Konsta

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä kesä Kuopion kulmilla. Monet kokemukset olen kokenut, uusiin ihmisiin tutustunut ja toivon mukaan myös hieman matkan varrella kasvanut. Iso kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet seurata seikkailuitani.

Kesän aikana sain niin tien päällä, Twitterissä kuin sähköpostitsekin runsaasti bloggaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän viimeisen kirjoituksen yhtenä tarkoituksena on antaa muutamiin niistä vastaus.

Eräs lukijoista halusi jossain välissä tietää, kuinka paljon kameralleni on kasautunut kesän aikana ns. pilalle menneitä otoksia ja voisiko niitä koota kesän lopulla yhdeksi videoksi. Äsken rupesin tsekkailemaan videoita läpi ajatuksenani alkaa editoida tällaista koostevideota, mutta valitettavasti materiaalia on kesän aikana kertynyt niin törkeästi, että kaiken sen läpikäymiseen menisi ikä ja terveys.

Samalla sain kuitenkin vastauksen toiseen esitettyyn kysymykseen: kuinka paljon blogia varten on tullut räpsittyä valokuvia ja kuvattua videoita? Valokuvia kertyi reilut kaksisataa, tosin valtaosa niistä tuli otettua lähinnä sillä ajatuksella, että niitä voi käyttää tarvittaessa jutun tekemisessä, jos videomateriaali olisikin jostain syystä epäonnistunut. Näin kävi esimerkiksi alkukesästä torikuja-aiheisessa kirjoituksessa. Uudella kameralla kuvatessani testailin uusia ja erilaisia videointiasetuksia ja lopulta huomasin kotona valtaosan matskusta olevan täysin julkaisukelvotonta. Ongelmitta ei siis tätäkään blogia ole kirjoitettu!

Videopätkiä kertyi sen sijaan paljon enemmän kuin olisin koskaan osannut odottaa. Jos kaikki kesän aikana kuvatut klipit haluaisi katsoa putkeen, pitäisi aikaa varata noin 17 tuntia ja 15 minuuttia. Lopullisten tuotosten yhteenlaskettu kesto on ainakin YouTubeen tehdyn Kesä Kuopion kulmilla -soittolistan mukaan reilut puolitoista tuntia, joten onpahan ollut ainakin vaihtoehtoja sen suhteen, mitä noin kolmen minuutin videokoosteisiin laittaa.

Joku kysyi myös sitä, mikä on omasta mielestäni ollut tämän kesän paras kokemus. Tässä kohtaa olisi tietysti luonnollisinta lyödä pöytään JIRA Karting -testi, suopotkupalloilu, löylynheittokisat tai joku muu juttu, missä kuvaaminen tapahtui kokeilun yhteydessä eikä yleisöstä käsin. Vastaukseni on kuitenkin jotain syvällisempää – kesän paras kokemukseni on nimittäin ollut se luottamus, mikä Turisti-Infolla on ollut suhaamiseeni ja koheltamiseeni koko ajan. Olen saanut päättää itse reissukohteeni ja tehdä blogistani täysin omannäköiseni. Lisäksi olen saanut aina tarvittaessa pidemmille reissuille auton käyttööni. Edes se, että olin ennen tätä kesää ajanut manuaalivaihteista autoa ajat sitten autokoulussa ei tuntunut olevan ongelma, vaan aina löytyi luottoa siihen, että kärry ja mies palaavat ehjänä perille.

Suuri kiitos Turisti-Infolle mahdollisuudesta viettää kesää näin, toivottavasti saitte mitä halusitte, minä ainakin nimittäin sain. Nyt on tullut kuitenkin aika pakata kamerat ainakin toistaiseksi laukkuun ja suunnata kohti uusia seikkailuita. Eihän sitä tiedä, vaikka tiemme vielä joskus törmäisivät – kenties Tampereen toreilla, Mäntsälän mestoilla tai vaikka Hollolan huudeilla.

Kiitos, Konsta kuittaa.

PS: Yhteydenotot blogiin liittyen kannattaa suunnata jatkossa Twitterissä käyttäjälle @KonstaHotti, Turisti-Infon sähköpostia en luonnollisesti enää lue. :)

Kuopion uima- ja keilahallia vastapäätä sijaitsevassa rakennuksessa on vuodesta 2002 lähtien toiminut Kuopion automuseo. Suomen Automobiili-Historiallisen Klubin Savon kerhon perustamaa museota on ylläpidetty lahjoituksin ja talkoovoimin ja se toimii varsinaisen merkityksensä lisäksi myös kerhon jäsenten tapaamispaikkana.

Museotila ei ole kovinkaan suuri, vaan heti ovelta sisään astuessaan vierailija näkee hyvin pitkälti kaiken sen, mitä museossa on nähtävillä. Reilut kymmenkunta autoa ja muutama moottoripyörä kertoisivat varmasti mitä mielenkiintoisimpia tarinoita, mutta niitä ei kyllä juurikaan tuoda esille. Itseäni olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää enemmän muutaman moottoripyörän taustoista.

Siitä ei voida kiistellä, etteivätkö kulkuneuvot olisi hienoja ja hyvin kunnossapidettyjä! Osa autoista on ilmeisesti jopa täysin ajokunnossa ja niihin törmääminen tiellä (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti) on täysin mahdollista. Lisäksi takaseinän lasikaapeissa oli muutamia metkannäköisiä taksamittareita, joita tuli katseltua hieman pidempikin tovi. Moottoripyöriä katsellessa bongasin muun muassa 1960-luvulla valmistetun Helkama Minin, joka toi mieleen oman mopoiän. Liekö oma entinen Helkamani vielä viidenkymmenen vuoden päästä samanlaista museokamaa kuin edeltäjänsä, saa nähdä.

Hinnalla Kuopion automuseo ei ole pilattu, sillä pääsylippu näyttelyyn maksaa vain neljän euron verran. Mistään tajunnanräjäyttävästä kokemuksesta ei ole kuitenkaan kyse, elleivät vanhat autot ja moottoripyörät ole suuria tunteita herättäviä kiinnostuksenkohteita. Ymmärtääkseni museon autot myös vaihtuvat ajoittain, joten en ihmettele yhtään, mikäli alan harrastajat palaavat vierailulle museoon vuosi toisensa jälkeen. Tavallisen museoita kiertävän turistin vierailu jää kuitenkin noin viidentoista minuutin mittaiseksi johtuen näyttelyn rajallisesta koosta sekä loppupeleissä erittäin pienestä informaatiomäärästä.
 

Rauhalahden kylpylähotellin takana sijaitsee tukkilaiskulttuurin tyyssija, Jätkänkämppä. Savusaunan ja kämpän ympärille rakennetun alueen viikoittaiset tukkilaisillat keräävät kerta toisensa jälkeen yhteen ison määrän sekä paikallisia että hotellivieraita, jotka tulevat nauttimaan savolaisesta huumorista ja löylyjen lämmöstä. Kukaan ei poistu Jätkänkämpältä suupielet alaspäin, vaan positiivinen ja rento ilmapiiri tarttuu jokaiseen vierailijaan jo porteilla.

Jätkänkämpän ehdoton helmi on savusauna, jonka huhutaan olevan myös maailman suurin savusauna. Neljälle laudekerrokselle mahtuu tukkilaisten omien sanojen mukaan noin kahdeksankymmentä saunojaa. Lempeiden löylyjen jälkeen myös pulahtaminen Kallaveteen on mahdollista, sekä erityisen suotuisaa, sillä saunan seiniin nojaaminen tekee selästä hyvin mustan.

Kahdeksaan asti kämpällä on myös mahdollista syödä kämppäillallista. Buffetpöydästä löytyy monenlaisia alkuruokia katajanmarjasilakoista lanttukukkoon. Pääruoaksi tarjolla on rosvopaistia erilaisten kastikkeiden kera, juureksia sekä uuniperunaa. Ja eihän kämppäruoka ole mitään ilman jälkiruokia!

Jätkänkämpän parhaimpiin puoliin lukeutuvat myös sen tukkilaisväen näyttelijät. Kahteen otteeseen illan aikana esitetään tukkilaisnäytös, jossa kämpän oma tukkijätkä esittelee taitojaan tasapainoillen ja temppuillen veden varassa kelluvien tukkien päällä. Esitystä säestää hanuristi, joka illan aikana laulattaa ihmisiä myös kämpän puolella.

Ympäri vuoden tiistaisin ja kesäaikaan myös torstaisin järjestettävät perinteiset tukkilaisillat eivät ole vain suomalaisille tarkoitettu juttu. Paikalle saavuttuani bongasin ensimmäisenä noin kahdenkymmenen saksalaisen turistiporukan, jotka alueen esittelykierroksen jälkeen suuntasivat kämppään nauttimaan kämppäillallisesta. Saunassa puolestaan tunnistin suomen lisäksi useampia muilla kielillä kommunikoivia henkilöitä – ranskalaisen, kolme saksalaista ja italialaiskaksikon. Tukkilaisnäytösten seuraamisessakaan savon kielen taitamattomuus ei haitannut, vaan esiintyjien elekielestä havaitsi helposti sen, mitä milloinkin yritettiin sanoa.

Mikäli majoitut Kylpylähotelli Rauhalahdessa, suosittelen todella paljon käymistä Jätkänkämpällä. Savusauna voittaa perinteisen kylpylän saunakokemuksen mennen tullen, joten pieni pääsymaksu löylyhetkestä ei todellakaan kirpaise liikaa.
 

1800-luvun lopulla syntyi ajatus siitä, että torin kaupankäyntiä tulisi yhdistää ja siistiä kokoamalla kaikki myyntipisteet neljän seinän sisään sikin sokin olevien myyntikojujen sijaan. Yhdessä rakennuksessa tuotteitaan ja palveluitaan myisivät joka säällä niin lihakauppiaat, kalastajat, suutarit, räätälit kuin leipuritkin.

Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, tuo ajatus on edelleen nähtävissä torin laidalla, vaikka torikauppaa käydäänkin yhä vapaasti ja laajalti varsinaisella myös torialueella.  Kuopion kauppahallin tarjonta on yhtä laaja kuin sen perustamisen aikoihin. Liikkeitä saman katon alla toimii tällä hetkellä noin kaksikymmentä.

Vaikka kauppahalli nimensä mukaisesti onkin keskittynyt tuotteiden myyntiin, on sillä iso merkitys erityisesti vanhemmalle väestölle. Aamulla hallikahvilassa lehteä lukiessani ja aamupalaa syödessäni viereiseen pöytään kahvittelemaan istui vanhahko herrasmies. Kymmenen minuuttia tästä tämän viereen ilmestyi kaksi eläkeiän jo selkeästi saavuttanutta herraa, joista toisen ”Jaahas, meidän Uunokin on jo herännyt” –toteamus ei jättänyt epäselvyyttä siitä, missä kolmikko arkiaamunsa viettää.

Hyvä henki kumpuaa myös myyntipisteiden myyjistä. Aamulla töihin saapuessaan myyjät moikkaavat toinen toisiaan ja muutama vitsikin vaihdetaan ennen siirtymistä oman tiskin taakse. Asenteen ymmärtää, sillä hapannaamaisen myyjän maine varmasti lähtisi leviämään kulovalkean tavoin, jolloin myyntipiste kierrettäisiin kaukaa.

Torikojuihin verrattuna kauppahallin myyntipisteissä on luonnollisesti enemmän tuoretuotteita, koska niille on olemassa kylmäsäilytysmahdollisuus. Ja ai että, miten syötävän hyvännäköisiä herkkuja kauppahalli onkaan täynnä.  Liha- ja kalakauppiaita on runsas joukko, yhteensä ainakin kuuden liikkeen verran. Lisäksi joukkoon mahtuu niin kondiittoreja, kukkakauppiaita kuin käsityöläisiäkin. Kierreltävää toden totta on.

Kauppahallin kahdesti läpi koluttuani kävelen vielä kerran hallikahvilan ohi. Sama ukkokolmikko on edelleen kahvittelemassa, mutta nyt pöytään on saatu myös aikaan korttipeli. Samalla kerrataan edellisviikonlopun formuloiden tilanteita, nauretaan ja otetaan taas vähän kahvia. Kauppahalli on herännyt uuteen päivään.
 

Muutama kilometri ennen Iisalmea Vitostien varrella sijaitsee Väisäsen kotilihan myymälä. Vuodesta 1996 nykyisellä paikallaan seissyt myymälän kahvio on monelle tuttu taukopaikka tarjoten sekä lounasta että itse tehtyjä leivonnaisia.

Ensimmäisenä ovesta sisään astuessa silmät osuvat isoon lihatiskiin, josta löytyy ties minkälaista potkaa ja pihviä. On nautaa ja lammasta, palvia ja makkaraa, leikettä ja hyytelöä – valikoima on lähes loputon! Laajaa tarjontaa hyödyntävät erityisesti paikalliset. Kahvitauon pidettyäni ja lähtöä tehdessäni paikalle pyöräili eräs ilmeisen usein myymälässä vieraileva tätihenkilö, joka ”halusi tänään kokeilla vuorostaan lihahyytelöä, sillä toissapäivänä ostettu ryynimakkara oli ollut todella hyvää.” Tuotteiden ostaminen suoraan tilalta tulee luonnollisesti myös halvemmaksi.

Kahvion yhteydessä toimii myös lähiseudun ja pienyrittäjien tuotteisiin keskittynyt myymälä. Tarjolla on muun muassa vieremäläisen Myllylän tilan luomuviljatuotteita, kuusamolaisen Kitkan Herkun kalasäilykkeitä sekä lapinlahtelaisen Hunajalähteen sinappi- ja hunajatuotteita. Hetken hyllyjä katseltuani bongasin Ruoveden Herkun konjakkisinappipullon, jonka lopulta päädyin ihan testimielessä ostamaan. Saa nähdä, millaista herkkua sitä tulikaan hankittua.

Erityisen silmiinpistävää on henkilökunnan palvelualttius. Lounasruokailijoiden kysyessä jälkiruokakahvin sisältymistä hintaan pelkän ”kyllä”-vastauksen sijaan tiskin takaa kuuluvatkin vastakysymykset ”tuleeko maitoa, entäpä sokeria?”, minkä jälkeen pöytään tuodaan kuppi kuumaa ilman, että asiakkaan tarvitsee liikahtaakaan.

Väisäsen kotilihan kahvio on hyvä vaihtoehto taukopaikaksi perinteisten liikenneasemien rinnalla. Ruuhkaa ja ylenpalttista meteliä ei ainakaan oman vierailuni aikana ollut nimeksikään, joten akut pian jatkunutta ajomatkaa varten latautuivat varmasti tehokkaammin kuin esimerkiksi muutaman kilometrin päässä olevilla huoltoasemilla.

Kuopion museo torneineen on yksi keskustan suurimmista ja samalla hienoimmista rakennuksista. Nelikerroksisen museon pysyvät näyttelyt ovat kulttuurihistorialliset ja luonnontieteelliset näyttelyt, jotka esittelevät sadan vuoden takaista itäsuomalaista elämäntapaa sekä suomalaisen luonnon vuosikiertoa. Perusnäyttelyiden lisäksi museotiloista löytyy muutama vaihtuva näyttely.

Puijon tornin ohella museo on toinen kulttuurikohde, joka Kuopiossa vieraileville sukulaisille ja ystäville ensimmäisenä näytetään. Sen perusnäyttelyt ovat jo vuosien ajan olleet kuopiolaisten koulujen vakiovierailukohteita, joten voitaneen sanoa, että lähes jokainen kuopiolainen lapsi ja nuori on joskus vieraillut museossa. Monen mieliin jääkin juuri museon ylpeys, suuri villakarvamammutti, jonka vuoksi sitä kutsutaan toisinaan myös ”mammuttimuseoksi.”

Tämän kesän aikana museossa on kolme vaihtuvaa näyttelyä, joista ensimmäinen tulee vastaan heti ovesta sisään astuttaessa. Pölyttäjät-näyttely kertoo, mikä pölyttäjien merkitys on siemenkasveille ja miten ne vaikuttavat sitä kautta ihmisten arkeen. Toisen kerroksen Elämää autiotaloissa –kuvanäyttelyssä tarkastellaan elämää ihmisten hylkäämissä taloissa, jotka eläimet ovat vallanneet. Kolmannessa kerroksessa vierailijoita odottaa vielä Mestarijuoksija Hannes Kolehmainen –näyttely, jossa voi tutustua juoksijalegendan mitaleihin, pokaaleihin sekä esimerkiksi harjoituspäiväkirjaan.

Pysyvistä näyttelyistä toisen kerroksen Luonnon vuosi –näyttely on se, joka ainakin omasta lapsuudestani on museosta jäänyt parhaiten mieleen. Talvi- ja kesäsali valaisevat vierailijoille eläinlajien tavoista selvitä ja jatkaa elämän kiertokulkua vuodesta toiseen. Näyttelyn yhteydessä ovat myös neandertalien luola, sekä totta kai jo mainittu mammutin valtakunta. Kaikkein pienimmille on rakennettu myös metsäteemainen leikkihuone, josta ainakin meikäläistä on saanut kymmenen vuotta sitten lähes väkisin repiä pois lähdön koittaessa.

Kolmannesta ja neljännestä kerroksesta löytyvät vielä näyttelyt perinteisistä Pohjois-Savolaisista elinkeinoista ja elämäntavoista sekä Kuopion historiasta. Lisäksi niiden yhteyteen on rakennettu kopiot Kuopiossa 1930 – 1960 -luvuilla toimineesta Karvosen kahvikaupasta sekä savolaisesta savutuvasta.

Jos Kuopion museo ei ole vielä tuttu kohde, kannattaa siellä käydä tutustumassa. Myös joskus aikaisemmin museossa vierailleiden kannattaa käydä katsomassa ainakin uusia vaihtuvia näyttelyitä, joista erityisesti Elämää autiotaloissa oli todella vaikuttava ja mieleenpainuva. Mikäli vierailupäivällä ei ole väliä, niin vinkvink, keskiviikkona sisään pääsee ilmaiseksi Veikkaus-kortilla!
 

Vuodesta toiseen rockhenkiset ihmiset kerääntyvät yhtenä viikonloppuna Kuopion Väinölänniemelle nauttimaan kotimaisen ja ulkomaisen rockmusiikin kärkinimistä. Neljän lavan ja reilun kolmenkymmenen esiintyjän voimin Kuopio RockCock on Suomen mittakaavassa merkittävänkokoinen festivaali, jota paikallisten lisäksi saapuvat katsomaan myös monet ulkopaikkakuntalaiset. Majoitus kaukomatkalaisille järjestetään läheiselle Maljalahden kentälle rakennetulla leirintäalueella.

Tämän vuoden tapahtuman ehdoton päätähti on saksalainen Scorpions, joka ottaa päälavan haltuun myöhemmin lauantai-iltana. Popedan, Juha Tapion ja muiden suomalaisten suosikkien rinnalla nähdään viikonlopun aikana myös muun muassa pohjoisirlantilainen Therapy? ja ruotsalainen H.E.A.T.

Meidän nelihenkisellä äijäporukallamme oli kuitenkin aivan eri suosikki. Perjantaina iltaviideltä päälavalla nimittäin esiintyi Haloo Helsinki!, joka oli pakko nähdä, ja tietysti eturivistä. Tästä johtuen istuimme neljästä eteenpäin lavan edessä paahtavassa auringossa, jotta saisimme paikat mahdollisimman läheltä ja siten kenties ylävitoset keikan aikana laulajalta. Lopulta toiveemme kävi toteen – olimme koko yleisön ainoat Ellin koskettamat kuuntelijat! Lisäksi sain kopattua yhden kitaristin viskomista Haloo Helsinki! –plektroista. Ei paha!

Hyviä esiintyjiä oli totta kai myös muita. Erityisesti mieleen jäi kolme bändiä: puolipaikallinen Rainbowcrash veti todella hyvän keikan Peräniemen Kasinolla, jossa paikalla oli sillä hetkellä harmillisen vähän kuuntelijoita. Toisen huippusuorituksen teki H.E.A.T, jonka energisyys tarttui yleisöön heti ensimmäisestä biisistä lähtien. Kolmanneksi, mutta ehkä vähiten yllättäen, perjantain yhden mielestäni parhaimmista esityksistä tarjosi Popeda.

Alueella oli niin ikään paljon muutakin häppeninkiä. Tavallisia krääsäkojuja halpoine aurinkolaseineen ja leikaulanauhoineen oli useita, samoin grilliruokapaikkoja. Myös anniskelualueita oli lähes joka puolella niemeä. Erilaisia pelikojuja oli tarjolla aina pallonheitosta tikaskiipeämiseen, joista jälkimmäistä kävin itsekin kokeilemassa sadan euron päävoitto mielessäni.

Täksi vuodeksi Väinölänniemen rantahiekoille oli rakennettu uusi rentoalue, joka tarjosi rohkeimmille mahdollisuuden muun muassa benjihyppyyn ja flyboardin kokeilemiseen. Kymmenen jälkeen myyntikojujen vieressä järjestettiin myös surmanajonäytös, jossa CageRiders-ryhmä uhmasi painovoiman lakeja ajaen moottoripyörillään rautapallon sisällä.

Vaikka mielipiteeni Kuopio RockCockista ovat aina välillä olleet hieman kriittiset, muuttuivat ne tänä vuonna kertaheitolla. Erityisen silmiinpistävää oli järjestyshäiriöiden vähäisyys, mistä iso käsi sekä järkevästi käyttäytyneelle festarikansalle että hyvin toimineille järkkäreille. Lisäksi järjestäjät pitivät varsinkin iltapäivällä lämpötilojen noustessa lähelle kolmeakymmentä huolen siitä, että yleisöä kasteltiin esitysten aikana muutamia kertoja vesisuihkuilla. Myös vesipisteitä oli enemmän kuin riittävästi.

Vaikka RockCockin liput ovatkin melko arvokkaita, suosittelen siellä vierailemista ainakin yhtenä päivänä, mikäli listoilta löytyy edes kaksi tai kolme ennalta kiinnostavaa esiintyjää. Monet bändit ovat karismaattisten lavaesiintymistensä ansiosta livenä tuhat kertaa parempia kuin radiosta kuultuina, joten niille kannattaa antaa mahdollisuus. 
 

Vaikka varsinainen Taidetori loppuikin jo sunnuntaina, on satamassa vielä tämän ja ensi viikon ajan mahdollisuus nauttia kesäteatteriesityksestä. Maanantaina ensi-iltansa saanut Santeri ja sataman arvoitus vie katsojansa matkalle Kuopion satamaan kertoen samalla hieman historiaa sen nähtävyyksistä ja kaupungin kuuluisuuksista, kuten Raninin myllystä, Lignell & Piispasesta sekä Minna Canthista.

Santeri ja sataman arvoitus eroaa perinteisistä teatteriesityksistä siinä, että sen tapahtumapaikat vaihtelevat aina Satamankulmalta Scandicin terassille asti. Esityspaikkojen vaihto tapahtuu näppärästi Santeri-tontun huilun ääntä ryhmässä seuraten. Monessa pisteessä myös katsojat saavat osallistua esitykseen esimerkiksi laulamalla ja tanssimalla.

Esityksen juoni, jota en tässä sen enempää lähde paljastamaan, on yksinkertainen ja helposti seurattava. Monimutkaisemmalla tarinalla kaikkein pienimpien lasten olisi ehkä hieman liian vaikea pysyä koko tunnin ajan esityksen kyydissä. Lisäksi kaikkien esityspisteiden yhdistäminen toisiinsa tarinan avulla on onnistunut ja matkan varrella kerätyt vihjeet ratkaisevat lopulta ”arvoituksen.”

Vaikka esitystä seurasikin aivan alusta lähtien noin kymmenkunta henkeä, oli sen päättyessä katsojamäärä tuplaantunut. Varsinkin Satamankulmalta siirryttäessä ensimmäiselle esitysalueelle satamaan laivojen viereen, jäivät monet ohikulkijat katsomaan esitystä loppuajaksi. Myöhemmässä vaiheessa esitystä katsomaan jääneille antoi yksi ryhmän mukana kulkenut työntekijä esitteitä ja kehotti tulemaan jonain toisena päivänä katsomaan näytöstä alusta asti. Väitänkin siis, että Santeri ja sataman arvoitus saa suurimmat yleisömääränsä vasta tulevissa esityksissä.

Olkoonkin, että Santeri ja sataman arvoitus on erityisesti lapsille suunnattua kesäteatteria, on siinä myös paljon huumoria, joka aukea vain aikuisempaan ikään ehtineille. Tunnin mittainen esitys onkin erittäin hyvä tapa viettää aurinkoista lomapäivää koko perheen voimin satamassa. Erityisesti miljöön jatkuva vaihtuminen tekee näytöksestä hieman erilaista teatteria, kuin mihin monet meistä ovat tottuneet. Avoimin mielin siis vain matkaan!

Sana museo ei välttämättä ole sellainen, joka sointuisi jokaisen korvaan luoden miellyttäviä mielikuvia. Sen sijaan se tuo monelle mieleen vanhoja taideteoksia tai esineitä, joista ensin luetaan hieman infoa ja sitten otetaan muutama valokuva. Tämän jälkeen tätä samaa jatkuu aina vain loputtomiin.

Näin sen ei suinkaan aina tarvitse olla. Varkaudessa sijaitseva Mekaanisen Musiikin Museo on hyvä esimerkki museosta, jossa esineistöä ei tarvitse vain tyytyä katselemaan. Ja ihmekös tuo, sillä kun on kyse musiikkiaiheisesta museosta, on esineiden ääni ulkonäön ohella puolet kokemusta.

Mekaanisen Musiikin Museo on vuonna 1981 alun perin Tuusniemelle perustettu museo, joka 25 vuotta sitten muutti Varkauteen. Sen seitsemän aikakausittain sisustettua salia ja yli neljäsataa soitinta pitävät huolen siitä, että näkemistä tunnin mittaisten esittelykierrosten aikana riittää. Vierailijat pääsevät muun muassa kuuntelemaan miltä kuulostaa, kun viisimetrinen Poppers Goliath -orkesterisoitin herätetään henkiin. Siinä leikissä muuten jäävät soitin jos toinenkin hyvin äkkiä kakkoseksi.

Museokierroksia tehdään suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi, mahdollisesti jopa kahdella eri kielellä samanaikaisesti. Oma esittelykierrokseni sattui kohtaan, jossa mukana oli myös muutamia saksalaisia. Oppaalle tämä ei ollut ongelma eikä mikään, vaan kieli vaihtui tarvittaessa sujuvasti lennossa.

Vaikka museovieraista valtaosa olikin suomalaisia, oli ulkomaalaisia ja erityisesti saksalaisia paikalla paljon. Saapuessani paikalle olivatkin ensimmäiset ulkomaalaiset turistit jo ehtineet käydä kierroksen läpi. Saksassa samankaltaiset museot ovat ainakin aikaisemmin olleet todella suosittuja, mikä hieman auttaa ymmärtämään heidän innostustaan aiheeseen. Lisäksi museo on useampana vuonna ollut joidenkin ulkomaisten matkaopaskirjojen Suomen nähtävyyksien "must see" -listojen kärkipäätä.

Koko vierailun kruunaavat asiantuntevat sekä ennen kaikkea hauskat oppaat. En muista koska olisin viimeksi käynyt museossa, jossa sen työntekijät omaisivat näin suuren sydämen ja innostuneen asenteen työllensä. Myös lasten huomioiminen ja käyttäminen erilaisissa kierroksella vastaantulevissa avustustehtävissä, kuten soitinten päälle laittamisessa, sammuttamisessa ja jopa käyttämisessä, on mielestäni hyvän oppaan piirre.

Videokoosteen tekeminen museosta on siinä mielessä haastavaa, että sitä haluaisi tuoda esiin kaikki ne hienoudet mitä vain on nähnyt, samalla kuitenkin säästäen paljon uutta koettavaa museossa vieraileville. Yllä oleva video ei siis todellakaan kata koko museota, vaan ainoastaan osan siitä – loppu on syytä käydä kokemassa itse.

Mekaanisen Musiikin Museo on ehdottomasti Huippumesta-sertifikaatin arvoinen kohde. Vaikka sävelkorvaa ei aivan hirvittävästi löytyisikään, ei se ole tämän musiikkimuseon kohdalla ongelma. Suosittelen museota lämpimästi kaikille Varkaudessa ja lähialueella liikkuville, niin suomalaisille kuin hieman kauempaa kaupunkiin saapuneille.

Urheilupainotteinen viikonloppuni sai vielä tänään jatkoa poiketessani Hyrynsalmelta kotiin ajaessani Lapinlahdelle, jossa sunnuntai-iltapäivän huumaa tarjosi perinteikäs eliittikisaosakilpailu. Mondo-Areenan katsomot olivat viimeistä penkkiä myöten täynnä, eikä siksi ole vaikea arvata, mikä on vuosittain Lapinlahden suurin tapahtuma.

Vaikka kisojen avajaisia varjostikin melko rankka sadekuuro, oli tunnelma muuten läpi kisojen erittäin hyvä. Suuresti mieltä lämmitti se, kuinka yleisö antoi kannustuksensa jokaiselle urheilijalle, olivatpa he sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia. Ymmärrän täysin, miksi monet urheilijat halusivat erityisesti kiittää yleisöä suoritustensa jälkeisissä haastatteluissa.

Yleisurheilua melko vähän seuraavana päivän tuloksiin on vaikea ottaa sen suuremmin kantaa. Ainoa pientä innostusta jo etukäteen herättänyt laji oli keihäänheitto, jossa Egyptin Abdelrahman kävi kiskaisemassa heti ensimmäisellään kilpailun voittotuloksen 84,04.

Suurimmalla mielenkiinnolla seurasin näissä kisoissa kuitenkin pituushyppyä, jossa voitosta taistelleet Kristian Pulli sekä Arttu Halmela hyppäsivät molemmat uudet ennätyksensä. Lopulta kaksikon erotti toisistaan vain yksi sentti Pullin hyväksi. Kilpailun kärjen tasaisuudesta kertoo myös se, että ghanalainen Robert Martey jäi kolmanneksi vain seitsemän senttiä Pullia huonommalla tuloksella.

Kisakuuluttajat painottivat useaan otteeseen, kuinka Mondo-Areenan juoksurata olisi ”nopea”. Vaikka en vieläkään ihan tarkkaan tajua syytä tähän, niin ainakin tulosten perusteella näin tosiaan on. Erityisesti monet pitkien matkojen juoksijat tekivät Lapinlahdella kauden parhaimmat tuloksensa ja jopa uusia ennätyksiään.

Muutaman lukiosta tutun naaman myös bongasin kilpailemasta. Aina joskus on ollut sellainen fiilis, että pitäisi nähdä kaverien suorituksia kentillä, mutta tänään ne olisi rehellisesti sanoen ollut mukavampi jättää näkemättä. Keihäänheitossa Korhonen astui viisi ensimmäistä heittoaan yli ja pituushypyssä Rouvali unohti kolmesti, että siihen laatikkoon tulisi läpijuoksemisen sijaan hypätä. Ensi kerralla sitten paremmin, totesivat molemmat. Asenne kunnossa, siis!

Yleisurheilua Kuopiossa onkin tarjolla jo vajaan kahden viikon kuluttua, kun Kalevan kisat järjestetään Kuopion Väinölänniemellä. Mikäli Eliittikisat jäivät siis näkemättä, on tuolloin mahdollisuus paikata tämä menetys.

Vaikka takana onkin melkoinen superviikonloppu, jatkuu Kesä Kuopion kulmilla heti huomenna. Tuolloin luvassa on vierailu Varkauteen…
 

Suopotkupallokisojen toinen päivä starttasi vielä suhteellisen hyvissä olosuhteissa. Lämpötilan ollessa yli kahdenkymmenen ja auringon paistaessa pitkälle puoleenpäivään asti oli tunnelma Vuorisuolla erittäin korkealla. Sitten alkoi sataa ja jyristä, joten meikäläisenkin oli pakko laittaa kamerat suojaan laukkuun. Tästä johtuen päivän videokoostekin on lähinnä aamupäivän videokooste, mutta minkäs teet.

Sateisessa säässä oli tosin kaksi hyvääkin puolta. Ensimmäinen oli se, että se oli tilattu vasta noin kello yhteen, jolloin kaikki joukkueet olivat saaneet viimeisetkin alkusarjan ottelunsa pelattua. Pudonneiden joukkueiden ei siis tarvinnut jäädä sateeseen, vaan he saattoivat suunnata jo pois. Toiseksi, sade teki myös suokentistä huomattavasti haastavampia pelata. Tästä johtuen useissa otteluissa päädyttiinkin varsinaisen peliajan jälkeen kiikarituloksiin ja nähtiin rangaistuspotkukilpailuita.

Oman turnaukseni ehdoton huippuhetki tapahtui heti aamusta, kun olin menossa kuvaamaan TorSO-98:n alkusarjan viimeistä ottelua TurWe2:ta vastaan. Jos joku muistaa vielä eilisestä jutustani sen kohdan, jossa kamerastani tarkasteltiin ottelun voittomaalia, niin torsolaiset olivat se kärsivä osapuoli. Tuon maalin myötä heidän haaveensa jatkopelipaikasta murenivat ja tätä korvatakseni olin varustautunut tänä aamuna kuvaamaan koko ottelun ajan heidän vastustajiensa puolustuspäätyä, jolloin jokainen vähänkään epäselvä torsolaisten maalitilanne saataisiin katsottua jälkikäteen kameralta.

Toisin kuitenkin kävi. Saneeraustekniikka-joukkue TurWe2:n pelaajatilanne oli sen verta heikko, että kentälle tarvittiin jostain äkkiä hätävahvistusta. Oranssinvärinen paitani sopi heidän peliasuihinsa täydellisesti, joten kello 9.30 menetin suofutisneitsyyteni ottaen paikkani joukkueen puolustuksessa.

Tätä riemua tosin ei sitten kolmea minuuttia kauempaa kestänyt. Rottamainen käsitorjuntani maaliviivalla pelasti kyllä joukkueeni maalilta mutta oli samalla tuomarin mielestä myös ulosajon arvoinen. Ei mikään maailman paras debyytti, lieköhän kukaan muu koko kisojen historiassa lentänyt pihalle näin äkkiä ensimmäisessä ottelussaan.

Päivän edetessä miesten kilpasarjassa voiton vei lopulta paikallinen Hörstin Hönkäys, joka voitti finaalissa HC Kukot rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Miesten harrastesarjassa Pitskun Sportti ja naisten harrastesarjassa MätäsMuijat olivat kilpailijoitaan parempia Paltamon Jyryn voittaessa sekasarjan. Yritysten sarjassa voiton nappasi Service-Express. Naisten kilpasarjan finaalia en seurannut ollenkaan olettaen sen tuloksen ilmestyvän vielä myöhemmin päivän aikana turnauksen tulospalveluun, jossa se tosin ei vieläkään ole. Joku voitti jonkun rangaistuspotkuilla, enempää en osaa tältä istumalta kertoa.

Vaikka vielä aamuisen ulosajoni jälkeen kentältä pitkospuille kömpiessäni lupasin itselleni, etten enää ikinä palaa Vuorisuolle, niin pakkohan nämä puheet on perua. Suopotkupalloturnaus on mitä mahtavin tapa viettää viikonloppu joko työ- tai kaveriporukalla ja toivon, että jonakin vuonna pääsen kokeilemaan lajia uudestaan osana jotakin entuudestaan tuttua porukkaa.

Viidennettoista suopotkupallon MM-kilpailut käynnistyivät tänään Hyrynsalmen Vuorisuolla. Usein jopa hulluimmaksi suomalaiseksi kesätapahtumaksi tituloitu turnaus tuo kesästä toiseen mieleen sen saman kysymyksen – miksi ihmiset vapaaehtoisesti konttaavat pallon perässä liaten itsensä?

Vastaus on hyvinkin yksinkertainen, nimittäin tapahtuman kisahenki. Vuodesta toiseen turnauksessa käy joukkueita ympäri Suomen ja tiettyjen joukkueiden välillä käydyissä otteluissa ovat jo kaikki derbyn ainekset.  Vaikka jokainen metri suossa tarvotaan määrätietoisesti ja toisinaan vastustajia kohdellaan jopa melko kovakouraisesti, vallitsee joukkueiden välillä kentän ulkopuolella hyvä yhteishenki.

Tämänvuotisessa turnauksessa kuusi sarjaa (yritys-, seka- ja miesten sekä naisten kisa ja harrastussarjat) keräsivät paikalle yhteensä lähes 250 joukkuetta. Kenttiä Vuorisuolle oli rakennettu kaksikymmentä kappaletta. Aikaisempiin vuosiin verrattuna useimmat kentät pysyivät yllättävän pitkään kuivina ja juoksukelpoisina, joidenkin pelaajien mukaan jopa liiankin. Tosin, myös konttaamistekniikkaa vaativia kenttiä löytyi.

Suuresta joukkuemäärästä johtuen koostuivat joukkueiden päiväohjelmat käytännössä kahdesta alkulohkopelistä. Kolmas ja viimeinen lohko-ottelu jokaisella joukkueella on edessään huomenna aamulla. Tätä seuraavat pudotuspelit ja lopulta sarjojen mitalipelit.

Päivän huvittavin hetki oli ehdottomasti, kun erään ottelun tapahtumia kuvatessani satuin saamaan nauhalle hieman epäselvän maalitilanteen (videon viimeinen maali). Lopulta pelaajien toivomuksesta maali tarkastettiin nauhalta ja hyväksyttiin. Kyseessä oli vieläpä ottelun ainoa maali, joten luonnollisesti hävinnyt joukkue aloitti pienimuotoisen marinan ensin tuomaria ja seuraavaksi meikäläistä kohtaan. Noh, onneksi tilanne saatiin porukassa käsiteltyä hyvässä hengessä ilman sen suurempia kahakoita.

Monelle suopotkupallon MM-kilpailut ovat kilpailemisen ohella myös tapa viettää viikonloppua ystävien kanssa mökkeillessä, ja kuinkas muuten, alkoholia nautiskellen. Tämä näkyi myös kentällä sekä tölkkiroskien että valitettavasti myös hieman heikkohappisten ihmisten suurena määränä. Kisat eivät ehdottomasti ole täten aivan kaikkein pienimpien lasten tapahtuma, joten heidät kannattaa jättää suosiolla tältä reissulta pois.

Vaikka alkoholin nauttiminen kuuluu kisahenkeen, voi sitäkin harrastaa kohtuudella. Useimmilla tämä onnistuu täysin moitteetta, mutta muutaman joukkueen kohdalla liian vahva humalatila esiintyi muun muassa kritiikkinä otteluiden tuomaristoa kohtaan. Tässäkään ei muuten olisi ongelmaa, mutta tämänvuotisten tuomareiden ollessa noin 15-vuotiaita olisi joidenkin joukkueiden toivonut edes yrittävän vähän hillitä käytöstään.

Tästä huolimatta tapahtumapäivä oli ainakin allekirjoittaneen silmissä onnistunut. Huomenna jatketaan raportin toisella osalla.

Iso kiitos vielä MaaIlmasta OY:lle ilmakuvausmahdollisuudesta, jota pystyy ihailemaan videon alkupuolella.

Keskiviikkoaamuna Pieksämäen kaupungintalon rannan ovat vallanneet vilttien päällä tavaroineen istuvat ihmiset. Rahaa liikkuu, tavaraa vaihtuu ja hymyä syntyy. On kolmas vuosittainen Pieksämäki-päivä ja vilttikirppis on jälleen pystyssä.

Hyvä sää on saanut ihmiset liikkeelle. Järjestäjien mukaan kirppispisteitä on tänä vuonna ollut lähes sata, eli huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Kirppishengen mukaisesti löytöjä on mahdollista tehdä todella halvalla, eräällä myyntikojulla pasteeratessani satuin kuulemaan, kuinka muuan odottava äitihenkilö sai esikoiselleen kaksi paria kenkiä yhteishintaan viisi euroa. Ei huono diili.

Kello kahden aikaan vilttien ympäröimä viheriö alkaa täyttyä, kun keppishevoskisa käynnistyy. Kyllä, keppihevosia, jälleen! Tosin nämä kilpailut ovat hieman viihdyttävämmät kuin kesäkuussa Sorsasalossa nähdyt ”juokse keppi jaloissasi” –kisat, näissä nimittäin radalla pitää myös hyppiä esteiden yli. Kaikkein pienimmille tämä tuottaa luonnollisesti hieman haasteita, mutta pienellä vanhempien avustuksella jokainen pääsee radan läpi.

Kun kirpputorikojut on käyty läpi, voi seuraavaksi katsella vaikka Pieksämäen Usa Car Clubin paikalle tuomia autoja. Pientä maksua vastaan ranta-alueelta lähtee myös hevoskyydityksiä. Lisäksi läheisessä Kulttuurikeskus Poleenissa voi päivän teeman mukaisesti käydä tutustumassa kotiseutuarkistoihin.

Kirppisalueen yksi piste saa minut pysähtymään hieman pidemmäksi aikaa. Mahdollisuus kokeilla Pieksämäki-aiheista lautapeliä paikallisten ”peligurujen” kanssa on jotain, mitä en voi jättää käyttämättä. Lopultahan siinä käy niin, että nuori kuopiolaissälli menee ja pesee vastustajansa heidän omassa pelissään. Ehkäpä joskus hamassa tulevaisuudessa pieksämäkeläisillä on revanssin paikka, jos päädymme kokeilemaan pelin Kuopio-versiota.

Kun vilttikirppiksen väki alkaa hiljalleen pakkailla tavaroitaan, poistun itsekin rannasta. Vaikka menopelini olisi ollut kävelymatkan päässä parkissa, hyödynnän kaupungissa päivän aikana ”sydänpysäkkejä” pitkin kulkevaa ilmaista bussikyytiä. Pieksämäki-päivän aikana ilmaisen bussilinjan lisäksi myös monet keskustan kaupat ovat normaalia myöhempään auki, aina kahdeksaan asti.

Kesä Kuopion kulmilla ottaa seuraavaksi parin päivän hengähdystauon. Viikonloppuna lähdetäänkin hieman kotikatuja kauemmaksi – nimittäin Hyrynsalmen soille!

Kuopion matkustajasatamassa käynnistyi Lauantaina viikon mittainen Taidetori-tapahtuma, joka tarjoaa perheille mahdollisuuden yhdessäoloon työpajojen, sirkus- ja teatteriesitysten sekä torikojujen kiertämisen muodossa. Viisi kesää sitten ensimmäistä kertaa järjestetty Taidetori on ohjelmansa puolesta ensimmäisten päivien ajan ensisijaisesti lapsille ja loppuviikosta nuorille suunnattu tapahtuma, minkä huomasi myös tämän päivän vierailijoista. Torialue tosin kiinnosti myös hieman varttuneempaa väestöä.

Meikäläisen lähtö torille venähti lopulta kolmen tunnin verran alkuperäisestä suunnitelmasta vesisateen vuoksi. Kerran olin jo päässyt etuovelta metrin ulos ja toisella kertaa auton ovelle asti, kun taivas aukesi. Ongelmaahan ei olisi yhden käden ollessa vapaa sateenvarjolle, mutta kameraa käyttäessä sade ei ole kovinkaan miellyttävää. Taidetorilla tosin kaikki ainakin tänään pystyssä olleet torikojut, esiintymisteltat ja työpajat olivat joko katoksen alla tai sisätiloissa, joten myös sadekelillä vierailu olisi onnistunut.

Kojuista kaikki olivat yhtä kirjakauppaa lukuun ottamatta koru- ja tekstiilimyyntipisteitä, joten eiliseen tapaan löydöt jäivät jälleen tekemättä. Muutamissa myyntipisteissä oli kuitenkin ihan hauskoja tuotteita, kuten esimerkiksi Kuopio-aiheisia postikortteja, joihin sai itse liimailla tarroja. Torialueen keskellä fiilistä ylläpitivät myös nuoret muusikot.

Satamankulman tiloissa järjestettiin työpajoja, joissa perheen pienimmät saivat pientä maksua vastaan tehdä esimerkiksi unelmiensa keppihevosen tai maailman hienoimman rintanapin. Myös sisäisen Puuha-Peten päästäminen valloilleen onnistui nikkarointityöpajassa. Myöhemmin ensi viikolla samoissa tiloissa voi myös osallistua kassin- tai tauluntekotyöpajoihin.

Torialueen vieressä olevassa teltassa Nukketeatteri Satuaarre esitti näytelmän Oli kerran Onnimanni.  Pienen vinkin esityksestä saatuani kömmin telttaan huomaten olevani katsojista iältään selkeästi vanhin jos ei lasketa alle kouluikäisten katsojien vanhempia. Vaan väliäkös tuolla, esitys oli todella hyvä. Lapsille Oli kerran Onnimanni on ehdottomasti must see –kohde Taidetorilla mutta kyllä siitä voi nauttia kuka tahansa muukin.

Tätä juttua kirjoitellessani ja Taidetorin sivuja lukiessani huomasin, että tapahtuma-alue olisikin ollut vielä käymääni laajempi. Hotelli Scandicin lähellä olisi ollut vielä yksi työpaja sekä kesäsirkuksen ja  –teatterin  tapahtumateltta, jota oikeastaan yritinkin välillä etsiä. Oma moka tietysti etten kysynyt keneltäkään teltan sijaintipaikkaa, mutta opastusta olisi kyllä voinut olla enemmän.

Kelin muututtua aurinkoiseksi Taidetorilla oli todella nastaa ja leppoisaa, vaikkakin ihmismäärän vähäisyyteen keli selkeästi vaikutti. Toivottavasti seuraavalla viikolla väkeä, erityisesti lapsiperheitä, ilmestyisi paikalle hieman enemmän, sillä tapahtuma on erityisesti heille suunnattu.

Puhuttaessa Suonenjoesta tulee mieleen väkisin yksi sana – mansikka. Kaupungin suurin tapahtuma onkin juuri Mansikkakarnevaalit, kolmipäiväinen juhla, joka houkuttelee vuosittain paikalle parhaimmillaan yli kaksikymmentä tuhatta kävijää. Vaikka Suonenjoki onkin Kuopiosta vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä, olen jotenkin onnistunut joka vuosi välttämään karnevaaleissa käymisen. Taisi olla siis korkea aika käydä tarkastelemassa menoa ja meininkiä.

Perjantaina tapahtuma käynnistyi perinteikkäällä mansikkakulkueella. Vielä tänään lauantainakin kaupungilla kävellessä huomasi, mistä kulkue oli kulkenut ja minne se oli jättänyt hopeista paperisilppua sekä muuta roskaa. Illalla yleisöä viihdytti Petri Nygård.

Karnevaalien tapahtuma-alue oli täynnä torikojuja, joita oli joidenkin tietojen mukaan pystyssä jopa lähes sata kappaletta.  Valtaosa liikkeistä oli erikoistunut joko tekstiilien tai korujen myymiseen, joten skippasin ne suosiolla ilman sen suurempaa tarkastelua. Suuremmalla mielenkiinnolla tarkastelin alueen ruokailumahdollisuuksia, jotka tarjosivat sapuskaa aina muikuista grilliherkkuihin. Lopulta olin kuitenkin tylsä ja tyydyin liiallisen valinnanvaikeuden edessä perinteiseen vaniljajäätelöön.

Ensimmäinen iso ohjelmanumero lauantaina oli mansikansyönnin SM-kilpailu, jossa neljä kutsuvieraista koottua joukkuetta kahmivat marjoja suuhunsa minkä ehtivät. Kilpailemassa oli niin paikallisia julkkiksia, mansikkatyttöjä kuin polttareitaan viettäneitä ”mustia hevosia”. Lopulta voiton veivät Markku Rossin johdolla Oman kaupungin pojat.

Tämän jälkeen viereisellä jalkapallokentällä pelattiin niin ikään paikallisista ja julkkiksista koottujen joukkueiden välinen ottelu. Vaikka ottelun seuraaminen katsomon penkeiltä olikin ajoittain hieman vaikeaa, piti ottelua selostanut Jukka Laaksonen yleisön ajan tasalla kentän tapahtumista. Hauskaa ihmisillä oli, tai ainakin näin naurun määrästä saattoi päätellä.

Mansikkakarnevaalit on toiminnantäyteinen ja hauska tapahtuma, jonne vierailua on helppo suositella. Perinteisten torikojujen lisäksi monipuolinen ohjelmarunko pitää huolen siitä, että tekemistä riittää koko tapahtuman ajaksi. Edes mansikoista ei ole pakko pitää ottaakseen osaa näihin juhliin!
 

Jo usean vuoden ajan on Maaningalla järjestetty Huiluuruppeemat-niminen tapahtuma, jonka aikana kylä on enemmän kuin täynnä toimintaa. Tämän vuoden tapahtumassa on ehditty nauttia jo muun muassa naisten tansseista sekä saappaanheittokilpailusta. Lauantaina ja sunnuntaina urheilutalon hiekkakentällä järjestetään beach volley –turnaukset ja myös kesäteatteriesityksen Haikarapolska voi nähdä viikolla useaan otteeseen.

Tänään Huiluuruppeemien illan täytti satamassa käyty lasten ongintakilpailu. Hyvä keli oli saanut lähes toistakymmentä perhettä tekemään iltaretken kalannarraaminen mielessään. Parasta kilpailussa oli ainakin jututtamieni vanhempien mukaan se, ettei valtaosa heistä tuntunut tietävän, miten kilpailun voittaja ratkaistiin. Näin lapset saivat onkia rauhassa ilman sen suurempia kilpailupaineita.

Samaan aikaan Maaninkajärven koulun pihassa käynnistyi hieman kilpailuhenkisempi tapahtuma, nimittäin katusählyturnaus. Turnauksen yhteydessä paikalla soitti myös paikallinen nuorten bändi, Trash Academy. Cover-kappaleiden soittaminen otteluiden välissä antoi myös bändiläisille mahdollisuuden pelata, mikä oli muuten melko vähäisen osallistujamäärän kannalta hyvä veto.

Pientä kritiikkiä on pakko antaa sählyturnauksen ajankohdasta, sillä sen katsojamäärä oli todella paljon samaan aikaan käytyä ongintakilpailua pienempi. Aikaisempien vuosien Huiluuruppeemien sählyturnauksista kuvia katsoneena yleisöä on ollut aina todella paljon enemmän. Bändille olisi ainakin suonut useamman kuulevan korvan.

Tästä huolimatta Huiluuruppeemat on hyvä osoitus siitä, miten pienen kunnan asukkaat voivat järjestää itselleen ison tapahtumaviikon. Ulkopuolisia vieraita ei ole pakko haalia väkisin, vaan tärkeintä on nähdä tuttuja ja viettää aikaa heidän kanssaan. Huiluuruppeemien suosio kyläläisten keskuudessa perustuneekin siihen, ettei se ole keskittynyt vain tietylle ikäryhmälle suunnattuihin aktiviteetteihin vaan on laajan ohjelmarunkonsa vuoksi koko kylän tapahtuma.

Vuonna 2012 Mikkelissä järjestettiin ensimmäistä kertaa ToriSport-niminen toritapahtuma, jonka tarkoituksena oli tarjota kaupunkilaisille tutustumismahdollisuuksia erilaisiin urheilulajeihin. Hyvän vastaanoton saanut tapahtuma laajenee tänä kesänä myös Kuopioon, kun kaupungin urheiluseurat Puijon Pesiksestä Kuopion Palloseuraan tutustuttavat nelipäiväisen tapahtuman aikana kaupunkilaisia lajiensa saloihin.

Keskiviikon ohjelman lähtölaukaus ei ollut herkullisin mahdollinen, kun vain vartti ennen tapahtuman avajaisia torin ylle kertyneet pilvet satoivat rankkasateena alas. Hetken odottelun jälkeen yleisö alkoi kuitenkin löytää jälleen tietään torille ja katsomon lehtereille. Alkamassa oli Leka Volleyn ja Pielaveden Sammon välinen lentopallon näytösottelu.

Tapahtuman avauspäivän ensimmäisenä lajina lentopallo herätti mielenkiintoa allekirjoittaneen kohdalla jo siksi, että se on suurista joukkuelajeista ilmeisesti ainoa, jonka matsia en ole vielä päässyt livenä katsomaan. Muutenkin oli kiinnostava nähdä kentällä Leka Volley, uusi kuopiolainen lentopalloseura, joka pelaa jo heti ensi kaudella Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Loppuviikosta ToriSport esittelisi myös muita mielenkiintoisia lajeja, kuten amerikkalaista jalkapalloa, mutta valitettavasti aikataulut eivät anna omalta kohdaltani tippaakaan periksi.

Myöhemmin illalla ToriSportissa olisi ollut vielä mahdollisuus tutustua ampumahiihdon saloihin sekä päästä esimerkiksi kokeilemaan ammuntaa. Kuudelta lisäksi starttasi firmojen ampumajuoksuviesti, jonka osallistumismaksut lahjoitetaan urheiluseurojen välityksellä vähävaraisille perheille.

Lauantaihin asti torilla sijaitseva peliareena on varsinkin lapsiperheille hyvä kohde. Lajinäytösten ja –kokeilumahdollisuuksien avulla perheen pienimmät saattavat parhaimmassa tapauksessa löytää jopa elinikäisen harrastuksen. Päiväretki tapahtumaan ei edes vaadi sen tarkempia suunnitelmia, sillä vaikka kentän laidalle menisi norkoilemaan milloin tahansa, siellä varmasti tapahtuu jotakin.

Tänään tuli taas kokeiltua jotain vähän normaalista poikkeavaa. Kaverin vinkki kertoi, että Iisalmen uimahallilla järjestettiin saunomisteemainen Iisalmi saunoo -tapahtuma, jonka yhteydessä oli myös löylyn tarkkuusheiton MM-kilpailut. Ei tarvinnut kahdesti miettiä lähtöä.

Sattuneista syistä lähtö Kuopiosta hieman venähti ja pelivaraa ilmoittautua Iisalmessa jäi noin kaksi ja puoli minuuttia. Pikaisen kisaliivin päälle pukemisen jälkeen kisajuontaja tarjosi kuitenkin reiluuttaan vielä mahdollisuuden muutamaan harjoitusheittoon, joilla sai vähän ottaa tuntumaa lajiin ja tekniikkaa tuumaukseen. Tarkoituksena ei suinkaan ollut heittää vain vettä kiukaalle, vaan sinne laitettuun pieneen lasipurkkiin. Puolessa minuutissa kiuasta kohti sai heittää kolme kauhallista, joiden yhteenlaskettu vesimäärä sitten mitattiin. Ei ihan niin helppoa siis…

Pian tämän jälkeen starttasi lopullinen kilpailu, jossa 26 löylyttäjää taistelivat kymmenestä finaalipaikasta. Myöhäisessä ilmoittautumisessa oli ainakin se hyvä puoli, etten päätynyt ihan ensimmäisten joukkoon heittämään, vaan sain hieman vakoilla muiden heittotyylejä. Heittokaarista havaitsi kyllä sen, ketkä olivat tämän lajin ammattilaisia. Kärkipaikan valtasi muuten karsintakierroksen jälkeen kilpailun ainoa Suomen ulkopuolelta tuleva kilpailija, joka sattui olemaan virolainen.

Lopullinen tulokseni 43 millilitraa oikeutti kilpailussa kuudenteentoista sijaan, finaalipaikkaan olisi vaadittu vielä reilut parikymmentä milliä lisää. Ihan jees tulos, sillä harjoituskierroksella kiskaisin vielä kolmesta heitostani kaksi ohi ja kolmannen nipin napin purkkiin. Mielihyvää lisäsi ehdottomasti myös se, että harjoituskierroksella vielä hurjilla tuloksilla loistanut kameramieheni Pyry floppasi täysin saaden yhteensä purkkiin vettä kolmen millilitran verran ja jääden kisassa viimeiseksi. Noh, voipahan kaveri kerskua olevansa virallisesti maailman toistaiseksi epätarkin löylynheittäjä.

Iisalmi saunoo –tapahtuma sisälsi myös paljon muuta kuin kilpailun. Piha-alueella oli tarjolla myös Marttojen makkaraa sekä proteiini- ja aminohappojuomamaistiaisia. Lisäksi heti porteilta meidät repäistiin kokeilemaan hiihtosimulaattoria, jossa hiihdettiin Vasaloppet-hiihtokilpailun viime vuoden maalisuoran viimeisiä kahtasataa metriä. Selkeästi oli kunto loppunut hurjan heittokisan jälkeen, kun ei enää oikein hiihto maistunut.

Alueelta löytyi myös erilaisia saunoja bussisaunasta moposaunaan. Alun perin tarkoituksena oli lähteä heti kisojen jälkeen ajelemaan takaisin kohti Kuopiota sen enempää saunamaailmaa kiertelemättä, mutta saunamestari Timo Kaukonen oli asiasta eri mieltä. Timppa halusi välttämättä lainata meille pyyhkeet ja tarjosi veloituksetta yhden kierroksen rekkasaunassa, joten pakkohan sitä oli kokeilla. Kiitosta vain kovasti löylyhetkestä!

Iisalmi saunoo jäi tapahtumana positiivisesti mieleen. Jos ensi vuonna olen maisemissa, niin aion ehdottomasti käydä parantamassa kisatulostani ja taistella ainakin finaalipaikasta. Armoton harjoittelu alkaa än-yy-tee nyt!