköisiä. Ilmeisesti he eivät vain olleet tottuneet Rio de Janeiromaiseen tunnelmaan täällä Napapiirin tuntumassa tai sitten ylväs olemukseni aiheutti aiheestakin hymynkareita. Pari tuntisen vaunun puskemisen jälkeen suuta kuivasi kuin santapaperia ja oli jätettävä kauniit ja rytmikkäästi keikkuvat... hmmm.... sambasaundit taakse ja lähdettävä etsimään vilvoittavaa ja hivenen varjoisaa terassia, jossa kerätä voimia illan päätöskekkereihin.
Suomen Sambakoulujen Liitto ry
