Konsta

Vuodesta 1997 lähtien on Vesannolla kilpailtu sahansoittamisen Suomen mestaruudesta. Useat kymmenet katsojat sulloutuivat pieneen puurakennukseen viiden kilpailijan mitatessa sahansoittotaitojaan. Yleisölle oli tarjolla myös makkaraa ja lettuja, jotka katosivatkin hyvin nopeasti nälkäisiin suihin.

Kilpailu koostui kahdesta kierroksesta. Ensimmäisellä kierroksella kaikki kilpailijat soittivat saman kappaleen, joka tänä vuonna oli Uralin pihlaja. Toisella kierroksella jokaisella virtuoosilla oli vapaus valita esitettävä kappale. Halutessaan esiintyjät pystyivät myös pyytämään taustamusiikkia joko kitaralla, haitarilla tai pianolla säestettynä. Lopulta kolme tuomaria ratkaisivat voittajan.

Kilpailussa voiton vei Sami Tupala, joka Uralin pihlajan lisäksi soitti Ave Marian. Biisivalinta ei ollut Tupalalle vielä ennen omaa esitysvuoroa selvillä, vaan mies päätti sen aivan esitysvuoronsa alla. Vaan väliäkös tuolla, voiton myötä valinta näytti osuvan täysin nappiin. Kilpailussa toiseksi sijoittui Kalevi Issakainen. Kolmannen sijan puolestaan sai Teija Liikamaa.

Sahansoittokisa oli kokemuksena ainakin jotain erilaista, mihin olin tottunut. Kisoista on aina silloin tällöin tullut kuultua ja nyt niitä vihdoin ja viimein pääsi katsomaan. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että näin ensimmäistä kertaa kisoja seuraavan on todella vaikea päästä juonesta jyvälle. Valtaosa kappaleista oli täysin vieraita, eivätkä sahat ainakaan auttaneet niiden tunnistamisessa. Oikeastaan ainoa tunnistamani biisi oli kaikkien soittajien yhteissuoritus, Satumaa, jonka tosin tunnistaisin vaikka korvaläpät korvilla ja kiinaksi laulettuna, niin monesti se on tullut kuultua.

Sahansoiton SM-kisat ovat mukavaa vaihtelua ja lähellä asuvien kannattaa ihmeessä käydä ainakin kerran haistelemassa kisatunnelmaa. Mitä enemmän sävelkorvaa ja musikaalisia lahjoja omaa, sen mielekkäämpi tapahtuma on.

Pienet sorit myös ylläolevasta videosta, joka muistuttanee hieman enemmän sillisalaattia kuin tapahtumakoostetta. Tavoitteena oli aluksi miksata kaikki Uralin pihlajat yhdeksi viiden soittajan biisiksi. Kahden tunnin vääntämisen jälkeen huomasin olevani edelleen alkutekijöissä, sillä sävelkorvani ei yksinkertaisesti riittänyt videoklippien leikkelyihin oikeissa kohdissa. Koska kyseessä on kuitenkin musiikkitapahtuma, ei pelkällä kuvakoosteella pötkitä kovinkaan pitkälle, vaan ääntä ja liikettä on parasta näkyä. Pahoittelen!
 

Kesäisin monen suomalaisen tapahtuman kuvailuun riittää yksi ja ainoa sana - hulluus. Jotenkin kummassa olemme onnistuneet keksimään kännykänheiton, suojalkapallon, kesäpilkin ja ties mitä muita suoraan sanottuna sekopäisiä lajeja.

Omaperäisimpien lajien listalla kärkipaikkaa pitää kuitenkin eukonkanto. Sonkajärvellä jo 19. kertaa järjestettävät lajin MM-kilpailut ovat vuosi vuodelta saaneet enemmän huomiota myös ulkomailla. Osallistujia on tänä vuonna saapunut aina Australiasta asti ja mediaedustusta on lähetetty muun muassa Unkarista. Oli siinä kyllä Budapestin pojilla ihmetystä kasvoilla, kun ensimmäinen lähtö starttasi.

Jos kisalipun hinta jostain syystä kirpaisee liiaksi, tarjoaa myös porttien ulkopuolelle rakennettu markkina-alue paljon nähtävää. Vaikka myyntipaikoilla myytävät lomamatkat ja bändipaidat eivät innostaisikaan, kannattaa ainakin jok'ikinen arvontalomake täyttää ja käyttää. Onpa erään vakuutusyhtiön arpajaispalkintoina pyöräilykypäröitä, joita allekirjoittanut olisi viikko sitten Tahkolla kaivannut. Ruokapaikkoja alueella on aina makkaragrilleistä perinnejäätelökioskeihin. Lapsille on tarjolla viihdykkeitä possujunan, pallonheiton ja pomppulinnan muodossa.

Lauantain ohjelma alkaa karaoken finaalilla. Pian tämän jälkeen starttaa eukonkannon joukkuekisa, jossa kuusi joukkuetta taistelee maineesta ja kunniasta. Samaa eukkoa kantavat vuorotellen kolme ukkoa, jotka vaihtopaikalla sammuttavat janoaan pullollisella kivennäisvettä ennen matkan jatkumista. Voittajasta ei ole epäselvyyttä, kun kylän oma joukkue Sonkarun saapuu maaliin mykistävällä puolen minuutin voittomarginaalilla.

Noin tunnin mittaisen breikin jälkeen viikonlopun päätapahtuma, todellinen eukonkantokisa alkaa. Yhteensä 46 paria selvittää reitin läpi ja lopulta voittajan korokkeelle nousevat Ville Parviainen ja Janette Oksman. Toiseksi jää pitkään kärkipaikkaa hallussaan pitänyt brittikaksikko Rich Blake Smith ja Anna Marguerite Smith, joille kilpailu on heidän ensimmäisensä. Mitalikolmikon täydentää viime vuoden mestaripari Taisto Miettinen ja Kristiina Haapalainen.

Ensimmäisen eukonkantokisavierailuni jälkeen on hyvin todennäköistä, että palaan Sonkajärvelle vielä jonakin toisena vuonna. Ilmapiiri niin kisa-areenalla kuin aitojen ulkopuolella kojuilla on huikea ja sen kokisi uudestaan enemmän kuin mielellään. Kilpailemaan lähden vasta, jos taustalla on joku todellinen älynväläysvedonlyönti.

Erityisen mielenkiintoista on nähdä, tuleeko kisoista vielä aikojen saatossa kansainvälisesti nykyistäkin isompi juttu. Kisoja katsotaan laajasti ympäri maailmaa ja osallistujia oli tällä kertaa Suomen ulkopuolelta kahdentoista parin verran, mutta lisää ehdottomasti mahtuisi mukaan. Olisihan se hienoa, jos eukonkannossakin nähtäisiin Suomi-Ruotsi –maaottelutrillereitä, tai miksei vaikka eri maiden välisiä maajoukkuejuoksuja.

Kuopion viinijuhlat on vuosittain yksi Suomen suurimmista festivaaleista. Viiniteltat ja esiintyjät houkuttelevat jälleen tänäkin kesänä satama-alueelle kymmeniä tuhansia ihmisiä, pääosin varttuneempaa väkeä. Omalta kohdaltani tämän kesän viinijuhlat olivat ensimmäiset, joihin ikää riitti osallistua, joten pakkohan tähän paljon kohkattuun tapahtumaan oli käydä tutustumassa.

Tämänvuotinen Kroatia&Slovenia-teema oli ilmeisen onnistunut. Ruokapuoleen en tutustunut mutta kuuleman perusteella se oli aikaisempiin vuosiin verrattuna huomattavasti parempaa. Paria viiniä tuli kyllä maistettua ja niille voi antaa vähintäänkin hyvän arvosanan.

Pientä ihmetystä herätti meidän alle parikymppisten viinijuhlijoiden vähäinen lukumäärä. Totta on se, että viinijuhlat ovat työikäisten festarit jonne erityisesti työporukat suuntaavat joka kesä virkistäytymään, mutta luulisi nyt juhlaintoa löytyvän myös nuorten keskuudesta. Kaikista kahdeksasta viinijuhlapäivästä valitsin tiistain ihan vain sillä ajatuksella, että Cheek vetäisi paikalle eniten nuoria ja siten erilaisia kaveriporukoita olisi alueella pilvin pimein. No, ei ollut, illan aikana nähtyjen tuttujen naamojen lukumäärän pystyi laskemaan kahden käden sormin.

Viinijuhlilla olisi ollut muina päivinä monta muuta hyvää esiintyjää, joita olisin käynyt katsomassa Cheekiä mieluummin, mutta nyt kävi kyllä onni onnettomuudessa. Vaikka olen kaikkea muuta kuin suuri Cheekin fani, niin pakko myöntää, että oli kyllä parhaita livekeikkoja missä olen koskaan ollut. Alan pikkuhiljaa ymmärtää sen, miksi stadionkeikat ovat kaverin kohdalla loppuunmyytyjä.

Tapahtuma oli muuten ihan miellyttävä kokemus, mutta toiste en luultavasti tule siellä käymään ilman suurempaa kaveriporukkaa. Paikallaolijoistakin hyvin tehokkaasti huomasi sen, ketkä olivat tulleet sinne yksin ilman suurempia suunnitelmia – ne, jotka olivat yksikseen juoneet itselleen tukevimman humalatilan. Tämän jälkeen nämä arjen sankarit sitten bongasivat meikäläisen kuvaamassa materiaalia tapahtumasta, juoksivat pullo kädessä huutamaan norjaa linssin eteen ja siten pilasivat valtaosan muuten ihan hyvistä videoklipeistä. Tattista vaan.

Jos muutaman isoilla tapahtumilla pakollisen häirikön sietää, ovat Kuopion viinijuhlat vierailemisen arvoinen tapahtuma. Mitä isommalla porukalla matkaan lähtee, sitä hauskempi ilta on luvassa.

Kuopiossa tietoa janoavien ja kulttuurinnälkäisten hätähuutoon vastaavat neljä kunnan ylläpitämää museota. Kuopion museossa voi tutustua mammuttiin, taidemuseossa von Wrightin veljesten teoksiin ja J.V. Snellmanin kotimuseossa tämän asumistapoihin. Neljäntenä museona on yhdestätoista vanhasta puutalosta muodostettu museo, korttelimuseo.

Korttelimuseo tarjoaa mahdollisuuden aistia 1800-luvun Kuopion elämää suoraan kaupungin keskustassa. Alueella sijaitsee useita vanhoja aittoja, jäljennös vanhasta apteekista, suutarin ja räätälin asuintuvat sekä erilaisia näyttelyitä. Ennen lähtöä saattaa olla myös paikallaan kuppi kahvia sekä tuore pulla museokahvilasta.

Tällä viikolla yhdessä museon aitoista toimii vastantekotyöpaja, jossa amanuenssi Marianna Falkenberg opastaa innokkaita valmistamaan vanhoja kunnon saunavastoja. Hyvän opastuksen avulla jopa meidän yleisesti kaikissa muissa käsitöissä noloihin tilanteisiin joutuvien on helppo onnistua latvojen sitomisessa. Lisäksi näin kesätiistai-iltapäivisin korttelimuseolla on mahdollista ottaa kutojan tuvalla osaa kehruutyöpajaan.

Kuopion korttelimuseon entisaikainen ympäristö on samalla sekä opettavainen että rentouttava kokemus. Mikäli kiertelyn ohessa on vain mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajatoimintoihin, niin suosittelen sitä lämpimästi. Asiantuntevien museotyöntekijöiden ohjaaman tekemisen avulla vierailukokemuksesta saa huomattavasti tavallista enemmän irti.

Kesä Kuopion kulmilla suuntaa illalla myös kohti Kuopion viinijuhlilla. Videomatskua sieltä olisi tarkoitus saada julkaistua jo heti huomenna, joten älkää ihmeessä unohtako tsekata blogia myös silloin!

Lidlin järjestämä Grillimaisteri-kilpailu on vuosien varrella laajentunut laajentumistaan. Alun perin puolivitsillä järjestetystä kilpailusta on tullut ruokapiireissä arvostettu ja sen voittajat ovat edenneet urallaan suomalaisen ruokamaailman huipulle. Myös palkinnoista ovat aikojen saatossa kasvaneet, tämän vuoden kärkeä hemmotellaan muun muassa lahjakorteilla ja grilleillä.

Kilpailun lisäksi Kuopion karsinnoissa yleisölle oli tarjolla myös useita muita viihdykkeitä. Päivän aikaan useaan otteeseen esiintynyt PistePiste vastasi omien sanojensa mukaan tapahtuman ”makkaransyöntimusiikista”. Kilpailuhenkisten, mutta grillauskädettömien ihmisten, oli mahdollista osallistua arvontoihin. Kymmenien metrien mittaisesta jonosta päätellen monet olivat myös hoksanneet, että tapahtumassa oli jaossa ilmaista makkaraa.

Varsinainen kilpailu koostui kahdesta eri karsinnasta, joista kuusi kilpailijaa selvisi myöhemmin iltapäivällä käytyyn finaaliin. Finaalin kaksi parasta jatkavat ensi sunnuntaina Helsingissä käytävään Grillimaisteri-finaaliin.

Suurena grillaamisen ystävänä kävin myös itse kuvailemassa tapahtuman tunnelmia. Millaisia herkkuja kuopiolaiset oikein osasivatkaan loihtia?
 

Heti kärkeen täytyy sanoa yksi asia – älkää tehkö samaa virhettä kuin minä, vaan käyttäkää maanteillä pyöräillessänne pyöräilykypärää. Kun vierestänne ajaa metrin päästä auto reilua kahdeksaakymppiä, niin voin sanoa, että jaloistanne tulee kuin hyvää italialaista spagettia. Se viima ja voima mikä ohitustilanteessa tuntuu, on aivan järkyttävä. Muutoin tuen täysin kaikkia ex tempore syntyviä ideoita haastaa itsensä ja suosittelen ehdottomasti toteuttamaan ne.

Tahko MTB on vuodesta toiseen Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma, keräten tänäkin vuonna eri sarjoihin huikeat 2149 pyöräilijää. Haastavasta maastosta tunnetun Tahkon alueelle rakennetut reitit valloittavat kilpailijoiden sydämet vuodesta toiseen. Monelle tämänvuotinen kisa on jatkoa pitkälle Tahko MTB -osallistumisputkelle, tosin paikalta löytyy myös sellaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet edes ajamassa Tahkolla.

Kaksipäiväisen tapahtuman ehdottomasti kovin puristus on perjantain ja lauantain välisenä yönä starttaava 240 kilometrin kilpailu, johon itsensä haastaa tänä vuonna 34 fillaristia. Lisäksi samaan aikaan liikkeelle lähetetään 126 yöpyöräilijää, joiden matkaksi kertyy 60 kilometriä. Yöaikaan käydyt kilpailut eivät todellakaan ole mitään suuria katsojamagneetteja, mikä tosin on täysin ymmärrettävää, sillä valtaosa viikonlopun kilpailulähdöistä starttaa jo samana aamuna vain muutama tunti viimeisten yöpyöräilijöiden maaliintulon jälkeen.

Joka vuosi löytyy myös joku, jolle pelkkä maaston aiheuttama haaste ei riitä. Muutamia vuosia sitten 60 kilometrin kilpailukierros ajettiin läpi yksipyöräisellä. Lisäksi kisoissa on nähty niin tandemeita, kickbikeja ja kuin muitakin ”ei niin maastopyörämäisiä” kulkupelejä.

Kello neljän aikaan aurinko alkaa taas paistaa. Maaliin tulleet pyöräilijät suuntaavat kohti saunaa ja sitä kautta hotelliaamiaiselle. Tapahtumaviikonloppu on kirjaimellisesti saatu polkaistua käyntiin, tosin iso liuta lähtöjä on vielä edessä.

Kaikki kilpailijat eivät ole aamuviideltä vielä edes saapuneet Tahkolle. Paluumatkallani vastakkaiseen suuntaan paahtaa letkoittain autoja, joiden katolla on pyörä tai kaksi. Määränpäätä ei ole vaikea arvata...

 

Lueteltaessa kuopiolaisia nähtävyyksiä, on vaikea jättää mainitsematta Pikku Pietarin torikujaa. Jo 25 vuoden ajan on Kuopion sydämessä sijaitseva ostospaikka tarjonnut sen vierailijoille mahdollisuuden tutustua perinteisiin käsityötuotteisiin sekä niiden valmistamismenetelmiin. Kahdentoista persoonallisen puodin ja kahvilan voimin pyörivän torikujan vetovoima perustuu erityisesti sen ilmapiiriin, jota voitaneen kutsua leikkisän savolaiseksi. Tunnelmaa on niin aittojen sisällä kuin ulkopuolella.

Käsityötuotteiden kirjo kujalla on laaja. Yhdessä aitassa myydään puusta tehtyjä koriste-esineitä, seuraavassa kivipohjaisia kelloja, kolmannessa kartoista tehtyjä säilytyskoreja ja yhdessä jopa silmälasikehysmateriaaleista valmistettuja koruja. Jokaisessa puodissa on varmuudella jotakin, mikä saa asiakkaat haukkomaan henkeään ja miettimään, mistä näitä ideoita oikein tulee.

Ja eihän Pikku Pietarin torikuja ole mitään ilman herraa itseään. Eräässä puodissa jutellessani korviini kantautui viulun ääni, jonka lähteenä oli nuoren, vanhanaikaiseen asuun pukeutuneen herrasmiehen soitin. 13-vuotias Eelis Karjalainen on yksi torikujan työntekijöistä, tosin kaupustelun sijaan hän keskittyy ihmisten viihdyttämiseen.

- Tämä on todella mukavaa työtä. Hakisin varmasti uudelleen myös ensi kesänä mutta en mahdu enää silloin Pietarin vaatteisiin, Elias sanoo nauraen.

Viulusoolon jälkeen Elias saa raikuvat aplodit torikujan asiakkailta. Pirteä nuorimies kerää sympatioita iloisuudellaan ja avoimuudellaan. Huhut kaupungilla tosin kertovat, että vielä muutama vuosi sitten Pietari olisi tehnyt ihmisille torikujalla kepposia ja aiheuttanut hämminkiä takataskusta roikkuvalla ritsallaan. Näin ei onneksi Eliaksen mukaan ole.

- Ei tässä niin voi tehdä, tuo ritsa on vain koriste! Tärkeintä on olla iloinen ja viihdyttää ihmisiä.

Ja ihmisethän viihtyvät. Aurinkoisen päiväni kruunaa kuppi teetä Tallikahvilassa, jonka jälkeen on aika jatkaa matkaa. Alun perin suunnittelemani vartin piipahdus torikujalla venyi reilusti yli tunnin mittaiseksi, vaan väliäkös tuolla – jokainen minuutti oli nautittu.

Huomenna Kesä Kuopion kulmilla suuntaa jälleen kerran Nilsiään. Luvassa on pitkä ilta, sekä erityisesti yö…
 

Joka tiistai toukokuun loppupuolelta asti on Siilinjärven torilla pelattu SiiPen toribingoa. Kolmen euron osallistumismaksua vastaan pelaajat saavat kolmen bingoruudukon lapun, josta parhaan tuurin omaavat pelaajat voittavat lahjakortteja sekä tuotepalkintoja. Jos voittoa ei jostain syystä napsahda, voi pettymyksen hukuttaa vaikka viereisessä kojussa isoon annokseen jäätelöä. Bingopisteen on tarkoitus olla torilla aina heinäkuun loppuun asti, joten käykää ihmeessä kokeilemassa onneanne ollessanne maisemissa.

Tänään paikalla oli bingokansaa noin neljänkymmenen silmäparin verran. Näkyipä joukossa vanhoja tuttujakin, joista en ole kuullut mitään useampaan vuoteen. SiiPen toribingo toimii siis hyvin myös kohtaamispaikkana.

Omalla kohdallani ei ollut tänään onni myötä, tosin hauskaa oli senkin edestä. Näillä näkymin tämänpäiväinen oli omalta osaltani sekä ensimmäinen että viimeinen toribingo tänä kesänä, tosin ainahan sitä sopii toivoa osuvansa vaikka vahingossa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Lisätunnelmia tapahtumasta löytyy yllänäkyvästä videosta.

Kuopion Kauppakatu on todellinen kulinaristin unelma. Kadun varrelta löytyy niin laaturavintolaa, baaria, grilliä kuin pitseriaakin ja valinnanvaikeus yllättää varmasti useaan otteeseen matkalla torilta kohti satamaa.

Osoitteessa Kauppakatu 13 sijaitsee kuitenkin hieman erilainen ravintola. Ravintola Sampo on omien sanojensa mukaan ollut jo vuosia Suomen paras muikkuravintola. Väitteen todenmukaisuus oli totta kai pakko käydä tarkastamassa myös itse.

Heti ravintolan lähettyville saapuessa ei jäänyt epäselväksi, mikä oli sen bravuuri. Iso ”muikkuravintola"-teksti oven yläpuolella ja muikkuruokaa mainostavat kyltit sen vieressä kiinnittävät jokaisen ohikulkijan katseen. Lisää mielenkiintoa herättävät savoksi väännetyt humoristiset lauseet ovissa ja ikkunoissa. Ravintola näyttää ulkoapäin montaa vastaavaa huomattavasti houkuttelevammalta.

Noin kello viiden korvilla Sampo oli jo kohtalaisen täynnä. Asiakaskunnan vaatekoodista saattoi päätellä sen, että suurin osa oli suunnitellut ruokareissua jo etukäteen pistäen ylleen jotain hieman arkipukeutumisesta poikkeavaa. Itse en ollut tähän varautunut, vaan saavuin paikalle poljettuani muutaman kilometrin suhteellisen reipasta pyöräilyvauhtia hiukset sen mukaisesti harottaen muuan paikallisen jalkapalloseuran ikivanhassa ja kulahtaneessa treenihupparissa sekä pölyyntyneissä farkuissa.

Tässä vaiheessa todistettiin yksi Sampon väitteistä todeksi – jokainen saa tulla sellaisena kun on, pääasia että tulee. Astuessani ravintolaan sain het’samantien palvelua, joka jatkui koko vierailuni ajan aina kun sitä tarvitsin. Vaikka salin puolella tarjoilijana ja laskuttajana toimi yksi ainoa henkilö, ei yksikään asiakas joutunut mielestäni odottamaan liian kauaa, että hänen tarpeensa täytettäisiin.

Ruoka oli huomattavasti parempaa kuin olin odottanut. Ovella mainostettu muikkukulho sisälsi noin 200 gramman edestä sitä itseään ja muutaman suolakurkun päälle, mikä oli määränä täydellinen. Annos ei ollut myöskään hinnalla pilattu, vaan sain vatsani täyteen paljon halvemmalla kuin mihin olin varautunut.

Vierailuni jälkeen ymmärrän täysin, miten Sampolla on varaa kehua itseään Suomen parhaaksi muikkuravintolaksi. Hyvä ruoka yhdistettynä vielä parempaan palveluun tekee ravintolasta paikan, jonne voisin kuvitella suuntaavani jatkossakin entisten keskustan suosikkiruokapaikkojeni sijaan. Suosittelen ehdottomasti vierailua Sampoon, oli kyse sitten pikaisesta vatsantäyttötarpeesta tai tarkkaan suunnitellusta illallispaikan valinnasta.

Kymmenen vuotta sitten kävin Kuopion torilla katsomassa taikurinäytöksen. Sain taikurilta valokuvan nimikirjoituksella, koska pääsin tämän avustajaksi yhden tempun ajaksi. Tuolloin ajattelin, ettei tästä parempaa päivää voisi tulla.

Tänään totesin olleeni väärässä. Illuusioteatteri Taikavuorta ja tuota kymmenen vuotta sitten nähtyä esitystä ei voi edes laittaa samaan lauseeseen.

Noin kymmenen vuotta sitten Jorma ja Aino Airaksinen rakensivat kotiinsa Nilsiään taikurirekvisiittavaraston. Varaston yhteyteen kuitenkin rakentui myös taikaesitysnäyttämö, jossa pidetään yhä viikottain näytöksiä. Salin seinustaa koristavat valokuvat taikuriparin uran varrelta. Yhdestä kuvasta Jorma on erityisen ylpeä - kuvasta, jossa hän istuu vuonna 1987 Pohjois-Korean silloisen johtajan, Kim Il-Sungin vieressä. Tuolloin Jorma esiintyi tämän 75-vuotispäivillä, ja sinne muuten ei moni taikuri pääse koko elämänsä aikana.

Tämänpäiväisen esityksen perusteella ei ole vaikea ymmärtää, miksi kaksikkoa on aikoinaan pyydetty esiintymään ties minne maailmalla. Tunnin mittainen esitys löi alituiseen yleisöä ällikällä. Välillä lavalle taiottiin kyyhkyjä, seuraavaksi villakoiria ja kohta sieltä sitten katosi kokonaisia esineitä. Tuntui siltä, kuin Jorma olisi voinut vaikka taikoa kaikille yleisössä olleille uuden auton!

Esityksen eräs hienouksista oli se, että siinä keskityttiin juuri taikuuteen ja illuusioihin. Vaikka Jorma viljelikin esityksen yhteydessä myös huumoria, ei sitä ollut liikaa, eikä huomio kiinnittynyt temppujen sijaan liikaa esiintyjään itseensä persoonana. Katsojalle ei missään kohti tullut sellaista hetkeä, että esitykseen ei olisi päässyt kiinni tai siitä olisi havainnut tyhjän kohdan.

Myös lapset pääsivät osaksi esitystä, milloin taikapuhalluksien ja milloin sauvanheilautusten voimalla. Kaikkein onnekkaimmat pääsivät jopa lavalle asti auttamaan mestaria tempuissaan ja saivat siitä palkinnoksi nimellä varustetut diplomit. Oli muuten pikasilmäykseltä melko paljon hienompi paperi kuin se, jonka aikanaan itse sain torilta.

Illuusioteatteri Taikavuori on jotain, mitä ei voi jättää näkemättä. Taikuriesitys ei ole vain yksi hyvä nähtävyys Tahkolle tehtävällä reissulla. Päinvastoin, se on yksistään hyvä syy lähteä kohti Nilsiää, jonka jälkeen voi tutustua muihin kylän tapahtumiin.

Ylläolevasta videosta näkee joitakin Jorman temppuja, jotka eivät vaatineet sen suurempia valmisteluita. Kaikkien hienoimmat temput on kuitenkin paras tulla katsomaan paikan päälle, ja takaan, että ylläolevat trikit ovat niihin verrattuna lasten leikkiä!

Illuusioteatteri Taikavuori ansaitsee ehdottomasti Turisti-Infon Huippumesta-sertifikaatin. Vaikka saavuin kotiin reissultani vasta noin kolmisen tuntia sitten, tuntuu jo nyt siltä, että tahtoisin nähdä esityksen uudestaan. Toivon todella, ja uskon myös, että taikuudesta ja magiasta saadaan nauttia Nilsiässä vielä pitkään!

Juhannuksena monet suuntaavat perinteisesti mökeille saunomaan, laavuille paistamaan makkaraa tai muuten vain lepäilevät... vaan minäpä lähdin juoksemaan, hiphei!

Runnin juhannusjuoksut on hyvin lyhyellä varoitusajalla kasattu tapahtuma Runnin kylpylän lähiympäristössä. Noin 70 osallistujan haaliminen on siten erittäin hyvä suoritus ja tulevasta juhannusjuoksuperinteestä puhuttiin päivän aikana monet kerrat. Lisäksi perheen nuoremmille oli tarjolla parikin erilaista lyhytmatkaa.

Loppuaikani matkalla oli ilmeisesti reilut 39 minuuttia mikäli kuulin sen nauhalta oikein. Tavoitteena oli juosta reitti noin 35 minuuttiin, joten sen suurempia riemunkiljahduksia ei miehestä tällä hetkellä irtoa... mutta onpahan yksi hyvä syy lisää tulla ensi vuonna uudelleen!

Ensi juhannuksen kalenteria suunnittelevia kehotan ehdottomasti kaartamaan Runnin juhannusjuoksuille. Puitteet juoksutapahtumalle ovat hyvät, mutta juoksijoita olisi hieno nähdä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Lenkkarit messiin ja mars matkaan, toivottavasti törmäämme ensi vuonna Runnilla!

Tapahtuman tilastot löytyvät osoitteesta http://kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti.com/?x103997=215710. Jostain kumman syystä meikäläisen kohdalle on pamautettu lähes kymmenen minuuttia todellisuutta parempi aika, vaikka eihän se näinkään kovin hullulta olisi näyttänyt... :)

Kuopion torilla laitettiin jalalla koreasti, kun Aira Samulin ja kumppanit auttoivat kuopiolaisia löytämään sisäisen parkettien partaveitsensä. Tanssin ohella discokansaa valistettiin myös sillä, miksi ja miten omia aivojaan kannattaa huoltaa. Yhteistyössä Suomen Aivosäätiön kanssa järjestetty tapahtuma toden totta puhdisti mieltä ja karkoitti stressiä, jota Samulin tapahtuman aikana kuvaili myös sanoilla "aivojen myrkky".

Tanssitunnelmaa kuopiolaisilta ei toden totta sateesta huolimatta puuttunut, vaan musiikin armoille antautui yksi jos toinenkin. Ajoittain näyttikin siltä, että valtaosa tapahtumaa seuranneista jammaili muiden mukanaan, toiset hieman laajemmilla ja toiset hieman pienemmillä liikkeillä, kukin tyylillään.

Kuopio tanssii ja soi -festivaali jatkuu vielä kahden päivän ajan. Mikäli keli vain suosii, kannattaa esimerkiksi huomenna tehdä retki torille, jossa samalla lavalla nousevat muun muassa kuopiolainen nuorisokuoro Beat sekä sirkustaiteilijat Netta Lepistö ja Maarit Utriainen.

Kesä Kuopion kulmilla jatkuukin näillä näkymin jo heti huomenna, kun askel käy Sorsasalon raviradalle. Lisää tavaraa tulossa blogiin siis silloin!

Rytökylä, Vehmersalmi. Kymmenettuhannet suunnistuksen ystävät kokoontuvat yhteen jännittämään sitä, mistä joukkueesta löytyvät maailman parhaat kompassinkäyttäjät sekä reitinräätälöijät. Maailman suurin suunnistusviesti, Jukolan viesti, on tullut kylään.

Kuopio-Jukola on järjestyksessään jo 66. Jukolan viesti. Perinteikäs kisaviikonloppu on vuodesta toiseen Suomen suurimpia harrastetapahtumia ja kirkkaimpia urheiluhelmiä. Yksi suurimmista syistä tämän helmen kirkkauteen ovat talkoolaiset, joita huhujen mukaan oli tämän vuoden Jukolassa jopa 5000 henkilöä.

Talkoolaisaktiivisuus näkyy erityisesti vehmersalmelaisista itsestään. Tuntuu, että lähes jokainen kyläläinen on ollut jotenkin mukana kisajärjestelyissä yhden myydessä makkaraa ja toisen naulatessa puuaitaa. Ja miksei, harvalle tulee elämässään enää toiste eteen sellaista onnenpotkua, että yksi valtakunnan suurimmista urheilutapahtumista järjestetään suoraan takapihalla.

Ensimmäistä kertaa Jukolassa vierailleena on pakko ihailla tapahtumassa vallinnutta ilmapiiriä. Koko viikonlopun aikana en ankarasta yrittämisestäni huolimatta törmännyt yhteenkään Mutrusuu-Muusaan tai Valittaja-Valluun. Vaikka suunnistus ei olisikaan ollut polvenkorkuisena se suurin koululiikuntasuosikki, on Jukolan viesti ehdottomasti positiivinen ja käymisen arvoinen kokemus.

Kesä Kuopion kulmilla jatkuu heti ensi viikon alussa, jolloin tutustun muun muassa aivodiscoon. Jep, ihan yhtä hullulta se kuulostaa myös omaan korvaani... asiasta on siis otettava mitä pikimmin selvää! :)

Heissulivei sinne päätelaitteen toiselle puolelle! Tätä tekstiä naputtelee Konsta, vastikään ylioppilaaksi valmistunut kuopiolaisturbo. Rakastan kitaran soittamista, ihmisten kanssa turinointia, uusia kokemuksia, sekä elämää täynnä vauhtia. Ja teetä. Sitä rakastan erittäin paljon.

Tänä kesänä toimin Kuopion alueella Turisti-Infon reissubloggarina. Kiertelen ristiin rastiin ympäri Kuopiota ja sen lähialueita tavoitteenani tutustua kesän kuumimpiin kohteisiin sekä menevimpiin mestoihin. Luvassa on tuttuun ja turvalliseen tapaan bloggaamista niin teksti- kuin kuvamuotoisesti, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrin tuottamaan myös säännöllisesti videomateriaalia. Ja niinhän se menee: jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin yksi video kertoo enemmän kuin Helsingin keskuskirjasto.

Luonteeltani olen ehdottomasti kesäihminen. Talvisin Suomessa on pimeää kuin kieron mielessä mutta kesäisin aurinko paistaa kellon ympäri hävittäen suomalaisista melankolisen olemuksen. Kuopio ja sen naapurikunnat ovat täynnä kokemuksia ja tapahtumia, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Lisäksi se on täynnä ihmisiä ja tarinoita, jotka tarvitsevat kertojan.

Alustavasti suunnitelmanani on aloittaa kierrokseni Jukolan viestistä ensi lauantaina. Vaikka kesän reitti tässä vaiheessa siitä eteenpäin on kaikkea muuta kuin lukkoon lyöty, on yksi asia kuitenkin varma – vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei voida välttyä. Minne ikinä tie viekään, toivon siellä olevan sekä iloisia ilmeitä että hyvä boogie – ja ehdottomasti myös sinä! Halataan kun tavataan,

Konsta

Ps: Hyviä kesäkohteita ei koskaan ole liikaa vaan ehdotuksia otetaan vastaan osoitteeseen reissubloggaaja@turisti-info.fi enemmän kuin mielellään. Viestin otsikon alkuun kannattaa laittaa merkintä ”Konsta Hotti”, jolloin se välittyy satavarmasti minulle eikä kollegoilleni toisella puolella Suomea.